maanantai 4. lokakuuta 2010

Mielekäs työ kannattelee

Muuttostressin keskellä huomaa erityisen selvästi, miten tyytyväinen olen tämänhetkiseen työnkuvaani. Joitakin päiviä töistä muuton takia lomailleena kiristyn, käyn äkäiseksi, uppoan toivottomuuteen herkästi ja joudun käyttämään voimavarojen rippeetkin säilyäkseni kohtuullisena. (Tosin karkaan kerran keskellä yötä ulos kävelemään, etten sanoisi ilkeästi. Parempi siinä tilanteessa harppoa katuja, kunnes tulee hyvälle tuulelle tai ainakin siedettäväksi ihmiseksi.) Mutta kas, kun työt alkavat, suupielet kohoavat kuin itsestään.

Koska vaikka elämä kokonaisuutena on epäselvä ja usein tuntuu olevan mieltä vailla, työlläni on tällä hetkellä vissi merkitys. Se on ihan uusi juttu ja ilahduttaa kovasti. Jos minulla ei ole edelleenkään paikkaa maailmassa, tuskinpa on kellään muullakaan. Mutta tällä työllä on tarkoitus, se avaa ja helpottaa ja näyttää tukevan immuunipuolustusta.

2 kommenttia:

Juha kirjoitti...

Olen yhtäkkiä keskellä ihmisiä, joista monilta on työttömyyden myötä riistetty tuo turvallinen mielekkyys. Olen seuraavat 4 viikkoa samassa luokkahuoneessa 20 muun kanssa, jotka enemmän tai vähemmän kamppailevat yhteiskunnan alareunalla. Tietenkin olisin mielelläni antanut oman paikkani jollekin sitä enemmän tarvitsevalle (ehkä tuosta joukosta pudotettiin ne, joihin ei viranomaisen mielestä enää kannata satsata). Muutaman jännittyneen ensitunnin jälkeen joukko jaettiin ryhmiin, ja yhtäkkiä saattoi aistia hyvin aidon yhteenkuuluvuuden koko joukossa, vaikka koulutustaustat ja ikä, rotu olivat erilaisia. Kaikki haluaisivat saada takaisin yhteiskuntakelpoisuutensa, joka tässä meidän yhteiskunnassamme lunastetaan työllä. Toivon monelle heistä onnistumista. Sopiva määrä hyvää työtä ei tee kenellekään pahaa.

Veloena kirjoitti...

Jännä tuo yhteiskuntakelpoisuuden ajatus. Itse en oikeastaan koe olevani hirveästi todistamisen taakassa yhteiskuntaa kohtaan, mutta mun on vaikeaa itseni kokea, että elämässäni olisi mitään mieltä. Se on jotenkin eri tason kelvottomuutta, luulen. Kyvyttömyyttä tai aavistus kyvyttömyydestä sallia oman elämän täysi hyödyttömyys ja jopa vahingollisuus.(On vaikeaa uskoa, että minusta voisi olla jotain hyötyä ikään kuin ISOMMASSA mittakaavassa kuin tämä yhteiskunta. Megalomania... :D)

Eri seurueissa työttömyyteen virittyy ihan erilainen suhtautuminen. Jotenkin olen itse onnistunut valikoimaan ystävikseni paljon niitä, jotka ovat ihan säännönmukaisesti about puolet ajastaan työttömänä ja toisen puolen raatavat hulluissa projektihommissa. Liittyisiköhän tuo aiempaan ammattiviiteryhmään "epämääräinen humanisti"... ;) ... ja työidentiteetin kehittymiseen laman syvässä kuopassa?

Yksi ystävä juuri taannoin totesi, ettei hänen kannata ryhtyä perustamaan toiminimeä, koska vaikka sillä saisi tietyt hommat, joita hän ei nyt palkollisena voi saada, yrittäjästatus tarkoittaisi karensseja työkkärissä ja se on vain liian suuri riski yksineläjälle, jolla ei ole säästöjä eikä mitään takuita keikoista säännöllisin väliajoin.

Se on aika kieroa, että erilaisen statuksen (yrittäjä/työllinen) myötä sosiaaliturva muuttuu niinkin paljon. Ja että tuo statusero estää joitakin saamasta tuota sopivaa määrää hyvää työtä. :(

Haluaa lisää työosuuskuntia!!!