Ulkkarit

Annoin lukijoille luvan toivoa, ja Velikulta toivoi kirjoitusta ulkkareista. Mietittyäni asiaa ruokatunnin verran (eläköön harkitsevaisuus!) olen valmis sylkemään aivolimaa (tiesittehän, kolesterolia, tuota harmaata massaa!) kirjaimiksi, pyydetystä aiheesta.

Olen tuntenut aika monta ulkkaria. Noin puolet heistä on pakolaisena tulleita, toinen puoli toisenlaisia siirtolaisia: Suomeen naineita, täällä opiskelevia tai vanhempiensa töiden tänne tuomia. En osaa sanoa yleisestä katukuvan rikastamisesta (mikä peruste diggailla jotain niin isoa ilmiötä kuin siirtolaisuus noin ylipäänsäkin, aika epäinhimillisen kuuloista: sä oot kivan värinen, sä saat tulla, voi voi...) mutta minun elämääni ovat rikastaneet, moninkin tavoin.

Luultavasti ulkkariasenteisiini vaikuttaa kyllä koulutustaustaa enemmän se, että mummonikin oli ulkkari (inkeriläinen) ja se, että olen itse ollut laittomasti töissä ulkomailla ennen kuin Suomi liittyi ETAan (ja myöhemmin EU:hun). En siten näe ulkkareita ulkopuolelta, jonain toisena, massana, jolla ei ole omia tunteita ja tuntemuksia, vaan osaa ehkä eläytyä joihinkin heidän kokemuksistaan aika hyvin. Kuten siihen, että asuu paikassa, jossa puhutaan itselle vierasta kieltä, ja tuolla kielellä on pystyttävä selvittämään kaikki asiat, että asuu paikassa jossa saa koko ajan pelätä, että jää kiinni ja joutuu vaikeuksiin, koska oikeastaan ei saisi edes olla siellä duunissa, sen sellaista. Pakolaiseksi minua ei ole onneksi ikinä ajettu. Onneksi.

Ihmisen, joka ei ole ollut ulkomailla asumassa (vaikka laillisestikin duunissa, opiskelijavaihdossa tms.), on varmasti vaikeaa ymmärtää, kuinka helvetin vaikeaa vieraassa paikassa on selvitä. Kielimuuri on erityisen paha. On vaikeaa saada ihmiset uskomaan, että jokin käytännön parannuksiin liittyvä ajatus olisi hyvä, jos puhuu paikallista kieltä sen verran alkeellisesti, että vaikuttaa älykkyystasoltaan siinä viisivuotiaalta. Ihmisten sitkeys ajatella, että kun toi on muualta, se on varmaan ihan erilainen, on myös käsittämätöntä. Lontoossa duunissa ei ollut hauskaa, ei tosiaankaan. Kyllästyin aivan totisesti siihen, millaisia ominaisuuksia minuun attribuioitiin, koska olen suomalainen. (Vaikken itseäni suomalaiseksi vahvasti tunnekaan, tai ehkä juuri siksi. Jos minun pitäisi asettaa identifioitumisjärjestykseen eräät ryhmät, joihin jossain mielessä kuulun, ne olisivat vahvimmasta heikoimpaan seuraavassa järjestyksessä: eläin, ihminen, helsinkiläinen, nainen, eurooppalainen, suomalainen, akateeminen.) Ehkä siksi olen aika nihkeä attribuoimaan ulkkareihin joitain ominaisuuksia vain siksi koska he ovat ulkkareita täällä.

