perjantai 17. kesäkuuta 2011

Sadettimen kuuloinen lintu

Aamu lähtee käyntiin hitaasti illan takia. Olemme seisseet lähiseudun anniskeluliikkeessä ja ensin tuijottaneet, sitten ketkuneet lystikkään käännösmusiikin tahtiin. Hassua katsella ihmisiä ja äkkiä tajuta, että toiset heistä ovat puolet omasta iästä noin vuosissa mitattuna. Silti se oli suunnilleen eilen kun ei päässyt sisään mihinkään baariin, jotenkin se on lähempänä kuin ne kerrat kun joistain kotibileistä olisi lähdetty jatkoille mutta ei päässyt sisään ilman henkilökorttia, koska paperithan kysyttiin joka ikinen kerta. Ehkä se johtui kahdesta letistä. Parasta on, kun bändi soittaa Yeke Yeken. Millainen piristys se olikaan kahdeksankymmentäluvulla kaikkien niiden jalkaa toisen viereen -diskobiisien lomassa! Se ja Ofra Haza... hassua, että meni kuitenkin vuoteen 2006, että löysin kunnolla etnomusiikin, muutenkin kuin afrikkalaisen ja itämaisen tanssin tunneilla.

Kas niin, on mennyt myöhään, olemme tanssineet kunnon hien pintaan ja sitten onkin mahdotonta vain käydä nukkumaan, on saatava ruokaa. Koira tanssii Harrin nakille Karhupuiston kulmalla, vispaa etujalkoja niin että kynnet vain ripsaavat yhteen. Pienet steppikengät sille pitäisi ostaa.

Aamu, hidas aamu, vapaapäivän aamu. Kissa koettaa marssia koiran yli, koira rähähtää. Kissa ei ota nokkiinsa, valitsee vain toisen reitin.

Kävelemme koiran kanssa pitkän lenkin, silmäilen riekaloituneita idänunikoita, niiden rähjääntyneet hyönteisbordellit nurppuvat sadekylmän jäljiltä. Vesi on hakannut siitepölyä laikuiksi lehdille. Kuivuneen pisaran muoto on kirjoitettu ohuella keltaisella renkaalla. Pienet linnut, joilla on mustaa kajalia, lentävät pään molemmin puolin, kurvaavat oksalle, ravistavat siipiään. Niillä taitaa olla jossain pesä tai poikasia maassa.

Hämmästyen totean niiden kuulostavan sadettimilta. Vien koiran hetkeksi aidan luo, sidon sen siihen. Sadetus lakkaa mutta linnut lehahtelevat edelleen lähellä. Koira pelottaa niitä enemmän. Katselen vielä hetken keltaisia renkaita syvänpunaisilla terälehdillä ja mietin, millaista olisi elää maailmaa, jossa sadetinääninen lintu saisi aikaan nuo renkaat.

Kotona tarjoilen kasveille perjantaipulloa, jaakontaikaa. Aji Cristalissa on ainakin viisikymmentä chiliä. Rocoton möhkäleet suurentuvat. Tomaatissa on kukkia ja raakileita. Laatikoissa rehottavat yrtit ja kukat. Ei tarvitse enää hankkia eikä istuttaa mitään. Riittää, että huoltaa ja kastelee ja ihmettelee. Niin, ja istuu pöydän ääressä aurinkolasit päässä ja siemailee yrttiteetä ja lukee Margaret Atwoodia. Sitä ei sovi unohtaa.

3 kommenttia:

Juha kirjoitti...

Pieni lintu, jolla on kajalia, ja ääntelee kuin sadetin: hmmm. visainen juttu. Katsoin lintukirjan läpi ja Suomessa ei kai ole kuin yksi lintulaji jolla on kajalia silmissä, kirjokerttu, mutta onko sadettimen ääni sama kuin 'trrrr't't't-t'?

Erja kirjoitti...

Ihana juttu.

Ja hyvä muistutus jaakontaikasta, en ole vielä älynnyt kaivaa pulloa esille, varmaan olis jo aika.

Veloena kirjoitti...

Ei, ei se tuo kirjokerttu ole. Tällä on paljon vaaleampi naama ja pitkät pitkät silmäviivat melkein takaraivolle saakka.