Tarvitsen hieman Bachia

Tarvitsisin nyt hieman Bachia, koska työni on tehdä spagettioksennuksesta barokkipuutarha. (Se vaatii kompostointia, kylvöjä ja taimien vaalimista. Spagettioksennusta ei voi vain painella muotilla sieviin rivistöihin, koska se näyttäisi enemmän nykytaiteelta kuin barokkipuutarhalta.) En ollut aiemmin tajunnutkaan, että joku voisi kirjoittaa historiikkia välittämättä kronologiasta tippaakaan. Tai ehkä tämä on liioittelua. Oletan kyllä, että mainitut asiat ovat tapahtuneet jo. Sekin on jo melkoinen kronologinen jäsennys. Voisihan tekstin sekaan olla piilotettuna imperfektissä sellaistakin, minkä oletetaan joskus tapahtuvan.

Ei, en ota tästä stressiä.

Nuorempana ajattelin, että kas niin, ihmiset tekevät kouluissa kummia jäsentymättömiä tekstioksennuksia koska heillä ei ole vielä aikaa eikä kykyä ja että kyllä he sitten myöhemmin oppivat jäsentämään asiat. (Itseni on aina ollut vaikeaa hyväksyä oksennukset tekstuaalisella tasolla vaikka kissan oksennus olohuoneen lattialla ei herätäkään mitään toimenpidehinkua.) Mutta, kas, niin ei ole käynyt. Tekstioksentajat ovat siirtyneet työelämään jossa he oksentavat ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Nyt vain heille maksetaan siitä paremmin. Jännittävää. Ehkä yksi syy siihen, miksi minusta tuntuu, ettei minulla ole juuri mistään mitään järkevää sanottavaa, liittyykin tähän: en koe oksentamista vielä sanomiseksi. Pitäisi ensin hahmottaa järjestys, edes alustavasti. (Blogia ei lasketa, tämä on nimenomaan ajattelun oksennusmaisuuden siedätysyritys.) Ja asia kaksi: On ihan hauskaa taikoa spagettioksennuksesta barokkipuutarhaa. Niin kauan kuin se on toisen oksentama eli sieltä voi löytää yhtä sun toista jännittävää.

Tietysti voidaan kysyä, miksi spagettioksennuksesta halutaan nimenomaan barokkipuutarha. Sanotaan nyt näin (passivismi): Se on ainakin selkeä. Barokkipuutarhoihin tullaan karehtimaan. Niissä eivät romanttiset tikut tartu päähän. Eikä yksittäisten kasvien tarvitse olla kummoisenkaan näköisiä. Riittää, että niitä pystyy massoittelemaan. Ei tästä ole romantiikkaan.

Spagettioksennuksessa tahtoo karehtia vain harva. Oikeastaan hyvin harva. No, tietysti on nykytaide. Mutta luulen, ettei minulle olla maksamassa siitä, että tekstuaalimuokkaan nykytaiteellisen historiikin. Ei: tekstin tulee olla lämmin ja luettava eikä poetiikkaa saa olla kuin ripaus, sillä lailla kuin jotkut esittävät sopivaksi chilinkäyttötavaksi - vain sen verran, että nousee hetken mielle jostain... jostain muusta... jostain muusta kuin ruoasta mutta että se ei koskaan yhdisty mihinkään mitä on ruoassa. Tekstin tulee olla sellainen, että jos joku lukisi sen, hänen päähänsä ei koskaan pälkähtäisi allekirjoittaneen järjestäneen sitä. Vaan ikään kuin jumalat suuressa viisaudessaan olisivat valuttaneet asiat samalla paperille kuin maailmaankin. Jumalaisen loogisesti ja sievästi kumarrellen etenevällä tavalla. Ei mitään häiriötekijöitä. Haasteita muttei ongelmia. Korkeintaan haasteita, pieni särähdys, sen verran, että pysyy juuri ja juuri hereillä.

Miten harmillista, että elämä vaikuttaa enemmän spagettioksennukselta kuin barokkipuutarhalta sekä yksilöllisellä, lähiympäristön että globaalilla tasolla.

Tarvitsen Bachia kuvitellakseni barokkijumalan, kuullakseni askelmitat barokkipuutarhassa.