keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Muutama ajatus ruoasta

Joskus kaupassa käydessä minua alkaa askarruttaa ihan todella. Elämässäni on ollut muutamia kiireisiä jaksoja, joiden kuluessa olen toisinaan joutunut ostamaan valmisaterian pakkasesta. Mutta noin muutoin ei. Nyt kun aikaa taas vapautuu omaan käyttööni, huomaan entistä pistävämmällä katseella kaiken maailman kummajaiset. Kuten esimerkiksi annospusseihin pakatut puuroainekset, joihin tarvitsee lorauttaa vain vedenkeittimestä vettä. Eikö ihmisiä ollenkaan häiritse se, että jokainen annos on pakattu erilliseen, sitkeään pussiin? Vaelluksella sellainen on taatusti kätevää (paitsi että annokset vaikuttavat aika pieniltä aktiiviliikkujan tarpeisiin), mutta myynnin volyymistä päätellen pussipuuroa tekevät myös kotonaan tai työpaikallaan monet. Se tuntuu aika hassulta, koska pussipuuropaketin sijaan voi ostaa kokonaisen tavallisen paketin pikakaurahiutaleita, tai kuten Eufemialta opin (ja naksahdin tähän ihan tajuttoman innoissani), tattarihiutaleita, jonka päälle lorautetaan sitä samaa vedenkeitinvettä, ja sitten kyytipojaksi loraus pullosta marjamehutiivistettä liemen maustajaksi... Se tulee halvemmaksikin. Säästyvät pennoset voi käyttää vaikka siihen, että ostaa saman tien ainekset luomuna.

Tykkään jostakin syystä viritellä elämääni näin: miettiä jonkin kivan kuuloisen mutta jollakin lailla ärsyttävästi toteutetun idean fiksumpaa toteutusta.

Viimeisin läpimurto on myslipatukoiden korvike. Olen aika hulluna myslipatukoihin, jollaisen makuun pääsin jollakin matkalla, kun en löytänyt muutakaan vegaanista välipalaa (iänikuista sämpylää kuiviltaan lukuun ottamatta). Mutta en ole tietenkään voinut liiemmin ostostella patukoita, jotka on kääritty muovisiin yksittäispakkauksiin. No, nyt olen löytänyt ratkaisun: ostin puoli kiloa luomuhasselpähkinöitä ja puoli kiloa kuivattuja kirsikoita, molemmat luomuna ja irtomyynnistä paperipussiin itse annosteltuna ekokaupasta. Kun minuun iskee myslipatukanhimo (tai makeanhimo tai leivänhimo tai ylipäänsä vain nallepuhmainen hmm, taitaa olla teeaika -olo), rouhaisen toisesta pussista pari hasselpähkinää ja toisesta pari kirsikkaa ja pureksin niistä tahnan suussa. Yksinkertaista ja herkullista, eikä tarvitse kaiken aikaa olla ahtamassa itseensä viljoja. Tässä metodissa on sekin hyvä puoli, että siinä missä myslipatukka loppuu kesken jo pian, pusseissa riittää naposteltavaa... ;)

Viime aikoina olen miettinyt kovasti myös leipiä ja niiden ostamista. Olen huomannut, että miltei kaikki kauppojen paperipussileivät (Samsaran leipiä lukuunottamatta) näytetään heitettävän aina samana iltana roskiin - eihän pusseihin ole edes painettu mitään parasta ennen -päiväystä ja hyvin harvassa kaupassa niitä laitetaan seuraavana aamuna alennukseen. Olenkin lakannut ostamasta näitä leipiä, koska en tahdo tukea sellaista kauppakulttuuria, jossa leipä on hyllyssä vain päivän ja joutaa sitten roskikseen. Toisaalta en erityisemmin ole innostunut muovipussileivistäkään; muovipussi ei yksinkertaisesti ole umpiona kovin hyvä ympäristö leivälle. Olenkin siirtänyt leipäostokset lähestulkoon täysin läheiseen leipomoon. Sieltä tietynlaiset leivät loppuvat aina ennen sulkemisaikaa - mikä on hyvä merkki! Minusta se on parempi kuin että leipää lentäisi suuria määriä roskikseen. Ostan mieluummin haluamani ruisreiän sijaan ihan okein rouhelimpun kuin että ostaisin toisaalta juuri sinä päivänä haluamani leivän, jos se tarkoittaa, että notkuvat hyllyt tyhjennetään sulkemisajan jälkeen roskikseen. Ja jos leipomo on jo ehtinyt kiinni, ostan tavallisesta kaupasta mahdollisimman vanhalla päiväyksellä muovipussiruisleivän, jonka pussin aukaisen heti kotiin päästyäni. (Pidän muutenkin siitä, että ruisleipä on ehtinyt sitkiintyä.)

