Laivalla ihmiset ovat laittautuneen näköisiä. Eläkeläiset hehkuttavat jo aamusta sitä, että illalla Kari Tapio esiintyy tanssiravintolassa. Nukun suurimman osan matkasta. Kissa lukee Steve Sem-Sanderbergin kirjaa Münchenin sosialistisesta tasavallasta. Hänkään ei tiennyt moisen olemassaolosta ennen fiktioon tarttumistaan. Kirja jättää jälkeensä ihmettelyn oireita: oliko se, miten se oli, miten siitä ei kerrottu...
Yhdeltätoista siirrymme maihinnousuoven eteen. Puolelta pääsemme ulos. Ovi pelottaa minua joka kerta etukäteen: takaa puskee ihmismassa, ja jos edessä on olutkärryt, joutuu vain nostelemaan jalkojaan ja koettaa puskea vastusta takapaineelle, ettei kaatuisi naamalleen olutkärryihin. Nytkin meno on hillitöntä. Takana tuleva vanharouva parpattaa vielä koko ajan siitä, että kun nykynuoret vain saavat hiirikäden kun eivät käy päivätansseissa. Anteeksi rouva, mutta kolmen varpaani päällä ei ole nahkaa lainkaan, koska olen tanssinut, tosin illalla.
Maailman menoa paheksuvat lihavat ja kiukkuiset eläkeläismummot ovat käsite.
Tallinnassa on lämmintä, aurinko paistaa. Kevät, jonka kadottua lupaillut pakkaset tuntuvat entistä epäinhimillisemmiltä. Käymme pankissa vaihtamassa rahaa, Keskustorilla ja Jaama-torilla ihastelemassa torimenoa, Stokkalla ostamassa koirille sonnin suteja, kaupoissa metsästämässä farkkuja. Farkkuja ei löydy - nykymuotia näyttävät olevan sellaiset pussittavat farkut. Minulle, jonka ainoa laiha ja kiinteä kohta ovat takamus ja jalat, sellainen muoti ei tietenkään kelpaa. Mihin ihmeeseen katosi stretch ja leveät lahkeet? Kissa sentään löytää hupparin, jota ei etsitty. Tallinnan Humanassa (=UFF) on viidentoista kroonin päivät. Sieltä ei löydy mitään, mitä haluta.
Kävelemme kaupunkia eestaas ja ihastelemme talojen julkisivuja. Löydämme NuNordikista Kissan ystävän toimittaman kirjan Tallinn The User's Guide. Se on tietysti pakko ostaa. Siinä on artikkeleita tallinnalaisilta arkkitehdeiltä ja taidealan ihmisiltä ja kosolti hienoa valokuvamatskua Tallinnan punk-skenestä, graffiti-skenestä, skedeysskenestä - kaikesta sellaisesta, minkä olemassaolosta ei ole tiennyt mitään.
Baltic guidesta löytyy maininta, että kaupunkiin on avattu kasvisravintolakin. Emme löydä lehdestä kuitenkaan sen nimeä tai osoitetta, joten marssimme turisti-infoon kysymään asiasta. Turisti-infon tytöt pyörittävät päätään. Eeeii, eivät he ole kuulleet mistään sellaisesta. Päädymme lopulta syömään Asian Aromaan, jossa on runsaasti kasvisruokia ja niin edullista, että miltei hävettää. Toisaalta ruoka on kyllä turhan suolaista, mutta niinhän on ravintoloissa aina, ja etenkin Eestissä.
Lueskellessani AA:ssa Baltic Guidea huomaan, että heti sen artikkelin vieressä, jossa kerrottiin kasvisravintolasta, on pieni juttu tuosta ravintolasta. "Vegetaivas" otsikkona, joo-o. Liian vaikeaa meille... Kun Kissa tulee vessasta, kerron, että me olemme varsinaisia bimboja. Tarkistimme lehden kahteen kertaan löytämättä juttua, joka oli heti maininnan vieressä. Liian lähellä, poissa silmistä. (Ravintolan nimi on Gauranga, ja osoite Gonsiori 12. Ensi kerralla sinne, varmasti! Vaikuttaa ihan sikamaisen lupaavalta, klubimeininkiä ja kaikkea.)
