Erottelua

Käytän päivän vaihteen vuoksi muutenkin kuin nukkuen: erottelen ehdottomasti pois-, ehkä pois- ja takaisin kaappiin -pinot. Sen ohella tiskaan jättiläistiskin ja tilaan netistä maahantuojalta pölypussien ainaiseen loppumiseen kyllästyneenä kerralla kahdenkymmenen pussin satsin. Ha! Ei pussiongelmia hetkeen!

On täydellinen mysteeri, miten kaappiin voi päätyä tällainen määrä vaatteita. Aika moni vaate on saatu joltakulta ystävältä, ja loput on haalittu Uffin päiviltä tai läheiseltä kirppikseltä. Aion laittaa vahingon kiertämään ensi viikolla. Tiedän heti, kelle aion tuputtaa minkäkin vaatteen. Tietysti niillle, joiden esimerkin innoittamana olen erehtynyt kuvittelemaan, että osaisin käyttää keltaista kellohelmaista hellemekkoa, eh, tai kauluksellista paitaa. Minulla on myös muutamia kenkiä, joita kulumaiset jalkani eivät yksinkertaisesti siedä pidemmillä matkoilla (ne sietävät enää MBT-kenkiä, lenkkareita ja vaelluskenkiä). Olen ajatellut antaa nekin pois.

Oikeastaan haluaisin järjestää vaihtopäivät, mutta en ole vielä keksinyt sopivaa paikkaa. Jos joku saa loistoidean tai haluaa tarjota kotiaan vaihtopäiviin, ehdottaa/tarjoutua saa!

Tuntuu hyvältä saada asioita vähän kerrassaan aikaan. Järjestyksen aikaan saaminen tuntuu erityisen hyvältä. Eilisessä kirjallisuuspiirin keskustelussa kirjojen keräämisestä aloin taas ajatella tarkemmin kirjojani. Jollakin tavalla ihailen miestäni, jolla on kai suunnilleen kaksi kirjaa: Iiro Seppäsen taikurikirja ja De Mellon Havahtuminen. Paitsi että löysin hänelle kirpputorin poistohyllystä kolmannen, ammattikorkeakoulun fysiikan opuksen, josta on ollut paljon hyötyä ja iloa. Se tuntuu olevan hänelle ihan yhtä suuri oivallusten lähde kuin itselleni oli filosofian opinnoissa kirja nimeltä Intialainen filosofia. Siinä selitettiin hyvin yksinkertaisesti eri klassisten filosofian positioiden peruskannat. Huomasin palaavani siihen yhä uudelleen, kun tunsin eksyneeni hetteikköön. (Ja se on totisesti tuttu tila!)

Minulla ei taida olla sitä enää. Mihinkähän se on hukkunut? Tavallaan kirjojen silmäileminen ehkä-pois -ajatuksin tuntuu radikaalilta. Mutta toisaalta, kirjastoonkaan ei ole pitkä matka. No, ehkä kuitenkin odotan vielä hieman. Jos muutammekin maalle äkkinykäyksellä, kirjasto voi osoittautua hyödylliseksi. Mutta täällä kaupungissa en tee sillä paljoakaan. (Tämä on ainakin kolmas kerta, kun saan tuon oivalluksen. Voisin vähitellen alkaa sisäistää sitä pitkäkestoiseen muistiinikin.) Se on ällistyttävä oivallus. Että jokin, mitä on pitänyt ihailtavana ja tarpeellisena, on hattaraa. En tarkoita potentialtaan: olen aivan varma, että juuri nämä kirjat ovat ihastuttavia ja syvällisiä, mutta epäilen, tokkopa niistä opin mitään todella tärkeää. On silti kirjoja, joista en vielä osaa kuvitella mitenkään luopuvani: esimerkiksi Maija Poppanen ja Deweyn Art as experience.

Olen joka tapauksessa päättänyt pakata runohyllyn kirjat kasvukauden alkaessa laatikkoihin ja kyörätä ne vinttiin. Tarvitsen hyllyn näet taimikasvatukselle. Aiempina keväinä en olisi osannut tehdä tällaista elettä juuri kuinkaan.

Nyt se ei tunnu mitenkään vaikealta.