On hauskaa huomata, miten vähitellen olen saanut kasvatettua viidellä kynnellä aloittamani talvivalkosipulin viljelyni siihen mittakaavaan, että nyt meillä on vielä kahdeksan jättimäistä valkosipulia sipulipussissa seinällä roikkumassa - ja kynnet tietysti ensi kesää ajatellen jo maassa lumipeitteen alla. Tänne saakka on päästy omilla valkosipuleilla (ja niitä on annettu ystävillekin) ja kyllä noista riittää vielä ainakin kuukaudeksi! Muutenkin vähitellen palstaviljelyssä on tuntunut löytyvän hyvä linja. Useimpina kesinä tulee hyvin kurpitsaa, jotka huoneenlämmössä säilytettyinä (jolloin niiden kuori tulee kivikovaksi) pysyvät hyvinä pitkälti joulun yli. Ja mangoldia, parsakaalia ja mitsunaa, sileälehtistä persiljaa ja korianteria on edelleen pakkasessa... kotimaisista vihanneksista ostamme säännöllisesti vain sipulia, keräkaalia ja porkkanaa, ulkomaisista lähinnä palkokasveja, tofua ja tempehiä. Jos minulla olisi isompi huone, johon mahtuisi pakastinarkku, olisi kova kiusaus jonottaa toinenkin aarin palsta ja ryhtyä vihannesten suhteen omavaraiseksi. (Juuresten viljelijänä olen kyllä aika toivoton. Jostakin syystä epäonnistun niissä kesä toisensa jälkeen. Onneksi lanttujen ja nauriiden sijaan voi viljellä ja syödä kyssä- ja parsakaaliakin. En ole ikinä edes ihmeemmin piitannut lantuista ja nauriista maun kannalta, mutta olisi kivaa viljellä perinnelajikkeita.)

No, toistaiseksi on vain tultava toimeen tällä lailla. Asia kerrallaan...

Kevään tulo herättää silti aina saman ruokaan ja kasveihin kiinnittyvän harrastuneisuuden. Voisiko elää jotenkin mielekkäämmin, omaa ruokaansa tarmokkaammin tuottaen ja syömästään tietoisempana? Mikä olisi paras tapa järjestää elämä? Miten meidän käy, kun Vompsu valmistuu? Saako hän töitä jostakin muualta ja kuuluuko muuttokuormaan suuria säkillisiä juuria, mukuloita ja sipuleita? Menemmekö joskus WWOOFin vapaaehtoisina poimimaan teetä eteläiseen Aasiaan? Ja niin edelleen. Jos olisikin oikea tapa elää. Mutta kun kaikki on niin suhteellista ja asioiden selvittäminen monimutkaista...

tekemistä riittää tulevillekin päiville.

12 kommenttia:

lupiini kirjoitti...

Tilasin mitsunaa Isoäidin kasveista ja muutenkin päässäni pyörivät salaatti- ja kurpitsalajikkeet aivan fanaattisella vauhdilla.

Kiitos tuosta puurovinkistä! Minun täytyy nolostuksekseni myöntää, että ostelen noita yksittäispakattuja puuroja töihin ihan vain silkkaa laiskuuttani. Olen kauhean surkea puuronkeittäjä, tunaroin sen aina pohjaan ja valmisjutskissa on pieni makeus valmiiksi (se tuntuu jotenkin vähemmän pahalta kuin laittaa sokeria itse tekemäänsä puuroon, kuinka pönttöä itsepetosta) plus hauskan tuntuisia kuivattuja marjoja. Nyt olen kyllä hurahtanut yhdistelmään luomupiimä-omat vatut-veetabix, pitäisi ottaa selvää saako veetabixiä luomuna...

Pitäisi ehkä aikaistaa vähän omaa työaikaa että ehtisi Avikaiselle, en ole ikinä, siis ikinä käynyt siellä ja alan nolostella jo sitäkin, onhan se lähin leipomo ja aivan lumoavan näköinen paikka...

Veloena kirjoitti...