Tarvomme väsyneinä ja chili suussa kutitellen Sadaman Citymarketiin ja lastaamme ostoskärryt täyteen suklaata, sefiireitä, keksejä ja skumppaa, syntsiä varten. Ostamme myös lasten "shampanjaa" raskaana oleville naisille ja niille muutamalle kersalle, jotka syntsille ovat uskaltautumassa. Lasten kuohiksen nimi on "Digimon". Ööh... no, ainakaan siinä ei koeteta matkia klassisten shampanjatalojen tyyliä nimen, logon ja etiketin suhteen; syyte, joka on helppo kohdistaa moneen sektiin ja jopa cavaan. Toisaalta Digimonissakin olen aistivinani jonkinasteista omaperäisyyden puutetta...
Maksettuamme raahaamme kaksi rinkallista ja yhden vietnamilaisen maalaiskassillisen kilisevää ja kuplivaa takaisin laivalle. Väsymys iskee jälleen kansituoleilla. Emme käy kahvilassa, baarissa emmekä tax freessa. Syömme paikoillamme soijavanukasta, banaania ja juomme kivennäisvettä uupuneina.
Ohi lipuu laiva toiseen suuntaan. Sykähdyttävä valoisuus keskellä meren hämärää horisonttia.
Vastapäätä istuvat miehet puhuvat puhumistaan jääkiekosta, lehtimiesetiikasta, Lasse Lehtisestä ja siitä, mitä he tekisivät miljoonalla eurolla. He ovat ostaneet Iltalehden ja lukevat sitä yhdessä. Yksi seurueesta ei malta olla menemättä kuuntelemaan Kari Tapiota. "Onhan se iso stara."
Satamassa odottaa Kissan isä, raahaamme laukut autolle, ajamme hakemaan koirat. Niitä katsookin H, joka on hälytetty apuun koirien hoitajan jouduttua selvittämään läheisensä kaamosmasennuksen huipennusta itsemurhalla uhoamiseen. "Niiden piti mennä katsomaan sitä, viemään se kai hoitoon. Semmoista tyypillistä kaamosmasennusta", selittää H heittäessämme hänet kotiin. H:n tullessa avaamaan hoitopaikan ovea näen hänet panssarilasin läpi sumuisena hahmona ja ajattelen väsymyksissäni, että koirien hoitaja on kutistunut puoleen entisestään tai vaihtanut tyttöystävää. Vasta sitten tunnistan, että sehän onkin H.
Matkan hienoin asia on jälleen kerran se väsymys, jonka vallassa asioiden prosessoinnin todella tuntee ja kokee. Sen, ettei mikään ole enää itsestäänselvää.
Tänään herään virkeänä kymmeneltä ja vien koirat pitkälle lenkille. Kuuset, koivut, hevoskastanjat ja pihlajat on niin helppo tunnistaa, samoin maan haju ja luistava jää, että olen jopa hieman pettynyt. Kotiin on aina ihanaa palata. Nyt alkaa siivous- ja ruoanlaittourakka lauantaita varten. Juhliin on ilmoittautunut tähän mennessä 64 ihmistä. Mutta ensin on tänään taas pitkää tanssitreeniä. Ruoanlaittoa. Malesiassa töissä oleva, Suomessa joululomaileva kaveri tulee meiltä hakemaan hänen puolestaan tilaamansa luomuviinit.
Pöydällä nököttävät vierekkäin kaksi likaista jugurttikulhoa lusikoineen, kamera, Tallinnan-oppaat, New Yorkista tuotu takorautainen kynttilänjalka kynttilöineen, kirkasvalolamppu, kuihtuva hyasintti (jonka istutan keväällä äidin puutarhaan - ne kukkivat joka toinen tai joka kolmas vuosi, kun ne istuttaa maahan), vanha järjestelmäkamerani, Vacuvin -vakuumipumppu avatun viinin säilömiseen, likainen kauramaitolasi, Nu Nordikin paperipussi, kolmen litran viinitönikkä, vietnamilainen laukku ja Taru Sormusten Herrasta - Kaksi Tornia -dvd.
Arttu-kissa kuorsaa kuuluvasti nojatuolissaan.
En tiedä, onko matkailu avartanut mitenkään, tällä kertaa.
Tekstit
2 kommenttia:
Jännä kuva, näyttää vedenalaiselta.
Joo, se on kirkasvalolamppuefektiä, se akvaariomaisuus/vedenalaisuus. Kun meille kävelee himaan pimeän tultua, ja katselee kotitaloa ulkoapäin, talon muissa valoisissa ikkunoissa valo on kellertävää, himmeää, mutta meidän olkkarissa, jossa on kirkasvalolamppu, valo on sinertävää ja niin kirkasta, että näyttää siltä kuin joku olisi tuonut sinne kevään keskipäivän auringon.
Lähetä kommentti