Pseudomöbiuksen pipo

On sekin totta, että on sanottu, että suhtaudun pilkallisesti kaikkeen kunnioitettujen setien vakavasti kirjoittamaan. Mutta ei se pidä paikkaansa. En kai olisi opiskellut setien aivoituksia vuosikausia, jos en jollakin oudolla tavalla kunnioittaisi yritystä hahmottaa maailma teoreettisesti.

Mutta en tahdo ajatella, että nuo teoriat ovat muuta kuin apuviivoja. Samalla tavalla kuin nuotit on kirjoitettava apuviivoille, nuottiviivoille tarkemmin ottaen, etteivät ne jäisi irrallisiksi musteläiskiksi paperilla, on myös ajatukset ja teot taustoitettava jotenkin. Muuten sävelkorkeus jää kuulematta.

Mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Teorioihin on helppoa unohtua luuhaamaan ja hahmottaa maailmaa niitä vasten maailmalle väkivaltaa tehden, sulloa maailmaa teorioiden lokeroihin. Erityisen hupaisaa tämä on silloin, kun käyttää aivan väärän alan teoriaa. Mutta joskus maailma kuitenkin oikaisee ajatukset.

Maailma, jossa elän, on kuitenkin konkreettinen maailma. Ei auta lainkaan ajatella lautasia tasokuvioiden alustoina. Ne on tiskattava. Ja mitä muuta - no, pipo tietysti. Syntymäpäivä on nyt ollut ja mennyt, ihmiset ovat istuneet lattioilla, sängyllä ja tuoleilla ja olemme juoneet oolongia eli tummaa lohikäärmettä perinteisen kiinalaisen teeseremonian määrämällä tavalla (joskin avotulemme oli vedenkeitin ja pulppuava lähde vesij0hto). Pipo on edistynyt hieman, illalla istun sängyssä ja kudon Vompin pakatessa parin viikon laukkuaan. Ensi viikonloppuna hän ei näet tule tänne vaan minä menen toisaalle.

"Saan juosta laituria", sanoo Vomp. Vietämme yön hänen kaupungissaan ennen kuin menemme hänen vanhempiensa kaupunkiin.

Kuteessani on omituinen kierre. Ensimmäisellä kierroksella luodut silmukat ovat kiertyneet enkä ole osannut oikaista kierrettä vaan jatkanut kierros kierrokselta kutomista ajatellen, että kun aikanaan nyhtäisen puikot irti päätellystä neuleestä, kierros kyllä oikenee. Tämä on kai itselleni tyypillistä ajattelua - ajattelen, että tohistaan nyt ja katsotaan, mitä seuraa. Koska on kuitenkin selvää, että kaikki päämäärät ovat hypoteettisia ja vaihtuvat matkan kuluessa, en ole tarkasti suunnittelevaa tyyppiä. Niinpä nytkin pistän huvittuneesti merkille kierteen ja pyöräyttelen sitä vain eestaas pyöröpuikoilla ja kutoa sutkutan.

Mutta syntymäpäivän iltana, kun Vomp pakkaa laukkuaan ja olen jotenkin liestynyt kaikesta sosiaalisuudesta, näen äkkiä aivan selvästi, että eihän hitto vie tuo kierre mihinkään oikene, sillä olen kuin olenkin kutonut Möbiuksen nauhaa! Saman tien ihmettelen tietysti, miksi ikinä ei mainita naisellisempaa mahdollisuutta luoda Möbiuksen nauha kutoen - ei siinä mitään kömpelöitä kierretyn paperisuikaleen teippisaumoja tarvita. Jos Möbiuksen nauhan selosteissa netissä ja filosofian johdantoluennolla vuonna Kantin hansikas olisi mainittu mahdollisuus kutoa Möbiuksen nauha, olisin tarkkaavaisempi neuleeni kanssa. Sillä enhän minä tietysti mitään neuleohjeita lue, kunhan käytän valmiita pipoja ja sitten teen omasta päästäni - samalla tavalla kuin kokkaankin. Mutta jos Möbiuksen nauhaa esiteltäessä mainittaisiin mahdollisuus luoda tuo objekti kutoen, olisin osanut varoa. Sillä enhän minä Möbiuksen nauhaa tahtonut, vaan kappaleen jolla on selkeä nurja ja selkeä oikea puoli! Sellaisesta on näet PIPOSSA hyötyä.