Äh, ällös sure - surhusta on helppo tie ylöspäin ;)

Joo, bixit on lumoavia. Söin yhden paketin Oatibixiä (joka on Weetaan verrattuna ihan taivaallista) ennen kuin päätin, että se on ihan pöljää, kun kaurapuuro tulee niin helposti... eikä siinä edes ole suolaa, jota kai tulee aina syötyä liikaa. Huooh.

KOmatsuna ja tatsoi ovat tosi loistavia kinkkivihanneksia, suosittelen niitä! Hehee, sitä se alkukevät aina on, fanaattista hurisemista... ;) Meidän pitää pitää varmaan tänäkin vuonna siemenvaihtaripäivät.

Avis ei tosiaan ole suunniteltu normityöaikaisille. TOisaalta sen ymmärtää, kun ne itse nousevat jo aamuyöstä... joskushan heidänkin pitää nukkua :/. No, viimeistään äitiyslomalla ehdit! :) Se ON lumoava paikka. Ettekö te ikinä käyneet hyppäreillä siellä Kallion lukiosta? Musta tuntuu, et menin sinne aina hyppytunnilla ja sitten istuin jossain koulun käytäville jyrsien puotipaperiin käärittyä ruisreikää... Mm.

Mikko kirjoitti...

Haa, tattaripuuro- ja marjakeittomeemi leviää!

Itse olen lukenut juuri kauhunsekaisin tuntein uudehkoa kirjaa Petos lautasella. Suosittelen ehdottomasti kaikille.

Esimerkiksi leipään tulee aivan toisenlainen perspektiivi kun tajuaa että vain murto-osa kaupassa myytävästä leivästä on oikeasti leipää.

Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Kai tiedät, että Avikaisesta voi varata leipomuksia vaikka seuraavaksi päiväksi? Niin minä teen, eli käyn sanomassa, että huomenna haluaisin ison/pienen limpun (tilanteen ja tarpeen mukaan) ja käyn sitten hakemassa joskus päivän mittaan.

paulasankelo kirjoitti...

Voi ei, mulla on taas ihan hirveä kasvimaa-angsti menossa! Olen perustamassa kasvimaata ensimmäistä kertaa elämässäni ja olen (tyypilliseen tapaani) jo etukäteen varma siitä, että kaikki menee pieleen. En ole koskaan saanut edes huonekasveja pidettyä hengissä, puutarhakukkasista puhumattakaan, ja vihanneksia en ole ikinä edes kokeillut. Jos on vinkkejä ERITTÄIN helpoista ja kestävistä lajikkeista, niitä otetaan ilolla vastaan!

Meidän ruokahuolto on parantunut hirmuisesti sillä, että keksimme tilata paikalliselta luomoviljelijältä laatikon vihanneksia ja juureksia kotiin kerran viikossa. Tuleepahan syötyä luomua ja paikallista ja kokeiltua uusia lajikkeita. Oma kasvimaa perustetaan lähinnä sitä varten, että johonkin se kaikki kompostoinnin tuote pitänee jossain vaiheessa käyttää, ja toisaalta kun on iso puutarha jota juuri kukaan ei hyödynnä, niin olisi sääli olla yrittämättä. Mutta katastrofi siitä vielä tulee!

Eufemia kirjoitti...

Heh, minun piti tulla tänne sanomaan, että se pikatattaripuuro-oppi on peräisin Mikolta, mutta hän ehti ensin. :)

Matti kirjoitti...

"Eikö ihmisiä ollenkaan häiritse se, että jokainen annos on pakattu erilliseen, sitkeään pussiin? Vaelluksella sellainen on taatusti kätevää"

Ei edes siellä. Esimerkiksi viikon vaelluksella on mukana keittoastia, kevyt kaasukeitin ja ruuat. Pakkaan kyllä itse puurohiutaleet muovipussiin (jotta ne ovat kosteudelta suojassa), mutta ei siitä olisi minkäänlaista lisähyötyä, että ne ovat erillisissä annospusseissa. Ostan kaupasta normaalin puuropakkauksen ja pistän kaiken yhteen pussiin, josta voi annostella tarpeen mukaan.

Olen itse ajatellut, että turhuuden huippu ovat valmisannokset joissa on riisi tai pasta mukana. Ne jos mitkä ovat kuluttajan huijaamista. Mikä lisävaiva on ostaa kilohinnalta kymmeniä kertoja halvempi makaronipussi ja sitten muut ainekset erillään? Yleinen köyhän/ekologisen/martan ihmisen sääntö on, että ostaa kaikki elintarvikkeet erikseen kilohinnalla.