Minun elämääni he ovat rikastuttaneet. Selvennetään: Olen ollut libanonlaisen pakolaisperheen tyttären 16-vuotispäivillä, jutellut heidän käsityksistään elämästä, työstä, velvollisuuksista, seksistä jne. tutustuen maailmaan, jossa ihmiset ovat paljon kiltimpiä toisilleen kuin me olemme perheenjäsenillemme. Sellainen pistää ajattelemaan. Vaiheessa, jossa kukaan suomalainen mies ei koskenut minuun onkivavallakaan, kenties johtuen riehakkaasta pukeutumistyylistäni, saatoin käydä ulkona ulkkarien kanssa, välillä pelaten tammea ulkona piknikillä tai Cafe Sociksessa, välillä jopa seksiinkin päätyen. Vanhempani olivat luonnollisesti tästä aivan paskana. Lopulta he kai kuitenkin tajusivat sen, että jos joku kohtelee minua mukavasti kaverina, ei kai kaveruuden este voi olla se, että se toinen on kotoisin jostain muualta? Ulkkarit ovat iloisia ja surullisia ihan samanlaisista asioista kuin suomalaisetkin. Tietysti aikana, jolloin vietin ulkkarien kanssa paljon aikaa, minua ketutti aivan suunnattomasti se, kuinka sain nähdä monessa paikassa ja tilanteessa, kuinka epäillen ja pahaa olettaen heihin suhtauduttiin. Sain myös kuulla olevani neekerinhuora, vaikka vain pelastin tammea jonkun kanssa. Kummallista kyllä, kukaan ei ole koskaan huoritellut, kun olen pelannut tammea suomalaisen miehen kanssa.

Ja kyllä, olen saanut myös paskaa niskaani ulkkareilta. Ihan samalla tavalla kuin suomalaisiltakin. Ei siinä niin isoa eroa ole.

Minusta se, mitä kutsutaan ulkkariongelmaksi, on enimmäkseen jossain muussa kuin näissä tänne tulleissa ihmisissä, heidän tavoissaan ja ihanteissaan ja toisaalta heidän moraalisissa epätäydellisyyksissään. Konfliktit, haistattelut ja toisaalta myös ystävystymiset ja yhteiskuntaan kiinnittymiset tapahtuvat aina joissain olosuhteissa, joissain tilanteissa. Kaikki käyttäytyminen tapahtuu jossain tilanteessa. On aika vaikeaa toimia kiltisti ja kauniisti, jos kaikki ympärilläsi toistavat koko ajan "kun sinä olet sellainen-ja-sellainen", etenkin jos sitä ei itse allekirjoita, eikä kukaan kuuntele, ettei sitä itse allekirjoita. Suhtautuvat sinuun valmiiksi pahana, inhottavana, halveksittavana. Ja sitten: sitten on sekin todellisuus, että kuitenkin täällä, missä naamaa vasten suunnilleen syljetään syyttä suotta, riittää ruokaa, pääsee hammaslääkäriin, saa synnyttää sairaalassa. Kaikkialla nämä eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Vieraassa kulttuurissa eläminen on valtavan vaikea haaste. Minulle se osoittautui liian suureksi. Luovutin kesken ja palasin Lontoosta Helsinkiin, vaikka alkuperäisessä suunnitelmassa minun piti jäädä sinne, suorittaa ensin kielitutkinto ja sitten hakea sinne opiskelemaan. Mutta takaisinhan sieltä tultiin, ihan paskana. Muualle Suomeen en ole edes uskaltanut haaveilla muuttaa, vaikka kieltämättä taas Turussa käydessäni harmittelin tätä pelkurimaisuuttani. Turku vaikuttaa niin mukavalta paikalta. Mutta entä jos siellä olisi yhtä yksin ja onneton kuin Lontoossa?

Mihin tämä liittyi - niin, siihen, että koska vieraaseen kulttuuriin on todella vaikeaa sopeutua, ei ole mitään mieltä käristä jatkuvasti, että ulkkarit on omituisia. Heidän silmissään me olemme omituisia. Useimmat tajuavat tämän, mutta vänkäävät, että maassa pitää elää maan tavalla. Suomessa, se täytyy sanoa, tämä on aika vaikeaa. Meillä ei ole kauhean formaaleja, säännöllisiä tapoja, joita olisi helppo havaita ja noudattaa. Erehtyvä ulkkari leimataan paljon rankemmin kuin erehtyvä suomalainen, siitä olen melkoisen varma. (EN nyt puhu kielivirheistä, vaan sellaisesta, että esim. kiihdyttyään antaa jollekulle korvatillikan; virhe. Harvemmin suomalaiselta korvatillikan saatuaan sitä ajattelee, että se on se suomalaisuus, se sen pisti tekemään tommosia.)

