Illasta ja aamusta

Illalla Kissa on surullinen. Pitäisi lankoa ja pestä hampaat ja käydä nukkumaan, mutta makaamme sängyssä valot päällä ja yliväsyneinä. Jordanian prinssin tapaaminen on väsyttänyt hänet, vaikka hän näyttääkin jotensakin voitonriemuiselta ilmoittaessaan, että teksti, jota kukaan suomalainen kustantaja ei ottanut julkaisuohjelmaansa, julkaistaan nyt Jordaniassa arabian kielellä. En lausu kulunutta profeettasananlaskua, makaanpa vain ja katselen kaapinovia. Kaapit ovat irtokaappeja, ja ne saatiin edelliseltä asukkaalta. Ne ovat mäntyviilua. Koska en pidä männyn väristä, hioimme kaapit varoen ja maalasimme ne päärynänvihreiksi ekomaalilla. Yhteen ovista on liimattu pimeässä hohtavia tarroja: tähtiä, planeettoja ja Pikku Prinssi kuullaan.

"Onko tässä asunut ennemmin joku lapsi", kysyy kerran eräs vieras, se sama joka on kysynyt mattapintaisella aivan vaaleansinisellä maalatuista olohuoneen seinistämme, olemmeko aikoneet oikeastikin jättää raakabetonin näkyviin sitä maalaamatta. Hän näyttää epäilevältä, kun kerron, että no jaa, minusta valkoiset seinät ovat pahinta, mitä olla saattaa. Antiikissakaan seinät eivät olleet valkoisia. Toisaalta, ei seiniä oikein värikkäiksikään voi sanoa. Niissä näkyy selvästi hionnan jälki, käsityön jälki. "Tärkeintä on, etteivät ne näytä muovisilta", korostan. Vieras on edelleen hämillään siitä, että luuli seinää raakabetoniksi.

Tältä meillä näyttää kotona:
Kissaa ei nukuta, Kissa on yöeläin. Marisen ja langon hampaita, kun Kissa pitää yllä monologia siitä, kuinka eräs ystävä on meditaation myötä muuttunut aivan toisenlaiseksi. "Se katsoo niin tarkasti ja väittää aistivansa toisen tunteet." Kissa haluaa sukeltautua syvemmällä somaestetiikkaan, kokeilla kaikkia joogasuuntauksia ja alexander-tekniikkaa ja tutkia analyyttisin mielin, kuinka ne vaikuttavat taustatunteen virittymiseen. Ystävä on arvellut, että moneen vääntyminen yhtäaikaisesti on liian rankkaa. "Psyykkisesti, siis", sanoo Kissa. Kissaa pelottaa, että joogan myötä hän luiskahtaa jonnekin toiselle olemisen tasolle ja ryhtyy hörhöksi. (Huvittavaa kyllä, Kissa ei ole tietenkään lukenut yhteisen ystävämme Matin kirjoitusta, joka sivuaa aihetta, mutta jota itse tulen heti ajatelleeksi.) "Olenko minä hörhö?" kysyn Kissalta, hammaslanka yhdessä hammasvälistä roikkuen, suttuinen vampyyri. Kissa katsoo vähän aikaa, pudistaa sitten päätään.

"Mutta et sä ajattelekaan sillä tavalla", se sanoo. "Et sä meditoi." Kuvaavaa kyllä, auktoriteettiepäilyni ulottuu meditaatioon saakka ja on onnistunut siten hämäämään kanssani yhdeksän vuotta seurustelleen ihmisen luulemaan, etten meditoi, ilmeisesti ihan vain siksi, etten käy millään meditaatioluokilla. Jääräpään on saatava itse päättää, kuinka ja missä sen tekee. En halua kuulla, hemmetti vie, mistään biovoimista tai maan tervehtimisestä tai mielen irroittautumisesta. En pidä joistain asennoista, joita suositellaan. Toisaalta, minulla on omat asentoni ja touhuni, joissa kykenen olemaan läsnä odottamatta mitään, ajattelematta mitään, ja joissa raskaankevyt, pyörivä tunne valtaa tajuisuuden, piilottaa sen vastaansanomattomuuteen. Sanon Kissallekin, että tietämättään hänkin transsaa joka ikinen päivä, ainakin ennen nukahtamistaan, mikäli Terveystieteen keskuskirjastosta kotiin kannetut kirjat eivät valehtele aiheesta. Kyse on vain siitä, että siitä, mikä on tiedostamatonta ja tahtomatonta, löydetään tahdolle tarttumapinta.

Sitten Kissa uskaltaa nukahtaa. Pimeässä maatessani mietin, kuinka erilaisia olemme. Kissa osaa keskustella ja vakuuttaa, minä osaan vaipua pyörimiseen spontaanisti, olen osannut sen jo kauan ennen kuin luen ensimmäistä kertaa sellaisista asioista kuin meditaatio ja transsitila aivoaalloissa.

Muistan sanoa vasta aamulla, olenhan aamuihminen, kuinka fysioterapeuttikoulutukseen voi hakea syksyn yhteishaussa. Yhdeksästoista päivä tätä kuuta aukeaa hakupalvelin. Aion hakea, eihän se edes maksa mitään. Opintotukea on jäljellä viideksitoista kuukaudeksi toista korkeakoulututkintoa varten. Koulutus kestää kolme ja puoli vuotta. Olen jo päättänyt, että alan nostaa opintotukea vasta sitten, kun olen varma, että aion tehdä tutkinnon loppuun. Kissan saama palkka on sen verran mittava, että elämme varsin mainiosti silläkin. On vain yksi jos: pääsenkö sisään. Koulutodistuksesta tulee lähes täydet pisteet ja ensimmäisestä opiskelupaikkatoiveesta viisi bonuspistettä. Mutta suurin osa pisteistä määräytyy haastattelun, psykologin testin, ryhmätestin ja ilmeisesti myös liikuntatestin perusteella. Koska en ole liikunnallinen, pitää ilmeisimmin panostaa eheältä ja sympaattiselta vaikuttamiseen.

Se ei ole kovin helppoa ihmiselle, jolla tuttavilleen ilkeähkönpuoleisia salaisia lempinimiä kuten Isäntä, Rukoilijasirkka, Hyönteispää, Anussuu ja Lypsykone.

En murehdi, astun ulos. Parasta aamussa on, että kaikki tuoksuu kovin raikkaalta. Kävelemme kallioilla. Tuleentuneet heinät ovat vaaleankellerviä pilviä kallioiden maan yläpuolella, rinteessä huokuu vaahteranlatvojen tummanvihreä, minnekään lakoamaton meri.

Jos en pääse sisään koulutukseen, lähden Vietnamiin AMS:n luokse, päätän. Vietnamiin, katsomaan lootuksia. Maistelemaan rau ramia.