Jos ei jaksa laittaa ruokaa, kävelee sitten vaikka lähimpään kiinalaiseen. Nämä puolivalmisteet ovat jokin käsittämätön välikategoria.

lupiini kirjoitti...

Nykyäänhän myydään jopa riisiä annospusseissa, jotta se olisi "helpompi keittää". Ostimme kerran sellaisia vahingossa, riisit olivat esikeitettyjä litisteitä ja kattilaan jäi lillimään kangaspusseja... Teen tällä hetkellä aika paljon ruokamainontaa ja kypsähdän vähän väliä ilmoitusten lihapainotteisuuteen ja siihen, että laman aikana eniten mainostetaan valmiiksi marinoituja lihoja ja broiskua. Kun ehdotin varovasti edes kerran yhtä kasvisruokaa ilmoituksen pääruuaksi, minua valistettiin erilaisista monopoleista ja maksuista, jotka saavat minut lähes uskomaan salaliittoihin...


Joku suositteli kirjaa sokerista ja valmisruuista (en muista sen nimeä, harmi kyllä) jossa paljastetaan säälimättä, miten lähes kaikissa eineksissä ja puolivalmisteissakin on sokeria hämmästyttäviä määriä... että normiksella pasta-ketsuppi-aterialla ihminen saattaa syödä parikymmentä sokeripalaa. Yyh!

Kallion lukio oli ilmeisesti just sen verran Hakiksemmassa päin, että kukaan ei edes tiennyt Avikaista. Sen sijaan pistimme rahamme Prankkarin munkkiin ja kahviin, yhteensä viisi markkaa :)

Veloena kirjoitti...

Mikko & Eufemia: hihii, pistetään tattaripuuro kiertämään!

Marinadi: En ollut tullut ajatelleeksi tuota, kiitos vinkistä. Olen hulluna ruisreikään ja se pitäisi aina muistaa hakea jo varhain...

Paula: suosittelen lämpimästi helpoiksi kasveiksi mangoldia (swiss chard/spinach beet) ja kurpitsoita. Ne ovat sellaisia hyvin elinvoimaisia ja konstailemattomia tapauksia. Myös yrtit ja lehtipersilja kasvavat mukisematta, oli kohtelu minkämoista hyvänsä... ;)
Musta kans pavut onhelppoja kasvattaa, ainoa juttu niissä on, että pistää kasvamaan vasta maan kunnolla lämmittyä. (Hgissä kesäkuun ihan alku.)

Matti: Jep, kuulostaa järkevältä tuo, että mieluummin iso muovipussi kuin sata pientä, jotka joutuu kuitenkin nekin kantamaan pois reitiltä! Muistaakseni kyllä yksi vaeltajaystäväni, joka kuivaa itse itselleen soppa-ainekset,pakkaa ne annosminigrippeihin. No, hän tietysti käyttää samat minigripit monta kertaa. (Muistan sen kerran, kun yksi ei-ekohenkinen kaveri oli kylässä ja otti kuivauskaapista mukia ja pysähtyi kuin naulittuna: "EI voi olla totta!TISKAATKO SÄ MINIGRIPIT?" Olin vähintään yhtä hämmästynyt - ajatuksesta, että joku kertakäyttäisi niin mainioita, uudelleensuljettavia pusseja...)

