Lomakäsityksistä

Matkustaessa ja kokemuksista ohimennen tuttujen ja matkalla tavattujen kanssa kommunikoidessa huomaa usein äkisti, miten toisenlaiset oletukset jollakulla muulla saattaa olla. Ei tämä nyt tietysti koske vain matkaamista; melkein missä vain aiheessa huomaa ennakko-oletuksia, jotka rajaavat asioiden hahmottamista ja sen myötä toimintamalleja tietyllä tavalla. Auvoisinta on silloin, kun hahmottaa jonkin oman rajoitteensa, jolle voi antaa koettelua ja kenties kenkää tarkastelun tuloksena.

Yksi asia, jota moni länkkäri täällä matkustaessa valittaa, on tinkimisen rasittavuus. Olen samaa mieltä - onhan se tavallaan rasittavaa, ettei palveluiden ja tavaroiden hintaa merkitä selvästi esiin. Olen itsekin huomannut, että jos kaupungissa on supermarket, jossa ruoan hinnat on präntätty hyllynlaitaan, suosin sitä paljon mieluummin kuin katukauppiaita ja kauppahalleja, joissa hinnat ovat myyjän päässä ja suhteessa asiakkaan kuviteltuun ostovoimaan. Valkoisen ihon ostovoima taas kuvitellaan täällä aivan oikein kohtuuttomaksi paikalliseen tasoon nähden. Ja hinnat sanotaan siitä vielä paljon, paljon yläkanttiin, koska asiakkaan odotetaan kuluttavan aikaa tinkaamiseen.

Miten sinä jaksat tinkimistä, kysyy yksi matkaystävä, joka tilittää samaan hengenvetoon olevansa aivan lopussa sen kanssa, että joka ikisessä ostossa on rähistävä, osoitettava mieltä ja lopuksi teeskenneltävä, ettei tarjottu palvelu kiinnostakaan, ja jos huonosti käy, laputettava sen jälkeen seuraavan vastaavan kauppiaan luo ja toistettava näytelmä. Hämmästyn kysymystä ja toisen käsinkosketeltavaa ahdistusta. En minä tinkaa, vastaan. Yksinkertaisesti kieltäydyn siihen menemisestä.

Tuntuu, että osalta täällä matkustavista katoaa suhteellisuudentaju siihen, millaisia summia tingaten voisi saavuttaa. Laskeskelimme huviksemme, ystävän kysymyksen liikkeelle tönäiseminä, paljonko olisimme voineet säästää täällä tingaten. Arvio oli parikymmentä euroa. Ja olemme matkanneet yli kuukauden. Asiat eivät täällä ole kovin hintavia valkoisen ihon verolla korotettuinakaan. Niinpä olemme huvittuneina maksaneet tuplahinnan ananaksesta tai mosambeista. Meille se ei oikeasti ole juuri mitään, myyjälle iso potti. Olen itse vielä ajatellut sitä päiväsakkotyyliin: kun tienaa enemmän, on varaa maksaa enemmän ruoistaan, ja sitäkin voidaan pitää oikeudenmukaisena järjestelynä. Fauni ei ajattele samalla tavalla, mutta hän inhoaa tinkimistä niin paljon, että pitäytyy käytännössä tinkimättömyyteen. Joskus myyjä on näyttänyt täysin tyrmistyneeltä, kun olemme hyväksyneet suorilta käsin hänen ilmoittamansa hinnan.

Tietysti tässä on se riski, että sekoitamme myyjien päät entisestään ja seuraava matkaaja saa entistä korkeamman lähtötarjouksen. Mutta totta puhuen en ole kovinkaan halukas ottamaan vastuulleni jonkun toisen myöhempiä toimia, joihin en ole häntä erityisesti kehottanut.

Kukaan, jolle olen maininnut tinkimättömyydestä, ei ole maininnut tuosta yllekirjaamastani uhkakuvasta; se on täysin omaa spekulaatiotani. Ei, tuntuu ennemminkin siltä, että tinkimiseen tiukasti takertuvat matkaajat perustelevat tinkimisen "pakollisuutta" sillä, että Intiassa ollaan hyvin hintatietoisia, että tinkimätön hahmottuu paikallisten silmissä tyhmänä ja osaamattomana ja jymäytettävänä ja että on väärin pyytää eri ihmisiltä eri hintaa samasta tavarasta ja samalla liikepaikalla.

