Tepidarium, caldarium, frigidarium, hamman ja muita astinkiviä

Vesijuokseminen tutussa hallissa loman jälkeen paljastaa monia seikkoja. Ensinnäkin, vesi täällä on lämmitetty väsyttäväksi verrattuna Espanjan lämmittämättömään ulkouima-altaaseen tai Välimereen. Meinaa tulla hiki. Toiseksi, monet valittavat silti veteen astuessaan sen kylmyyttä, mikä tuhoaa frigidarium-hypoteesini, että useimmista suomalaisista hammamin frigidarium tuntuisi aivan liian lämpimältä toimiakseen kylmentimenä. (Vesi oli kuusitoista-asteista eli tuollaista normaalia kesämerivettä, ja on siinä aikamoinen ero meikäläiseen avanto-altaaseen, jossa lämpötila on alle kymmenen.)

Vesijuoksemisen jälkeen ystävät suhahtavat jonnekin, heitä ei näy venyttelyaltaassa eikä saunoissa. Minusta tuntuu käsittämättömältä luksukselta, ettei tässä kylpylässä anneta valomerkkiä reilun tunnin kuluttua, kuten Sevillan Aire-hammamissa. Toisaalta täällä ei ole pelkkää kynttilävalaistusta eikä pompeijinpunaisia seiniä, joten vertaileminen olisi epäreilua. Eikä hammamin altaissa saanut uida. Ne oli tarkoitettu ilmeisesti vain oleiluun, mutta kuka jaksaa vain oleilla kokonaisen tunnin? Huomasin venytteleväni hammamin altaissa ahkerasti, lämmin vesi oikein innosti siihen. Keski-ikäiset vieraat eivät katsoneet meihin päin. Kuumavesialtaassa keho kävi leijuvan keveäksi, rennoksi, levolliseksi, samalla lailla kuin tulikuumassa kylvyssä.

Mäkelänrinteen uintikeskuksen höyrysauna tuntuu vähintään yhtä onnistuneelta kuin hammamin hamman. Täällä ei värikkäistä lyhdyistä piirry valojuovia pyörteilevään, tuoksuvaan vesihöyryyn, mutta sauna tuntuu lämpimämmältä ja sen jälkeen voi siirtyä tavalliseen saunaan jatkamaan kaulan ja niskan venyttelyä. Hammamin kiireetön maailma on tarttunut minuun ja myöhästyn sovitusta kohtaamisesta pesutilojen ulkopuolella ihmeteltyäni ensin pukuhuoneessa muiden ihmisten tehokkuutta ja hoppua.

Pukeudun hitaasti, makustellen jokaisen vaatekappeleen tuntua iholla. Kummallista, miten lämmön- ja temmonvaihtelu auttaa juurtumaan kuhunkin hetkeen ja sen aistimuksiin. Se pakottaa tarkistamaan liikkumisen, kehon puoliläpäisevät pinnat, tasapainoaistin, verenkierron tunnun... Miellän lämmönvaihtelun hieman samanlaiseksi harjoitteeksi kuin astinkivet japanilaisessa puutarhassa: On pakko keskittyä siihen, missä on ja miten itsensä asettaa. Automaatio katkeaa.

Joskus pienikin ele katkaisee välinpitämättömyyden, mykkyyden tai aistianestesian. (En oikeastaan ole varma, kummasta on järkevämpi puhua. Epäilemättä välinpitämättömyys tuntemuksille on opittua ja siitä on palkittu - seuraa vanhempia, jotka palkitsevat lapsensa hiljaisuutta ja tyyneyttä aivan oikeutetun kivun tai epämukavuuden äärellä, tai opettajaa, joka käskee lapsia istumaan vääntelehtimättä tuntikaudet vastoin heidän omien kehojensa pyyntöjä. Mutta onko se enää luontumuksena tietoinen? Ehkä se siinä mielessä, tiedostamattomaksi painuneena luontumuksena on enemmän mykkyyttä kuin haluttomuutta kuunnella. Toisaalta, koska aistit eivät ole kuolleet tai lamautuneet vaan voidaan herätellä usein aika helpoinkin harjoittein, kyseen voisi ajatella olevan osittain myös valitusta anestesiasta tai ainakin välinpitämättömyydestä, jonkin toisen preferoinnista havaintokentässä.) Hassuin toimiva neuvo, jonka olen kuullut, kehotti ristimään kummankin käden etu- ja keskisormen kävellessä. Sormien outo tuntuma muistuttaa käsivarren ja olan asennosta ja auttaa muistamaan hartioiden rentouden tavoiteltavana olotilana. Koko käsi ikään kuin herää tuntumaan, jolloin siihen on helpompi kiinnittää huomiota.

Tuntuu hauskalta palata takaisin maahan, jossa ymmärretään kylmän ja kuuman aktivaation päälle enemmän kuin suuressa osassa maailman maita. Vaikka täällä ihmiset eivät ehkä puhu keskenään saunan ja avannon vaikutuksista, he osoittavat käytöksellään kiinnittyneensä tämäntapaisiin harjoitteisiin.

Olen alkanut miettiä taas paastoa, pitkästä aikaa. Ehkä se johtuu matkasta, jonka aikana en kirjoittanut. Kirjoittamista arvostaa nyt eri tavalla, kun on joutunut taukoamaan siitä. Sen erottaa tarkemmin, huomaa sen vaikutuksen asentoon ja ajatuksiin. Tekee hyvää pysähtyä tähän ja nyt, sallia itselleen kaikki tämä epävarmuus ja päämäärättömyys, muodottomuus ja tarkoituksen lukitsemattomuus. Kummallisinta kaikessa on, että tämä itselle anteliaasti ojennettu aika muuttuu kuin maagisesti myös jollekulle toiselle annetuksi ajaksi. Se auttaa uskomaan maailmaan, jossa rajat ovat jotakin melko imaginaarista.