keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Haaste

Koulun yrittäjyystunnilla kuka repeää milloin mistäkin. Pelot ovat erilaisia, haasteet erilaisia. Jotakuta ahdistaa kirjanpitäjän lasku, toista ajatus itse kokoon kursittavasta tilinpäätöksestä, kolmatta pankin yrityslaina, neljättä se summa, joka pitkistä päivistä jää käteen. Minua ei ahdista enää mikään epämääräinen, koska olen nyt vuoden pyörittänyt yritystä ja köyhäillytkin olen ainakin siitä saakka, kun muutin kotoa pois. Eikä tämä kaikki tunnu kauhean vaikealta. Kunhan ei liikaa huoli huomisesta eikä sido itseään lainojen takaisinmaksuohjelmiin, pieninkin tuloin pärjää, ja kirjanpitäjä hoitaa tekniset asiat.

Periaatteessa.

Tänään saan kirjanpitäjältä kirjeen, jossa on laskettuna viime vuoden tilinpäätös ja tase ja muutama pyyntö verotiliasioihin liittyen. Olen luonut verotilin käyttäjätunnukset, joten minun on järkevintä hoitaa asiat sitä kautta. Muistan tarkasti iltapäivän, jolloin tulostin verotilitunnuksia kirjastotyön lomassa. (Kotona ei ole tulostinta eikä mäkkikone osannut tallentaa verottajan sivujen infoa pdf-muotoon, tai tallensi se jonkun muodon, muttei enää osannutkaan avata sitä. Siksi kaikki oli tehtävä lauantaitöissä, ei kotona.) Muistan, miten laitoin tunnukset kirjaston kirjekuoreen ja reppuun. Muistan senkin, miten tulin kotiin väsyneenä, viikon kuudes työpäivä takana, ja miten sitten maanantaiaamuna lapoin repusta kamat lattialle ja laitoin koulukamat tilalle ja kiirehdin koululle. Muistan tämän kaiken pätkitellen, siinä vaiheessa kun istun lattialla ja olen käynyt Mikki Hiiri -kansion sisällön (yrityskansioni on Mikki Hiiri -kansio, koska se oli ilmaiseksi tarjolla ja riisuu yrittämiseltä liian byrokraattisen imagon) läpi useita kertoja ja joutunut toteamaan vastahankaisesti, ettei sitä hiivatan tunnustaulukkoa löydy mistään.

Huomaan löytäneeni yhden kipupisteen tai haasteen tai ahdistuksen aiheen yritystoimintaan liittyen. Laittaa paperit kansioon saman tien. Yleinen siisteys. Huokaan. Eikä ole ensimmäinen kerta, kun puoli-itkuisena haeskelen jotakin tärkeää lippulappusta kodin paperivyöryistä. (Nyt paperia on ennätysmäärä, koska koulu tupruttaa monistesaastetta ennennäkemättömään tahtiin.) Löytyy se varmasti. Koti on onneksi yhdensäntoistaneliöinen. Ei ole montaa lipastoa, hyllyä tai laatikkoa. Ei ole yhtään sängynalustakaan.

Haasteet, tosiaan, ovat jokaiselle omansa.

Ei auta kuin tonkia, siivota.

4 kommenttia:

n. kirjoitti...

Hassujen vihkojen ja kansioiden käyttäminen auttaa tosiaankin olemaan ottamatta itseään ja toimiaan liian vakavasti, testatusti hyvä keino sellaisten hommien hoitamisessa, joihin ryhtymisen kynnys tuntuu jostain syystä korkealta.
Toivottavasti liplappunen löytyi.

Sisatto kirjoitti...

Mulla oli aiemmin papereiden järjestelyssä hyvä systeemi: 1. Älä koskaan heitä mitään vähänkään virallisenoloista paperia roskiin. 2. Laita kaikki tällaiset paperit aina heti työpöydän ylälaatikkoon (mulla oli ennen todella tilava työpöydän ylälaatikko). Paperit olivat täysin sekaisin, mutta yhdessä paikassa.
Nykyään olen taas päässyt toteuttamaan todellista byrokraatin sieluani ja paperini ovat järjestyksessä nimikoiduissa muovitaskuissa.

lupiini kirjoitti...

Apua, viralliset paperit. Niistä tulee hulluxi! LL on tosi intensiivinen arkistoija, se ei heitä pois edes baarikuittia vuodelta 2003. Kävin läpi yhtä miljoonasta Mercantil-kansiosta, ja sieltä löytyi huolellisesti arkistoituna Ylioppilaiden Terveydenhuoltosäätiön "Näin huollat hampaitasi"-esite :D Heitin sen sit ihan enemmittä kyselyittä roskiin.

Mulla on pahvinen lokerikko, jossa on osio "laskut" ja osio "verot". Jälkimmäisessä pidän myös työtodistuksia ja palkkakuitteja. On toiminut yllättävän hyvin, kun ottaa huomioon, millainen boheemi possu olen.

Veloena kirjoitti...

Löytyi se lappunen. Siitä läviköstä, johon tökkään määrittelemättömällä tavalla tärkeät paperit. Huooh. :D