Dear diary, yöväsymystä

Koska olen väsynyt väännettyäni työkseni puolikieltä suomeksi ja pilatoituani ja syötyäni lounaaksi teen ja korvapuustin - dekadenttia dear diary - annan teille joukon alkujani ja loppujani kymmenen vuoden takaa.

Välit saatte itse kuvitella.

Huolimatta siitä, että tarkoitus oli mennä Auschwitziin bussilla, nöyränä ja kauhistuneena joukkona, valua sisään Arbeit macht Frei -portista epäuskoisena ja yhtenä meistä, me ajoimme Auschwitziin toisin tavoin. - - - Ja kauas, pois, katosivat taksilla linja-autopysäkille ajavat elämänturistit, joista jäljelle jäi siellä asuvan käteen kasa kauhtuneita, hauraita zlotyja.

Olen jo kauan miettinyt, muistatko edelleen tarinan, jonka kerroit äitisi hautajaisissa. - - - Musiikki siivittää sinun katoamisesi, ja lumi luo jälkesi umpeen ennen sulamistaan.

Näin he siis lähtevät, tytön kädet ratin tekonahkalla, joka näyttää lähes eläimen iholta hikireikineen. - - - Aivan kuin Akilleia olisi joku toinen olento, jonka rakkaus heittää sijoiltaan auringon ja jokaisen tähden.

Mitä kaikkea voikaan koetella doksastisen voluntarismin tuntosarvin! - - - Sinä yönä, yönä jolloin pakenemme vuorilta, koska ne eivät tahdo loitota meistä, nukahdan itkuuni, bussin tuoma, lehtiöönsä kiintynyt lapsi, unohten U:n gallerian mestarien taulut.

Ja viisi vuotta sitten:

Isoäitini oli jonkinlainen kansallinen kosmopoliitti. - - - Ja sitten onkin jo talvi, ja lumi kietoo kaiken elämän piiloon ja kaupungissa kukkivat ja heijastuvat ainoastaan sisätilojen kellertävät valot.

Sokrates tiesi, ettei tiennyt, mutta tiedämmekö me, mitä se tarkoittaa? - - - Sitä paitsi, on paljon helpompaa, syvällisempää ja älyllisesti rehellisempää rakastaa asioita kuin tietää niistä.

Niin niin, olen raahannut hyllyyn joitakin tuotoksiani ja järkyttynyt siitä, etten näytä ollenkaan muuttuneen. Itkua, lähtemisiä, rakastamista joka heittää taivaankappaleet sikinsokin, sisätilan ja ulkotilan pohdintaa, eläinten hyväksikäytön sivuhuomauttamista ja eksotismin tutkiskelua. Tietoteoriaa. (Olin jo unohtanut doksastisen voluntarismin mutta onneksi sen nimi kertoo selvästi, mistä siinä todennäköisesti on kyse, kunhan tietää mikä on doksa ja osaa tajuta voluntarismin vaikka englannin kautta.) Kappaleita silmäillessä tulee kyllä mieleen, että hiivattiako minä tein filosofiaa jumittamassa, kun se ei muuttanut minua eikä maailmaa miksikään. Samat laulut jatkuvat, vaikka kuinka on tankannut Diotimaa.

Vaikka ehkä sellaisen näennäisopettelu, minkä jo melkein osaa tai mihin on vahvoja taipumuksia, olisi vähän tylsää. Parempi panostaa siihen, mikä on aivan toisista syvyyksistä, kaukaista heijastusta, jos kerran elämässään jaksaa ponnistella. En ole edelleenkään varma, kumpi on lopulta työläämpää, pyrkimys analyyttisyyteen ja argumentatiivisuuteen, vakavastiotettavuuteen ja kurttuotsaisuuteen vai pyrkimys nostaa kädet suorina kohti kattoa rintalastan kallistumatta taaksetaivutukseen ja hartioiden nousematta, tuntematta pientäkään vaivalloisuutta, vaan ollen täynnä iloa ja nöyryyttä käsien vapisemattomuudesta.

Jollekulle nämä saattavat olla itsestäänselvyyksiä. Säälin heitä samalla tavalla kuin he säälivät minua istuessani koneelle ja alkaessani kirjoittaa. En väitä kirjoittavani hyvin, mutta väitän tämän olevan itsestäänselvyys, täynnä iloa ja nöyryyttä. Väittäminen ei ole vahvimpia puoliani. Kerron mieluummin tarinan.

Se alkaa sanoen: "Joskus työnnän käden ikkunasta ulos kämmenpuoli ylöspäin ihan vain kätelläkseni päivän sään."

Se, jolle tarinan oikeastaan kerron, ei ole edelleenkään saanut sitä. Olen kiittämätön ihminen, unohdan lehden joka ikinen kerta kotiin mennessäni sinne, missä tapaamme. Joululoman jälkeen pitäisi muistaa jälleen viedä tarina ja sanoa: "Katso, teet tällaista minulle. Pistät päähäni ideoita, jotka alkavat elää ja joihin alan uskoa. Ja sitten tapahtuu jotain muuta, ja järkytyn, koska tuntuu siltä, että ennustan tapahtumat, vaikka oikeasti onkin niin, että olen kirjoittanut niistä niin kovasti, että ne ovat punoutuneet uniin, ja sitä kautta kääntävät valvetta omalle mielelleen. Sanoilla on sanojen mieli, ne eivät kuuntele kovin tarkasti, jos niille huutaa seis."

Pitäisi kääntää tarina myös englanniksi ja lähettää se eräälle emeritusprofessorillekin ja laittaa korttiin thank you very much without your thoughts I would be most unhappy person and I still remember so well how you slept in the museum because of a jet lag and I just didn't dare to wake you up but stood there and watched at least for half an hour a bit worried cause you could have fallen to floor it's not so easy to sleep while sitting and when you woke up and asked if you slept long I said only a moment I darely noticed but it is not so and thank you for your critique of disinterestedness and your animism which so enlivens my world even today thank you thank you you can see from this tale that your thoughts have definite effects in the world, mutta en jaksa.

Sen sijaan maalaan joulukortteja, huomenna on viimeinen halpispostituspäivä.

Nukuttaa. Kiipeän nukkumaan parvelle - ratkaisu, josta kirjoitin viisi vuotta sitten siinä joka alkaa sanalla "isoäitini": "Ihmiset, jotka tahtovat parven, eivät taatusti ansaitse myötätuntoa".

En ajatellut silloinkaan niin. Myötätuntoa ei tarvitse ansaita. Se on itsestäänselvyys jokaiselle, jolla on mieli. Ne muut, ne ovat robotteja.