Tekeekö blogger ikinä teille sitä, että kun olette kirjoittaneet tunnin jotain vaikeaa asiaa ja painatte publish-nappia, joudutte sivulle, jossa teitä pyydetään sisäänkirjautumaan, ja kun sen tekee, teksti on hävinnyt?
Päälläni on tänään brainwash-paita, mutten nyt ihan tätä halunnut. En tunne olevani ollenkaan iloisempi, terveempi ja tuottavampi nyt kun ajatukseni ovat kadonneet jonnekin toisaalle.
Virtuaaliavaruuden musta aukko imaisi ne.
Slapstick jatkuu.
Lisäys: tajusin juuri, että hyvänen aika, toisessa ikkunassa on edelleen auki linkit, jotka olisin jättänyt. Näiden perusteella voitte halutessanne kuvitella mistä kirjoitin. Vesijuoksusta, sunnuntaista, Ilveksen harrastuksista.
ごっつんこ
1 päivä sitten
7 kommenttia:
Teki tänään! Juuri kun olin saanut valmiiksi vähän tavallista pidemmän jutun, kaikki hävisi... :-(
Teki, monen monta monituista kertaa. Niin kauan, että opin kirjoittamaan jutut jossain oikeassa tekstieditorissa ja kopioimaan vasta sieltä sitten Bloggeriin. Ja lopulta heivasin koko Bloggerin, enkä vähiten tästä syystä.
Kokeilitko mennä Back-napilla takaisin sinne kirjoitussivulle? Tuo tosin kuulostaa hieman erilaiselta kuin se, miten se ennen niitä hävitti, mutta hyvällä tuurilla (ja selaimella) se teksti on siellä tallella.
Ja joskus on toiminut semmoinenkin, että vaikkei se teksti sinne muokkaustilaan palattuasi olisikaan enää siellä näkyvissä, niin kun siitä sitten siirtyy selaimen eteenpäin-nuolella eteenpäin, selain osaa lähettää sen tekstin uudestaan Bloggerille jostain välimuistista.
Olisi hienoa, jos rohkenisit palata noihin aiheisiin. Kiinnostuin.
En enää käytä bloggeria, mutta teki se sitä ennenkin. Siksi olen oppinut niin blogerissa kuin Haloscanissa kuin oikeastaan kaikissa yhtään epävarmemmissa systeemeissä kopioimaan koko tekstin välimuistiin (ctrl/omppu + C) ennen kuin siirryn seuraavaan vaiheeseen...
Katri
Joo, jos kirjoittaa mitään kahta riviä pidempää, niin kannattaa ilman muuta kirjoittaa wordissä tai jossain ihan muualla... Sitten vaan copy-pastea bloggeriin kun teksti on valmis ja puunattu.
Käy, ja siinä kirjoitusikkunassa on pienenpieni linkki jossa lukee recover post - eli kun pääsee peruuttelemaan siihen kirjoitusikkunaan niin siitä painamalla palautuu teksti ainakin lähes kokonaan.
Kiitokset neuvoista - etenkin tuo kiltin neuvo kuulostaa hyvältä.
Aina Bloggerin temputtua muistan kopsuttaa tekstin pari päivää, mutta sitten taas rentoudun takanojaan. Mulle se tekee tätä ehkä kerran kahdessa kuussa, joten järkytys on melkoinen
- etenkin kun ei voi todeta, oliko kaikki kirjoitettu ihan sontaa ;P
Lähetä kommentti