Tuohon viimeiseen kohtaan esitinkin jo päiväsakkovertauksen - on aivan mahdollista hahmottaa myös sellainen oikeudenmukaisuussommitelma, jossa se ei olisi lainkaan väärin. (Eikös kommunismissa ollut vähän tällainen eetos?) Ja mitä siihen tulee, miten hintatietoisia täällä ollaan, se tuntuu täysin käsittämättömältä enkä halua osallistua siihen vouhkaukseen juuri millään tavalla. Kävelimme pari päivää sitten suuren akvaarion ohi. Sen mainoslauseisiin oli präntätty suurella, miten kallis heidän erikoisin kalansa on rupioissa. Ei hehkutusta eri ekosysteemien akvaarioista tai harvinaisista tai kauniista lajeista tai lajikirjosta, ei, pelkästään kalleimman kalan hinta sisäänheittofaktana. (Joidenkin ympäristöetiikan tutkijoiden mukaan on haitallista, että uhanalaisille eläimille ylipäätään kirjataan sovittu hinta, jota voidaan käyttää tuomioistuimissa korvausvaatimusten sommitteluun, jos eläimiä on tapettu tai muuten häiritty. Heidän mukaansa se antaa sen kuvan kuin kaikki olisi ostettavissa, kun näin ei tietysti suinkaan ole. Mikään summa ei tuo elämää takaisin.) Ja mitä tyhmyyteen, osaamattomuuteen ja jymäytettävyyteen tulee: kuka tahansa on sellainen hyvin vieraassa kulttuurissa. Useimmiten jopa kotipaikallaan, mitä vuorovaikutukseen oman lajin edustajien kanssa tulee. Minä ainakin tunnustaudun hyvin usein ulalla olevaksi. Ja helposti jymäytettäväksi: omiin ennakko-oletuksiini ei yleensä kuulu, että joku koettaa kusettaa. Siitä huolimatta pidän tätä luottavaisuutta järkevämpänä asenteena kuin jatkuvaa epäluuloisuutta. (Olen elänyt sellaistakin elämää, se kuluttaa.) Täällä paikallisia tapoja tarkkaillessa tuntuu välillä siltä, että koko yhteisö kärsii sekä kaltoinkohtelun että alistumisen skeemasta. Mutta näin on kenties virheellistä ajatella; skeema voisi tarkoittaa poikkeamaa ympäröivästä kulttuurista, ja ehkä täällä sitten nuo skeemat ilmenisivät vielä rajumpina kuin länsimaista asennetaustaa vasten?

Kaipa ero käytännöissä, mitä tinkaamiseen tulee, liittyy erilaiseen arvohierarkiaan ja erilaiseen minäkuvaan. Joku arvottaa tärkeämmäksi sen, vaikuttaako tyhmältä tai jymäytettävältä, joku sen, että saa pitää periaatteistaan kiinni, joku sen, ettei tarvitse mennä rasittavaan tinkaamiseen. Taidan itse arvottaa täällä tärkeämmäksi sen, ettei minun tarvitse osallistua rahaneuroottisuuteen ja sillä, hahmotunko sen takia jonkun mielestä tyhmänä, ei oikeasti ole kauheasti väliä. Mitä periaatteettomuuteen tulee, no, rahakysymyksiin ei liity minulla ihan hirveästi periaatteita. Sehän on vain rahaa. Ja vielä minimaalisia summia. Yleensä tinkimiset suoritettaisiin nimittäin alle euron summista. Menen lukkoon ja alan hinkua periaatteista ihan toisissa kohdin.

En nyt tarkoita, että oma ratkaisuni olisi oikeampi tai parempi ylipäänsä. Se vain sopii minulle paremmin. Onneksi se sopii Faunillekin, niin ettei meidän tarvitse tapella tästä asiasta. Toisille sopivat heidän ratkaisunsa. Vai sopivatko? Tämä on se kysymys, jota jään miettimään jonkun tilittäessä ahdistuneesti jatkuvan tinkimisen karmeudesta.

Vai liittyykö tilitys vain pettymykseen siitä, ettei loma sujukaan stressittä? Huomaan monien myös ajattelevan, että he ovat lomalla. Tai että minä olen lomalla. Onko hassumpaa kuultu. Mitä loma edes tarkoittaa? Itse huomaan usein ei-rahatyöskennellessäni törmääväni paljon henkisesti kuluttavampiin teemoihin kuin rahatyön parissa. Rahatyössä tietty ammattikuva rajaa uteliaisuutta, sen ulkopuolella taas helposti ajautuu tutkimaan kaikkea oikein kummallista ja uteloittavaa. Ja joka tapauksessa: mikä kohta elämästä ei ole harjoitusta? Harjoitusta pysyä läsnä, tuntosarveilla tilannetta, hyväksyä siitä nousevat tuntemukset, kanavoida ne rakentavalla tavalla.

