Teen työtäni sohvan kolhossa huomassa. Asento ei ole järin ergonominen, mutta koska kohottaudun säännöllisesti seisomaan ja venyttelemään ja laskeudun lattiallekin selälleni ja potkaisen jalat pääni yli ja hengittelen selkä kaarella tilaa lihaksille, en kipeydy.
Minulla on ongelma. Kirjoitan korjaukset lyijykynällä, ja kun keksin paremman muotoilun, kumitan ja kirjoitan uudestaan. Täällä on kaksi pyyhekumia, molemmat vuokraemäntäni jäämistöjä. Säännöllisin väliajoin kumit ovat kadoksissa ja useana päivänä olen menettänyt lähes malttini etsiessäni niitä. Ensin, aamulla, katoaa toinen. Etsin sitä enkä löydä. Haen toisen kynäpurkista, mutta pian sekin on hukassa. Kun nousen etsimään kumeja, huomaan niiden ujuneen sohvan selkämyksen väliin.
Erään kerran kumeja ei vain löydy. Tämä "eräs kerta" tapahtuu tänään. Ravaan asuntoa ympäriinsä hopottaen loogisen päättelyn ilosanomaa. No sohvalla niitä on käytetty, tietty. Erehdyn tarkistamaan kirjahyllyn reunuksen, minkä seurauksena luen parit Pasternakin kirjeet siltä seisomalta. (Onneksi olen unohtanut Durrell-Miller -kirjeenvaihdon Käpylään. Sen kanssa työnteosta tuskin tulisi mitään.) Ehei, en kuvittele pyyhekumin löytyvän Pasternakin kirjeistä tai kirjahyllyn reunukselta, olenpahan vain vähän hölmö ihminen. Sitten muistan ja puistaudun taas liikkeelle vähentäen mielessäni työajasta puoli tuntia Pasternakia.
Katson tasot ja tongin sohvan uumenet. Ei, ei. Jatkan korjaamista yliviivaten uudistetut korjausehdotelmat. Vasta kun luonnolliset tarpeet ajavat minut vessaan konsultoituani ensin Skypellä fyysikkoystävääni muutamista hänen alansa ilmauksista, löydän kumit - olen tunkenut ne taskuttomien hipsterfarkkujeni housunkauluksesta sisään. Palaan sohvalle, jatkan korjaamista. Parin lauseen jäljiltä kumit ovat taas housuissani. Totean olevani femme brutale. Ei mitään hienostuneisuutta, kertakaikkiaan. Nyt tarvitaan sitruunamelissaa mielen piristäjäksi.
Toisaalta on myös niin, että tunnen itseni suureksi metsästäjäksi, joka oppii vähitellen tuntemaan saaliinsa liikkeet ja aivoitukset. Ongelma on vain se, että aivoitukset ovat omiani, eivät pyyhekumien. Opin toisin sanoen tuntemaan aivoitukseni olettamalla, että kadonneet tavarat löytyvät housujeni sisältä.
Freud-setä olisi mielissään. (En usko, että tarvitsee linkittää. Kyllä te nyt Freudin tunnette.)
Jälleen yksi fakta lisättäväksi siihen jo entuudeltaan huojuvaan paperitorniin, johon kerätään vastaväitteitä teesille "ihminen on rationaalinen eläin". Joskaan en ole varma, pitäisikö torniin laittaa kuvaus ennen Freudia, Freudin kanssa vai vielä jälkikaneetein, joka loppuu nyt.
Tekstit
倍速撫で
17 tuntia sitten
2 kommenttia:
Viikon paradoksi:
"Jälleen yksi fakta lisättäväksi siihen jo entuudeltaan huojuvaan paperitorniin, johon kerätään vastaväitteitä teesille "ihminen on rationaalinen eläin"."
Herramunjee, voi sen tosiaan noinkin tulkita. :D
Mutta huomautettakoon, että faktojen kerääminen paperitorniin tai muistojen albumiin sen sijaan, että ne yritettäisiin systematisoida, on tuskin ihan satasen rationaalista.
Faktojen kerääminen saattaa olla ihan yhtä rationaalista kuin eriväristen sukkahousujenkin haaliminen. Onhan siinäkin vissi järki: jos vaikka haluaa mennä jonnekin keltaisissa sukkahousuissa, joissa on punaisia renkulankuvia, on sellaiset paras olla valmiiksi kaapissa, ettei myöhästy tapaamisesta Stockalla ja Lindexillä laukatessa ja pettyessä, pettyessä, pettyessä.
Mutta jos olisin ostanut ne vuonna 1992...
No, tuon saa kyllä joku systematisoida osaksi järjestelmäänsä, jos tahtoo. Järjestäminen se voisi olla rationaalista, mutta kello on jo yli kympin illalla eli enpä itse taida jaksaa.
En kyllä pidä itseäni erityisen RATIONAALISENA. Timo ehdotti, että olen primatiivi, ja kyllä, sellainen taidan olla. Ehkä jonkin verran akateemisia perversioita harrastava primatiivi, mutta silti primatiivi - tunneheittelehtivä otus, joka tottumuksesta kerää pinoja vailla merkitystä ja referoi vihkoon, koska referoiminen on KIVAA ja antaa mukavan olon ulkoistetun muistin vapauttaessa mielen kokonaan leikin areenaksi.
Ah, rationaalisuus. Mitä se sitten onkaan.
Lähetä kommentti