Lisäksi, en ole tavannut yhtään ulkkaria, joka suhtautuisi palkkatyöhön yhtä karttaen kuin minä. Selvähän se, että olen täysin kelvoton laiskuri. Minusta tuntuu siis omalaatuiselta, että ulkkareita solvataan tästä, kun itse tiedän olevani paljon kelvottomampi. Täytyy muistaa myös, että aika moni ulkkari on tullut Suomeen tänne rekrytoituna, siis töihin (ja tämä yhä lisääntynee). Koska en itse halua olla tyhjentämässä sairaalan kroonikko-osaston pissipottia tai ohjelmoimassa kännykän matopeliä, miksi ihmeessä kapinoisin sitä vastaan, että joku muu suostuu tekemään sen työn?

Tämä on asia, jota ei saisi sanoa ääneen. Valkoisen miehen taakka olla etuoikeutetussa asemassa elää ja voi hyvin eikä erityisemmin edes paina. Jo yhdeksänkymmenluvun alussa ihmettelimme tyttöjen kanssa, kun Stokiksen metrossa näytti olevan duunissa pelkkiä tummaihoisia. Tajusimme, että ilmeisesti duunit olivat ruotsalaisille liian huonoja. Tähän asenteeseen törmäsin itsekin Lontoossa, kun natiivit eivät suostuneet ymmärtämään, että se, että joku on au pairina, ei tarkoita sitä, etteikö tämä voisi joku päivä marssia sisään yliopistoon tuosta noin vain. "Mutta jos voisit tehdä niin, miksi olet au pairina?" ne ihmettelivät. No, en kauan ollutkaan. Minulla oli sentään se mahdollisuus, että saatoin palata kotiin ja mennä yliopistoon, ihan ilmaiseksi, ja opiskelusta jopa maksettiin minulle. Usean ulkkarin taustalla tällaista mahdollisuutta ei ole: kyllä me suomalaiset olemme aika etuoikeutettuja globaalissa mittakaavassa. Yleensä ulkkari on vajavaisen kielitaitonsa kanssa sellaisessa asemassa, ettei saa hyviä duuneja (paitsi intialaiset ohjelmoijat, joilla työkielenä on englanti). Ja sitten on pakko ottaa se huonompi, se, mistä natiivit luikertelevat pois ties mistä tuntemattomista porsaanrei'istä. Eikä ehkä voi palata kotiin, sielläkään ei ole duunia, ei ehkä enää kotiakaan.

Mitä tulee valitukseen, että kaikille suomalaisille ei nytkään riitä duunia, tarjoaisin vastaukseksi max. kolmikymmentuntista työviikkoa, ylityöt kielletty. Mutta eihän sitä kukaan minulta kysy. Ja hyvä niin. Kansantaloustieteellinen kompetenssini kun on aika... ääh... fiilispohjaista.

Velikulta toivoi mielipidettä myös romaneista. No mutta, en ymmärrä, miksi romanit niputetaan yhteen ulkkarien kanssa. Siis henk.kohtaisesti. Ymmärrän kyllä, että yhteiskunnassa heitä kohdellaan yhtä huonosti, mutta miksi, se on vaikeampaa tajuta. Ehkä muitakin kuin minua on peloteltu, että mustalainen tulee ja vie, jos et ole kiltisti? Romanit ovat osa suomalaisia ja suomalaista yhteiskuntaa. Kukaan meistä ei voi sanoa, että muistaa sen ajan, jolloin heitä ei ollut täällä tai edes että isomummo olisi sellaista muistanut.

