Arki yksinkertaistuu, kun ystävä tarjoutuu viemään meidät palstalle, minut ja taimet. Maassa taimet varmasti ovatkin jo paremmassa turvassa kuin kapeissa ruukuissaan tai turvebriketeissään tuuletusparvekkeen viimoissa ja sekoiluissa. Nyt niille ei tarvitse kantaa ihan yhtä usein vettäkään, taivas näyttää vähäksi aikaa ottavan huolenaiheen itselleen. Tai mitäpä taivas murehtisi. Se on laskeutunut kattojen yläpuolelle hopeiseksi kuvuksi. Pääskyset eivät lennä ikkunanäkymässä.
Kesällä piknikevääksi riittää hyvä leipä ja kevytvuohenjuusto, mitäpä sitä konstailemaan. Ulkotöissä tulee nälkä. Tosin syömme eväät ennen istuttamista jo. Se onkin minun aamiaiseni aurinkolasipettymysten jälkeen; olen hajottanut kaikki toimivat ja istuvat aurinkolasini ja minulla on enää yhdet ruuvipuristinmaiset ja poskipäitä painavat karmistukset jäljellä, ja aamun tiedustelun perusteella näyttää siltä, että tämän vuoden aurinkolasien muotokieli on vieläkin kamalampi kuin niissä ainoissa ehjissä, joten taidan pistää tutun vanteen päähäni joka aurinkoinen päivä sinne saakka että törmään jossakin valikoimaan aurinkolaseja siltä ajalta, jolloin kasari ei vielä ollut pop. Jos jollakulla olisi halua vaihtaa suuret ruskeat kapeapäisille ja hymyilemättömille tarkoitetut trendilasit semmoisiin ysärin näköisiin asiallisiin aurinkolaseihin, laittakaahan viestiä kommenttilaatikkoon. Inhoan sitä tunnetta, kun aurinkolasit painavat poskipäitä. Tulee vähän ihottumaakin.
Istutusten jälkeen kotona nukahdan päiväunille pitkästä aikaa. Riittävän poudatonta, ehkä. Sitten nousen, revin miehenkin ylös ja menemme vesijuoksemaan. Mies on edelleen rikki jalkapallopelistä, johon hän kyllä tempautuikin voimakkaasti. (En tiedä, uskallanko itse tempautua, koska ainakin tiedän, miten kovaa potkin, jos tempaudun, ja että potkulla voi tosiaan hajoittaa oman varpaansa luun kahtia tuosta noin vain. Jaa-a, ehkä pitäisi mennä sporttidivariin katselemaan käytettyjä jalkapallokenkiä. Kasvavilla murrosikäpojilla voisi olla minun kokoiseni jalka. Se minun kokoiseni jalka on muuten hassu sanonta. 168 cm pitkä jalkaterä kuulostaa aika tukevasti pystyssä pitävältä!)
Ja illalla istumme sinisen huvilan kahvilassa pää märkänä ystävän kanssa juomassa kaarnikkamehua, olen kietoutunut lainavilttiin, koska sää kylmenee ja paljat läpöjalat alkavat kolottaa. Kanit ponkovat rinnettä alas, aurinko heikentyy, ja kun lähdemme, hiukset ovat kokonaan kuivuneet. Kotona meinaan ottaa kastelukannun (joka on oikeastaan emalinen mitta) ja lähteä parvekkeelle hoivaamaan taimia, mutta sitten muistan, että ne menivät jo, ei tarvitse. Kummallista.
On hyvä, että sää sateistuu hetkeksi. Se tarkoittaa, että ehtii tiskata, siivota ja tehdä toukokuun kirjanpidon.
Tekstit
接近
1 päivä sitten
4 kommenttia:
Hei mä löysin just maasta kivat arskat ja otin ne itselleni ja tajusin vasta kotona, että niitä pitäisi likinäköisen itseni tapauksessa käyttää piilareiden kanssa ja en jaksa nykyään yhtään sitä silmämunan rääkkäämistä ja kuivahtamista (en oo käyttänyt koko piilareita varmaan vuoteen). Eli ne on ihan käyttämättömät! En kyl tiettykään enää yhtään muista MIMMOISET ne on, mutta musta aika nätit kuitenkin, koska kerta poimin ne. Jos otan ne mukaan jonnekin niin voit pruuvata :)
Ai niin, enpä muistanut, vaikka juuri aiheesta puhuimme: minullakin on yhdet käyttämättömät aurinkolasit. Ne ovat kyllä aika vinkeän vaaleanvihreät, mutta jos haluat, niin tule toki sovittamaan.
blesses
Oo, aurinkolasit tulvehtivat luokseni! Jee! (Ja sitten istun taas ne mäsäksi tms. alevaa.)
Luppis, jos ottaisit ke mukaan...? Tai jos saadaan aikaiseksi se kissagathering, ni sinne...?
Eufemia, vinkeä vaaleanvihreä kuulostaa IHASTUTTAVALTA, ja voisin tulla vaikka siihen perjantain kymmeneen pruuvaamaan niitä ensin!
Tule ihmeessä!
(Ovatpa nämä tänään hassuja: tination.)
Lähetä kommentti