Maailmanperintokohde

Thanjavurin Brindeeshwarar-temppeli on Unescon maailmanperintokohde. Se kohottaa torninsa yha korkeammalle, mita sisemmalle alueeseen ujuttautuu. Toisissa lahteissa sanotaan temppelin rakennetun hiekkakivesta, toisissa graniitista. Yhta kaikki, cholien dravidatyyli vaikuttaa tassa muodossaan heti paljon tyylikkaammalta kuin aiemmin kaymiemme temppelien varikas tivolityyli. Istumme varjossa ja spekuloimme, lieko tamakin temppeli ollut varitetty joskus tuhat vuotta siten.

Puun varjossa nurmella istuminen osoittautuu arvelluttavaksi toiminnaksi. Ei sinansa etta sita paheksuttaisiin; paikallisetkin istuvat siina. Mutta naymme pitkalle. Jostain porhaltaa paikalle koululaisryhma, ehka kolmisenkymmenta tyttoa ja saman verran poikia. Opettaja kysyy, saako lapsista ottaa kanssamme kuvan. No, mika ettei, vastaamme. Kuva otetaan. Sitten lapset istahtavat ymparillemme rinkiin ja tuijottavat hymyillen. Helteen ja temppelirammonnan pehmentamin pain hymyilemme takaisin ja kommentoimme toisillemme hiljaa tilanteen absurdiutta. Lapset ovat kaantaneet selkansa maailmanperintokohteelle ja tuijottavat meita kuin suurtakin ihmetta. Koetan virittaa keskustelua englanniksi, mutta lapset ovat joko liian ujoja tai eivat vain osaa. He vain hihittavat takaisin.

Lasten saannollinen, herkeamattoman tarkkaavainen rinki vetaa puoleensa muita. Lasten ymparille keraantyy pyhiinvaeltajia, lanneliinoihin sonnustautuneita ja varijauhein tuhrittuja miehia ja punaisiin pukeutuneita naisia. He tuijottavat lapsia ja meita. Ketaan ei nayta kiinnostavan hetkeen temppeli tai sen ylapuolella sukkuloivat kotkat. Koetamme sopeutua tilanteeseen arvokkaasti ja katselemme laupeasti hymyillen joukkoa. Mitahan he oikein tahtoisivat? Jos taalla olisi steppikengat mukana, aiheuttaisi varmaan mellakan. Tai oikeastaan, jos osaisi nayttaa melkein mita vaan jannittavaa. No, ilmeisesti istumisemmekin on aika huikeaa katsottavaa... Sitten akisti opettaja saa tarpeekseen hihittelysta ja karjaisee joukon liikkeelle. Vilkuttelemme hyvasteja.

Pian saamme toisenlaista huomiota, kun jollakin tapaa paihtyneen oloinen mies toikkaroi luoksemme. Ensin han koettaa pitaa palopuhetta viereiselle seurueelle, mutta nama vaikuttavat leipiintyneilta. Mies osoittelee meita jo tassa vaiheessa. Sitten han horjuu luoksemme ja heiluu siina ylapuolellamme hopottaen englantisekasotkua: "America Germany anna manna tanna panna sanna kanna! Go away! Ticket key! Ticket key! Key! KEY! (kasimerkkeja, joissa avataan lukko avaimella) You which country?" Kerromme tulevamme Suomesta. "Greenland Shriland Biland! Ticket key! Key!" Miehen kaytoksessa on jotain aggressiivista. Sitten han osoittelee tavaroitamme nurmella, kameraa ja vesipulloa. "Water", han toteaa pitkan poeettisen nonsense-loppusointuilun jalkeen. Yes water, toteamme. Han sieppaa vesipullon, avaa korkin, juo kulauksen ja kaataa sitten veden nurmelle messuten kovaan aaneen: "Away away away!" Sitten han heittaa pullon komeassa kaaressa kauemmas ja alkaa taas osoitella meita sormella ja kiekua viereiselle seurueelle kommentteja. Viereinen seurue katselee toiseen suuntaan.

Emme provosoidu miehesta, jolla on selvia paihteisiin liittyvia mielenterveysongelmia. Katselemme hanen mesoamistaan rauhallisesti, ja kohta han kyllastyy ja toikkaroi tiehensa. Mutta ilmeisesti jokin jaa viela hiertamaan, koska nyt han koettaa varvata toisia seurueita meita vastaan, osoittelee meita ja selittaa raivoisasti jotakin. Kukaan ei lahde hanen ristiretkelleen, joten han alkaa palailla itsekseen. Tassa vaiheessa korjaamme luumme ja lahdemme poispain. Mies kulkee jaljessamme, raakkuu toivottaen meita helvettiin ja huutelee: "flight ticket, key away, go away, you away!"

Jossain vaiheessa han siirtyy piinaamaan toisia turisteja, kulkee naiden jaljessa ja kirkuu solvauksia, ja kun he koettavat puhua miehelle jarkea, nostaa katensa tasmalleen samaan asentoon kuin Beavis Great Cornholio -vaihteella.

Olemme ajatelleet nukkua temppelin pylvaskaytavissa paivaunet, hotelli kun on luovutettu, laukut matkatavarasailossa (polyinen huone asemalla, yksi mies vahdissa), pyhiinvaeltajat nukkuvat usein temppeleissa, ja junakin lahdossa vasta puolenyon aikaan. Mutta ei siita nyt tule mitaan, kun tuo yksi huru heiluu luudan kanssa uhkaillen turisteja. Ties milloin han taas lyottaytyy seuraamme vain toivottaakseen meidat alimpaan helvettiin.

En voi olla miettimatta, mika ukkoa provosoi. Ehka tama on vain samaa ulkkarit menkoot kotimaahansa -lappaa kuin Suomessakin. Tai sitten aijalla on henkilokohtaisia katkeruuden aiheita. Itse asiassa on ihme, etteivat intialaiset vaikuta sen traumoittuneemmilta; joidenkin arvioiden mukaan viidennes on kokenut lapsena seksuaalista hyvaksikayttoa ja sellaisen olettaisi kylla nakyvan pitkalle aikuisuuteen.

Maailmanperintokohteen ulkopuolella saamme viela kerran ihmetella paikallista logiikkaa. Alueen ulkopuolella on nimittain siisti maksuton wc. Se on selkeasti viitoitettu. Sen ainoa haittapuoli on, etta sinne pitaa kavella kolmekymmenta metria pidemmalle kuin lahimman kulman taakse. Useimmat valitsevat sen kulman. Joten matkalla hajuttomaan, siistiin ja hygieeniseen vessaan pitaa kulkea kaymalapolun yli, ohi kuseksijoiden ja kakallakyykkijoiden.

Joinain hetkina puskee pintaan hysteria, toisina epatoivo, joskus naiden sekoitus ja joskus vain puhdas hammennys: miksi ihmeessa?