Luppis, teinien velttous & laiskuus tosiaan on hämmentävää! Pitkä matka... :D Tuo lihan ja etenkin broilerin mainostus on jotenkin kuvoa. Luin eilen hetken Vartti-lehteä, jossa oli juttu siitä, miksei kaupasta saa luomubroileria. Siinä todettiin,että sitä koklattiin,mut menekkiä ei ollut. Luomubroileri kun olisi n. kaksi kertaa kalliimpaa kuin tehobroisku. Sitten siinä oli lukijagallupkommentteja, joissa joku kommentoi,ettei köyhällä ole varaa nyrpistellä. Eiväthän ne broilerit nyt oikeasti maksa proteiiniksi yhtään mitään! Harvoin kasvisproteiiniakaan saa ihan niillä hinnoilla (ellei soijaproteiini-isolaattia lasketa eikä moni luota sen turvallisuuteen). Jotenkin tuntuu vaan niin käsittämättömältä, että ihmiset voivat edelleenolla NIIN tietämättömiä broilerien kasvatusoloista. Multakin aina välillä kysytään, että syönkö kuitenkin kasvissyöjänä broileria ja kalaa, jotka eivät ole "punaista lihaa". Huooh, minkähän kasviopin mukaan ne kuuluu kasviksiin? Kun olen vastannut, että nähdäkseni juuri broilereihin liittyy suurin eettinen ongelma ja että myös kalastuksessa kärsimystä tuotetaan aika sumeilematta (kalojen kärsimys on helppo laiminlyödä jos ei ole lukenut tutkimuksia niiden kipuherkkyydestä ja älykkyydestä; olen huomannut monen suhtautuvan vähän pilkallisesti kun olen sanonut, että todnäk suurimmat lemmikkikategorian eläinsuojelun ongelmat Suomessa liittyvät akvaarioihin), kysyjä on usein koettanut sanoa, että eivät kai linnut ja kalat sillä lailla osaa kärsiä kuin nisäkkäät.

Huh, matkaa kärsimykseen edes jotenkin vähättelemättä suhtautuvaan yhteiskuntaan todella on käsittämättömän paljon!

Mikko kirjoitti...

Lupiini: Ainakin mainitsemassani kirjassa käsitellään juuri tuota aspektia, mutta se on paljon laajempi kuin pelkkää eineksiä koskeva. Tuoremehuissa, kermassa, kastikkeissa, hedelmissä ja vihanneksissa, yms. on kaikenlaista vilunkipeliä.

Oikeastaan jopa puhe "sokerista" antaa asiasta liian hyvän kuvan, koska sokeri on kallista ja eineksissä "sokeria" on osittain siksi, että hintaa pyritään tiputtamaan mahdollisimman alas. Raaka-aine on makeaksi muunneltua maissitärkkelystä. Jopa jotkut sokerina myytävät aineet (fariinisokeri, siirappi) ovat valmistettu samasta muunnellusta maissitärkkelyksestä.

Itselleni oli järkytys oppia, mihin kaikkeen muunneltua maissitärkkelystä oikein tungetaan, se kun on erittäin halpa täyteaine, jolla korvataan lihaa ja vihanneksia yms. kalliita raaka-aineita. Lisäksi tarvitaan tietysti stabilointiainetta että mössön suutuntuma on aidonkaltainen, ja aromivahventeita koska raaka-aineiden maku on kadonnut kun ne on nuketettu täysin kuoliaaksi säilyvyyden parantamiseksi. Ja vitamiineja, joilla korvataan nukettamisen tappamat vitamiinit. Kustannussäästöistä päästään kunnon lisäainekierteeseen.

etäältä lähelle kirjoitti...

hei mitä papuja olet kylvänyt? hauska kuulla, että se on onnistunut hyvin.

oon itsekin vegaanitaloudesta ja ensimmäinen hakemus palstapuutarhatilkusta on käsittelyssä.

käytännössä eletään pääasiallisesti fennovegaanisesti ja luomulla. valkosipuli, sipuli, keräkaali, kyssäkaali! (nam), punajuuri, lanttu, nauris, härkäpavut, kuivaherne (hernepihvit on ihana vaihtoehto falafeleille), äidin tekemät mehut jne. linjalla :)

mut kuivapapuja, siemeniä, pähkinöitä ja linssejä ollaan ostettu ulkomaisina. tofua tulee kanssa välillä ostettua.

oispa hauskaa kun noistakin osan voisi viljellä itse.

Veloena kirjoitti...

Hei, härkäpavut on ehdottomasti varmin protskukasvatettava herneen ohella! Olen saanut täällä Hgissä tuleentumaan isompisiemenisetkin lajikkeet (kuten Express). Itse en tykkää suomalaisten maatiaishärkäpapujen vahvasta mausta enkä siementen pienuudesta, joten olen viljellyt noita isompia. Myös valkolupiinia kokeilin viime vuonna, mutta se ei ehtinyt tuleentua niin kylmässä kesässä. (En löytänyt sen siemeniä mistään joten ostin pönän suomalaista kuivattua valkolupiinia ja kylvin siitä ;)...) Soijapapua en ole koklannut, siitähän olisi ruotsalainen Fiskeby-lajike.

Onnea palstan kanssa! Se on ihanaa hommaa!