Kyllä, se on totta.
Helvetti, nyt tarvitaan jonkinlaista sukimista. Taidanpa lähteä vesijuoksemaan. Instant happinessia. Ikään kuin se olisi sama asia.
Käykäähän huiskuttamassa niitä miehiltänne saamianne kauniita nenäliinojanne Ruun junan lähtölaiturilla! Kyynelehtikää ripsivärit poskille! Antakaa hiusten hulmuta humanistimaisesti juostessanne junan kylkeä hatuitta kahdenkymmenen asteen pakkasessa! Liukastelkaa, nieleksikää räkää, muistakaa kesken juoksun, että korvakorut unohtuivat laittaa aamutuimaan! Kuulkaa mustapukuisten supisevan katoksissa, että mitä ihmisiä nuo ovat, jotka käyttäytyvät sopimattomasti! Juoskaa jäisellä pinnalla, huiskuttakaa ja heitelkää lentosuukkoja! Kaiken kaikkiaan, käyttäytykää lastenkamarimaisella paatoksella! (Ja käyttäkää huutomerkkejä. Tätä ei voi liikaa korostaa.)
Junan mentyä ja laiturin loputtua katselkaa vielä hetki hengästyneenä ja kääntykää sitten poispäin tuntien, että sydän vapisee, kädet tärisevät, jalat ovat heikot ja uupuneet ja silti kieltäytykää kyydistä kotiin, sanokaa että pidätte kävelemisestä, että käveleminen tekee niin hyvää mielenliikutuksille. (Vaikka kädethän tässä tärisevät, mieli käsissä ja niin edelleen.)
Suoristakaa baskerinne, ottakaa käsi käsineestä, pyyhkäiskää sormella silmänaluset ja -nurkat. Niistäkää töristäen siihen kauniiseen nenäliinaan. Kyllä se joutaa sitten pesukoneeseen, sitä vartenhan ne on tehty kankaasta, että niitä voi pestä. Päättäkää, että selviätte, lastenkamarimaisella paatoksella.
Ruuta tulee ikävä.
No niin, pyyhe reppuun. Instant happiness odottaa.
Tekstit
倍速撫で
17 tuntia sitten
1 kommentti:
Ja entäs se joka junassa istuu? Se syöksyy ikkunasta ikkunaan yrittäen yydystää viimeisenkin vilauksen valkoisesta nenäliinasta pakkashuuruisella asemalaiturilla. Kun se ei enää näe, valkoinen on uponnut valkoiseen ja valkoinen on muuttunut mustaksi, on yö ja talvi ja kolketta vain, kolketta, se menee istumaan pienenä peränurkkaan, nyhtää kirjan laukustaan, käpertyy, niiskuttaa, pisarat valahtavat pitkin kellerviä sivuja. Se tihruaa seuraavaan kaupunkiin saakka eikä saa sanaakaan matkalla luetuksi. Vaan uusi kaupunki... se on punasia palloja, sinisiä palloja, kultasia palloja täynnä, sen katto, sen kaupungin katto, ja lähtijä vetää hätäjarrusta, loikkaa ulos, istuu kirjan päälle, laskettelee nahkakansilla alas kaupunkiin. Sieltä postittaa postikortin. Siinä lukee:
"Rakas Velona! Täällä on katossa punasia palloja ja kultasia palloja. Siniset meni rikki, mutta ostetaan kunhan ehditään. Kirja on repaleina, koska laskin sillä pyllymäkeä. Olen alkanut viihtyä täällä. Kaupungin katto on kuin samettilaskosta ja aakkosilla on tapana tanssia kadulla iltaisin. Sirkus on täällä kaikille eläimille vapaaehtoinen. Eilen esiintyivät pingviinit ja sudenkorennot hankkimassa taskurahoja. Olen vuokrannut asunnon. Siinä on kolme huonetta. Yksi on siltä varalta että tulet käymään. Siinä huoneessa on gramofoni ja tanssiparketti. Toinen huone on aakkosten säilytystä varten ja kolmas on pehmustettu kellari. Jossakinhan minunkin pitää nukkua. Ajattelen sinua usein. Paljon terveisiä!"
Lähetä kommentti