Uupumusähky

Perjantai tarkoittaa ylihuomista. En jaksaisi enää sanaakaan origoista ja insertioista, funktioista, vasta-aiheista, lihastyötavoista, niveltyypeistä, hoidon tavoitteiden sanamuodoista.

Kissat nukkuvat sängyllä pehmeinä kerinä. Haluaisin käpertyä niiden kaltaiseksi, nukkua vain päiväpeitolla. Joksikin aikaa. Tiedän senkin, että jos minulla on tilaisuus keriä sängylle milloin vain, alan rakentaa projekteja, tahto ilmestyy taas jostakin järjestämään pulmia.

Laidoilla vipisee. Pohdin, minkä laidoista minun pitäisi puhua. Havaintokentän? Mielen? Tajunnan? Tietoisuuden? En kykene valitsemaan sanaa, joten laitetaan nyt sitten vain, että laidoilla vipisee. Jotenkin tämä kaikki virittyminen ymmärtämään, muistamaan, päättelemään, selviytymään, osoittamaan taidot ja tiedot, jotenkin tämä kaikki hämmentää esiin paljon sellaistakin, mistä ei oikeastaan olisi niin väliksi näinä viimeisinä päivinä. (Ikään kuin perjantain jälkeen en ähkäisisi, käärisi hihoja, alkaisi haalia lopputyön kirjallisuutta ja nakuttaa yrittäjyysraportteja ja soitella mahdollisia harjoittelupaikkoja läpi...) Alan esimerkiksi pyöritellä kysymystä, missä määrin tahto on mitään omaa. Tai onko se juuri omaa ja kaikki muu vain epämääräistä sälää. Ääh. Ja että miten ja miksi jotkut ihmiset osaavat haluta sellaisia elämänmuotoja, jotka minusta tuntuvat vankiloilta. Tai miksi he haluavat metafyysisiä selityksiä. Tai mistä nämä kaikki kysymykset tulevat ja menevätkö ne tiehesä vain siksi, etten oikein osaa enkä jaksa enkä yleensä edes halua keskustella niiden kanssa.

Tällaisen vipinän lisäksi esimerkiksi pöydän tiikkiviilun kuviot käyvät eläviksi, järjestyvät tiikerien silmiksi ja vuohien otsiksi, ja saan käyttää kaiken tahdonvoimani, etten piirtelisi pöytää täyteen eläinten kasvoja sen sijaan että kirjoitan lihaksia ja hermotuksia kuuliaisesti papereille ja sitten kumitan ne pois. (Jos jättäisin ne papereille, ehkä minun ei tarvitsisi muistaa. Nyt tarvitsee. Tai en tiedä, kokeillaan nyt tätä.)

Ja sitten kun olen saanut lihaslitaniat valmiiksi, joku avaa venttiilin, ja kaikki jaksaminen ujuu pois surkeasti pihisten ja makaan sängyllä kerien kanssa ja vain hengitän, kirjoitan ja hengitän, nyt. Pää täynnä silvottua lihaa, kalvoistaan irti revittyä supistuvaa ja elastista komponenttia, huomautuksia pöpöjen leviämisestä verenkiertoon - kyllä, kirjallisessa materiaalissa puhutaan pöpöjen leviämisestä, ei liian vakavaa - ja tolkuttava: muista pyyhe, muista käsituet, muista polvituki, muista nilkkatuki, muista tyyny vatsan alle, muista pestä kädet, muista pyyhkiä ja pestä ja kuivata ja paloitella parafangosavi, muista taputukset, muista loppusivelyt, muista desiplint. Detaljien vyöry lähestyy kumisten, kiskaisen hartiat korviin ja teeskentelen nukkuvani kissana.