Olen ottanut kuvia ja ihmetellyt, kuinka joidenkin ihmisten syntymäpäivien teema on vuodesta toiseen kahdeksankymmenluvun lastenjuhlat ilmapallokuplineen ja Duran Duraneineen.
Nukkunut liian vähän, liian pitkään, liian katkonaisesti. Syönyt liikaa suolaa ja rasvaa, juonut usean sortin alkoholeja. Skumpannut kumpanakin päivänä.

On maanantai. En saa kokonaiskuvaa. Kirkkaat saippuakuplat häviävät aamu-utuun. Silmänaluset ovat turvonneet eikä minulla ole kahta teelusikkaa jääkaapissa näitä tilanteita varten. Tuoksahdan liiallisille juhlimisille. Neljät juhlat kahtena päivänä ovat aika paljon, etenkin kun skumppaa on juotu kolmessa paikassa huolella. Tänään alkaa - tasan neljänkymmenenneljän minuutin kuluttua tätä lausetta kirjoittaessani - Urasuunnittelu akateemisille -kurssi. Olen pukeutunut vaaleanpunaiseen lastenkoon paitaan ja vanhoihin, likaisiin farkkuihin. Hiukset sentään pesen.
Mutta silmät eivät valehtele, eivätkä tuoksut. Pelkään nukahtavani kesken päivän. Vasta myöhään yöllä, raukeana yöpuuhien jäljiltä Kissa kysyy, monelta koulutus alkoikaan. Onneksi kysyy. Muuten unohtaisin koko pirun urasuunnittelun. Väännän herätyskellon osoitteeseen seitsemän viisikymmentäkuusi ja sammun heti valojen kanssa.
En oikein tajua edelleenkään, että on jo maanantai ja edessä on viisi tiivistä kurssipäivää, joiden aikana koetetaan synnyttää työelämän tarpeita vastaavia työnhakijoita. Jostain kumman syystä epäilen hieman, onnistuuko tuo kohdallani. Mutta tästä voi tulla muuten kyllä hauskaa, ryhmäpsykologisen tilanteen tarkkailuna. Pitääköhän siellä kunkin esittäytyä? Ryystän mateeta kulhonkokoisesta rakukurssilla tehdystä korvattomasta kupista, jonka pinta on sileä terra sigillata -käsittelyn ansiosta. Ei massasäröjä, silti wabi.
2 kommenttia:
Hauska, että tämä blogi sittenkin jatkuu. Piti kirjoittaa kommentti tuonne lastenkirjallisuuden luonto blogiin, mutta sinne ei hyväksytä kuin Bloggerin väen kommentit. Niin että Raili Manniselta ilmestyi pari vuotta sitten sellainen kirja kuin Jatulintarhan arvoitus (olikohan se nyt arvoitus) joka on eräänlainen Robinson Crusoetarina täällä Suomen saaristossa. Paitsi luontonäkemys siinä näkyy hauskasti myös tämä nykyinen ihmisnäkemys kun tietokoneen ääressä pullistunut poika joutuu karuun luontoon, syö viikon pari pelkkää näkkileipää ja muuttaa ainakin aavistuksen verran laihemmaksi ja jäntevämmäksi. Mikä on tietysti loistavaa.
Hei, välitän tuon sinne. Kiitos vinkistä.
Lähetä kommentti