No, nyt sitten joka tapauksessa istun sängyllä pimeässä huoneessa - huoneen on oltava pimeä, koska olemme alasti ja kaihtimet on kääritty talviylös enkä tahdo pitää mitään anatomian kabinettia naapuritalolle - ja katson kudetta puikoissani ja huokaisen. "Kuule Vomp", sanon. "Taitaa olla että tästä ei tule pipoa, vaan Möbiuksen nauha."

"Hienoa. Sehän on oiva lahja matemaatikolle", virnistää Vomp. "No se voi olla kyllä aika vaikea käyttää pipona", pahoittelen. Vomp tulee tutkimaan neuleen ihmettä. "Se on silti kaunis ja värikäs", hän toteaa. Nyökkään. No, lanka on kaunista ja värikästä. "On se aika omaperäinenkin", hän sanoo. Epäilemättä. Kuinka moni saa tyttöystävältään lahjaksi Möbiuksen nauhan, josta piti tulla pipo viimaa ja räntää vastaan. Näen konkreettisen todisteen siitä, kuinka olen tuhrannut elämästäni monta vuotta setien ajatuksiin ja koettanut hahmottaa abstraktia tavalla, joka on haitannut arkiselviytymistäni. (Huomaan saman asian kirjoittamisessani - tavallaan etsin sokraattista ironiaa tajuamatta tekeväni niin. Enkä ymmärrä ironiaa, koska otan sen tosissani. Parhaimmillani ajaudun sellaisille käsitteellisille Möbiuksen nauhoille, että nostan käteni ylös ja turvaudun äiti sanoi -metodiin.) Hemmetti, emäntäkoulussa olisi ollut etunsa.

Ja sitten olen tietysti myös hieman sitoutunut ajatukseeni pipolahjasta ja se, että antaisin lahjaksi Möbiuksen nauhan pipon sijaan, ei oikein vakuuta minua.

Niinpä puren hammasta ja päätän tehdä Möbiuksen pipon. Tällä kierroksella en työntele kierrosta vain edelläni vaan kohtaan sen, pyöräytän sen kahden silmukan, kudotun ja kutomattoman, väliin, ja kudon sen yli. Tästä eteenpäin neule jatkuu suorana. No, ei säntillisenä sentään, puritaanisuudesta puhumattakaan. Mutta kappaleella on mahdollisuus kehittyä pipon muotoiseksi. Nyt sillä on oikea ja nurja puoli.

Ja kun tarkastelen kudetta, tajuan äkisti ratkaisseeni erään ongelman - tehneeni Möbiuksen nauhaan oikean ja nurjan puolen pakottamalla sen pipoksi. No, tätä vaihetta ei kestä kauan. Suhtaudun ajatukseen kolmiuloitteisesta nerokkuudestani sen verran epäillen, että nukutun yön jälkeen tarkistan asian ja totean, että kyllä, kyse ei ollutkaan Möbiuksen nauhasta, vaan koko kierroksen kierteestä.

En jaksa suhtautua toilailuuni kovinkaan raskasmielisesti. Tämä on yksinomaan huvittavaa. Ensin heittäydyn käsitöihin puhkuvalla innolla, sitten huomaan tehneeni tyypillisen aloittelijan virheen, seuraavaksi totean silmät lähes päästä pullistuen ratkaisseeni matemaattisen ongelman kuteellani ja koen intellektuaalista huvittuneisuutta Möbiuksen piposta samalla kuin tiettyä epäilystä siitä, miksi Möbiuksen nauhan kudontamalleja ei laajemmin mainosteta, ja sen jälkeen vielä huomaan sulloneeni maailman konkreettisen havainto-objektin väkivalloin tuntemani objektin kategoriaan malttamatta tutkia asiaa kunnolla (meni se kyllä täydestä tuohon fyysikkoonkin - epäilemättä hänkin tuntee Möbiuksen nauhan ja Kantin ajatukset ulottuvuuksista ja niiden suhteista tarkemmin kuin käsityön perusteet). En tiedä, kuinka useasti kirjoitan siitä, etten suhtaudu itseeni ja ponnisteluihini kovinkaan ruttuotsaisesti. Tällaiset tapahtumat ovat syynä siihen. Tiedän, kuinka uljaasti käyn tulkistemaan asioita väärin, väärin ja väärin, ja kuinka omituista kohellusta siitä seuraa.

Pseudomöbiuksen pipo on edennyt huimasti. Ehkä saan sen jo ensi viikonlopuksi valmiiksi. Tavallaan käsityön tekeminen on omituinen asia. Pipo voi tulla valmiiksi, toisin kuin kertomus tai ihminen.