Yksi ystäväni kommentoi facebookin päivityksiini, miten me oikein jaksamme täällä ja että ehkä kannattaa mennä hienoon hotelliin asumaan jossain vaiheessa, kun meno yltyy oikein pahaksi. Huomaan hänen hämmennyksestään sen, että hän tuntuu tosiaan olettavan minun olevan täällä jollakin, mitä kutsutaan lomaksi, ja että nämä lomat yleensä näyttävät toisenlaisilta. Minulla taas ei ole tuollaista oletusta. Matkustan Intiassa, en lomalla. On hetkiä, jolloin olen hyvin väsynyt ainaiseen rahan kärttämiseen ja siihen, ettei missään saa olla rauhassa. Silloin saatan mennä edulliseen hotelliini päiväunille tai lukemaan kirjaa hetkeksi. Eihän voida vaatia, että noin vain osaisin olla ja luovia täällä ihmisvilinässä. Koetan suhtautua tähän tarpeeseeni lempeästi, vaikka se tekeekin vähän surulliseksi. En usko maailmaan, jossa voi poteroitua sisään, turvaan, linnoittautua paksujen seinien ja piikkilankojen taakse. Hätä ja rasitus ovat kuitenkin pitkälti itsessäni ja omissa suhtautumistavoissani. Ne eivät ole vielä sopeutuneet tänne. Sopeutuisivatko ne, jos eläisin täällä pidempään? En osaa sanoa. Luultavasti edes hieman paremmin.

Mutta en pidä rasitusta enkä tarvetta vetäytyä oikeastaan pahoina. Tai minään, mikä todistaisi "loman menneen pieleen". En joka tapauksessa näytä osaavan lomailla sillä tavalla kuin kuvastoissa esitetään: loikoillen aurinkotuolissa drinksu kourassa, pulahtaen uima-altaaseen, virkistyen ja raikastuen. Ei: näen joka kerta roskia, välinpitämättömyyttä, kodittomia eläimiä, vieraita tapoja jäsentää maailmaa, kävelen itseni väsyneeksi, vaatteeni likaantuvat paljon kotioloja nopeammin, herään varhain ja vähän väsyneenä, illalla tarvitsen enemmän aikaa laskeutua nukkumisvalmiuteen kaiken uuden ja kiihdyttävän jälkeen. Silloinkin kun olen lomaillut kohteessa, joka on tehty huoletonta turismia varten, enkö vain erotakin, miten huonesiivooja pitelee ristiselkäänsä sankoja raahatessaan ja kuinka paljon kemikaaleja näytetään lorottavan uima-altaaseen. Ja katselen ihmisiä baareissa taivaan alla ja kumipuiden luona ja hämmästelen sitä, miten paljon viinaa he vetävät. Enkä osaa olla kyselemättä, millainen paratiisi tämä paikka on ollut, heti sen ulkopuolen linnuista ja kasveista päätellen, ennen kuin betonikuutiot on jymäytetty tähän.

Olisin ehkä huolestuneempi lomaosaamattomuudestani, jos kaipaisin lomaa. Mutta en oikeastaan kaipaa. Osaan järjestää arkeni muutenkin niin, että saan vaihtelua. Ainakin useimmiten.

En muista koskaan matkanneeni mihinkään paikkaan kyselemättä itseltäni heti sinne saavuttuani: mikä tämä juttu oikein on, mitä olen täällä tekemässä, miksi ihmeessä tänne päädyin. Eivätkä ne ole tyytymättömiä kysymyksiä, vaan uteliaita. On kiinnostavaa tarkkailla, millainen minä, mielenmaisema ja uteliaisuuden virta missäkin tilanteessa syntyy. Sitä ei voi etukäteen mitenkään arvata.

Täällä huomaan suhtautuvani hieman huokaisten rahafetissiin, koettavani ymmärtää sitä mutta jääväni lopulta aina rannalle. (No, samoin kyllä on käynyt kotimaassakin, eli ehkä ei pitäisi olla lainkaan yllättynyt.)

Niin, mitä loma lopulta tarkoittaa? Sitäkö, ettei ole pakko herätä tiettyyn aikaan ja raahautua tiettyyn paikkaan? Mutta eihän niin ole pakko tehdä loman ulkopuolellakaan. Sielläkin kyse on valinnoista, oman elämän järjestämisestä. Monet valinnat ovat, olen kuullut, hyvin tiukastikin toisia mahdollisuuksia poissulkevia. Toisaalta olen tavannut ihmisiä, jotka tietyllä tapaa valittuaankin ovat kieltäytyneet valitsemasta tuon ensimmäisen valinnan lähes luonnollisilta vaikuttavia seurauksia ja siten osoittaneet, ettei yksi asia välttämättä johda toiseen vaan että aika usein neuvotteluvaraa löytyy saman verran kuin päättäväisyyttäkin. (Hahmotan päättäväisyyden muuten sellaiseksi, jossa seurataan itselle luontevalta ja helpolta tuntuvalta vaihtoehtoa ja lähinnä harjoitetaan sinnikkyyttä niissä sosiaalisissa tilanteissa, joissa omaa valintaa tutkitaan ja kyseenalaistetaan - ja lähinnä itsen toimesta, toisten esimerkkien tai sanojen innoittamana...)

Päivä kerrallaan matka etenee.