Saatilla

Pyöräilemme heti herättyämme Senaatintorille katsomaan, kuinka kansainvälinen liikkuva ympäristökonferenssi järjestäytyy pyöriensä päälle ja suuntaa kohta Kulosaaren siltaa.

Sinne asti mekin jatkamme, Kissa valkeassa puvussaan, puukengät paljaissa jaloissa, taakkapyörällä, ja meikäläinen kesämekossa Ainottaren kanssa. Huiskutamme S:lle ja H:lle hyvästejä heidän suunnatessaan siltarampille. Käännymme Sörnäisten teollisuusalueelle.



Kun olemme pyöräilleet jonkin matkaa, tajuamme jonkun seuraavan meitä: venäläinen poika, jonka pyörälaukkujen kiinnitys on tuottanut ongelmia alkumetreiltä saakka. Pysähdymme ja kirumme, ettei meitä kannata seurata, me olimme vain saattamassa. "Up the bridge! That way! Go, go, you'll catch them!"

Go-go-poika polkaisee hikilippa otsalla kohti oikeaa suuntaa, me jatkamme kotiin. Kumpulanlaakson kävelytien varren ruoho on leikattu. Leikattua ruohoa lojuu maassa raskaina kasoina. Mietin, miten ne saisi palstalle. Palelee.

Aivastan, ja uudelleen. Kotona vedän päälle paksuimman villapaidan, villasukat ja farkut. Mitenhän käy niille, jotka ovat retkellä vaihteettomin mummopyörin, kun osalla on yli kaksikymmenvaihteiset rassit?

Jos joku teistä saa kesäflunssan, tiedätte ketä syyttää. Tsiu.