Suosittelen tutustumista Kumppani- ja Ydin-lehtiin, niissä on hyviä juttuja romaniasioista aina silloin tällöin. Usein romanien itsensä kirjoittamia, joskus myös heidän tilannettaan seuranneiden ihmisten, tai haastatteluita ihmisistä, joille nämä asiat ovat kaupunkimme ja maamme kipukohtia. Tuo Kristiina Kourosin haastattelu (edellinen linkki) kannattaa jaksaa lukea alusta loppuun. Siinä on tällaisia tykityskohtia: Käytännössä syrjintä on maan tapa. "Romanit ovat olleet Suomessa viisisataa vuotta, ja edelleenkin heiltä saatetaan kieltää pääsy parturiin tai kioskille."

Jos haluat tietää, mitä mieltä olen jostain, kysyt sitä minulta, eikö niin? Jos haluat tietää, mitä siirtolaiset ajattelevat työstä, suomalaisuuteen sopeutumisesta tms. kysyt sitä niiltä, eikö niin? Jostain syystä tämä ajatus ei mediassa toteudu kovinkaan hyvin. Nähdäkseni toimittaja, joka ei uskalla kysyä mielipidettä ongelman kaikilta osapuolilta, on valinnut väärän ammatin. Okei, lehden tilaajat ovat enimmäkseen valtaväestöä ja useimmat lehdet mieluummin sössöttävät hampaattomasti kuin ottavat sen riskin, että juttu saattaa kirpaista jotakuta lukijaa. Aion kuitenkin donquijotelaisesti pitää edelleen kiinni siitä, että media voidaan ihan yhtä hyvin ajaa täysin alas, jos sen tehtävä on toimia valtaväestön asemaa vahvistavana, kaikkea muuta paheksuvana ja ymmärtämättömänä äänitorvena. Valtaväestö kaipaa sivistystä. Joskus sen osaa antaa vain joku, joka elää tässä yhteiskunnassa, mutta katselee sitä toisen kulttuurisen viitekehyksen läpi.

En ole tarpeeksi pätevä kirjoittamaan ulkomaalaisista Suomessa; tunnen heitä aivan liian hajanaisesti, satunnaisesti. Oman mielipiteeni voi toki kertoa, se on yllä. On selvä, että siinä, mikä heijastuu meille ulkkarikysymyksenä, on kyse valtavista ongelmista. Lisäksi on kutakuinkin selvää, että se, joka globaaliin siirtolaisuuteen liittyvistä ongelmista kärsii eniten, ei ole suomalainen valtaväestö. Sikäli kun joku suomalaisen valtaväestön edustaja kokee olonsa tukalaksi muutaman tänne tulleen ulkkarin takia, kehotan miettimään mekanismia, jolla varallisuuseroja köyhän etelän ja rikkaan pohjoisen välillä saataisiin tasattua. Yksi mekanismi voisi olla sellainen, jossa suostuisimme maksamaan enemmän tuotteista, jotka tuodaan köyhistä maista. Tämä on kuitenkin vielä varsin pientä. Rajumpiakin otteita luultavasti tarvitaan.

Mietintämyssy päähän vaan. Niin, ja vielä voisin suositella sitä, että seuraavan kerran, kun ulkkari juttelee teille, jutelkaa sen kanssa. Ihan niin kuin normaalin ihmisen kanssa. Menkää sen kanssa leffaan, kutsukaa teille syömään, viekää talvella jäälle kävelemään. Kenelläkään meistä ei ole liian montaa ystävää, luulen. Kukaan meistä ei tiedä tarpeeksi siitä, millaista on olla joku toinen. Ja jos joku suomalainen juttelee teille, tehkää samoin. Kohdelkaa sitäkin kuin normaalia ihmistä. Mikä se normaali ihminen sitten lieneekään. Erilainen kuin kukaan muu.