Huoltotoimenpiteitä

Ja taas joudun ilmoittelemaan tauosta, pahoitellen.

Läppärimme touchpad on aivan jumittunut ja kone matkaa huomenna huoltoon. Veloena jatkuu, kunhan pääsen jonnekin koneen ääreen tai oma koneemme palaa kuvioihin.

Tuntuu siltä, että koneen lisäksi olen itsekin perusteellisen vuosihuollon tarpeessa. Eilen koin moneen vuoteen kovimman shokin tanssinopettajan kysyessä tunnin jälkeen, olenko ikinä harkinnut tosissani treenaamista, ja että he haluaisivat minut esiintyvään ryhmäänsä. Olin tömähtää takamuksilleni. Oli vaikeaa uskoa, että kuulin oikein tai olin hereillä. Silmitön epätodellisuuden tunne valtasi vatsan, kaulan ja pään, hengittäminen oli vaikeaa, nyt se alkaa, ajattelin, nyt minä kajahdan lopullisesti ja piipaa-autot tulevat hakemaan. Mutta koska todellisuus ei vääristynyt sen enempää, totesin, että kai olen edelleen hereillä ja ihan mieleltäni terve, ja että olen vain käsitteellistänyt itseni tanssijana jotenkin woodyallenmaisen ironisen kieroutuneesti nimikkeen "hupaisa aikuisharrastelija" alle. Aloitinhan sentään stepin kypsässä yliopisto-opiskelijan iässä, ja nyt olen sentään jo kolmekymmentä.

Mutta koska en tästä nuorennukaan, vastasin kyllä, kyllä minä voisin haluta kokeilla treenata tosissaan.

Luultavasti äiti ratkeaa lopullisesti kahtia, ajattelin. Suuri osa tuttavapiiristäni on epäilemättä sitä mieltä, että minun pitäisi lakata epämääräinen haahuilu ja alkaa paiskia töitä työelämässä, eikä karata sirkusseurueen mukaan. Noin kuvaannollisesti. Kissa otti asian yllättävän rennosti. "No sehän tekee sulle varmaan ihan hyvää. Sä niin tykkäät stepata."

Kuuntelin hämmentyneenä. Ihan totta, kyllä tykkäänkin stepata. Nyt pitää vain katsoa tykkäänkö stepata myös tosissaan, ei vain hupaisana aikuisharrastelijana. Sitä ei tiedä, ellei kokeile ensin. Vähän kyllä kauhistuttaa. Olenko täysin sokea todellisuudelle? Määrittelenkö itseni hupaisaksi kaikilla elämän osa-alueilla heti kättelyssä jonkinlaisena defenssinä sille, etten innostuisi liikaa ja pistäisi itseäni likoon?

Joka tapauksessa, olen edelleen jotenkin täpinöissä. Steppaaminen on hauskaa joskin aika vaativaa ja vaikeaa, ja esiintymisestä olen pitänyt aina. Ehkä tämä tästä. Nuorempana haaveilin aika usein sirkusseurueen mukaan karkaamisesta ja sen sellaisesta, mutta sopivaa sirkusseuruetta ei koskaan osunut kohdalle... ja mitä olisin siellä osannut edes tehdä?

Kunpa vain epätodellisuuden tunne katoaisi ja alkaisin jälleen tuntea olevani maan pinnalla, järjissäni ja oma itseni.