torstai 19. marraskuuta 2009

Itsepäisyydestä lyhyesti

Eilen kotiin kävellessäni mietin, miten ihmeessä tässä elämässä tuntuukin käyvän kerta toisensa niin, että ne asiat, joista saan moitteita, johtuvat itsepäisyydestä. Tarkoitan sellaista itsepäisyyttä, että ymmärtää, että olisi hyvä taipua tiettyyn normiin, se helpottaisi asioiden sujumista rutkasti, mutta että silti päättää tehdä toisin, koska se tuntuu - no, oikealta tai itseltä tai mitä sanaa nyt sitten haluaisikaan tuohon käyttää, että päättää kuunnella intuitiotaan tai sydäntään tai jalkojaan tai vastenmielisyyden tuntojaan enemmän kuin huolta siitä, sopeutuuko. Että sitä jaksaakin hakata päätä seinään vuosi toisensa jälkeen kaiken maailman yksityiskohdissa.

Mutta: jos niin ei tekisi, pystyisikö asioita lähestymään tässä määrin kiinnostuksen, uteliaisuuden ja ilon kautta?

(Ehkä muut ovat parempia motivoimaan itseään sellaisten tavoitteiden eteen, joiden mielekkyyttä eivät heti hahmota? Jossakin tutkimuksessa esitettiin, että optimismiin kuuluu huono motivoituminen tehtäviin, jotka eivät ole linjassa henkilökohtaisten tavoitteiden kanssa. Noin about sanallistettuna, toivoisin muistavani paremmin, mutta kirja taitaa olla ystävällä Turussa lainassa.)

Ja sitten äkkään siinä metsän läpi kohti kotia edetessäni, miten paitsi vastoinkäymiseni, myös ne asiat, joita pidän saavutuksinani, pulppuilevat tuosta samasta itsepäisyydestä. En sitten mennyt opiskelemaan teknillistä alaa enkä lukenut aineenopettajan pätevyyttä, en suostunut ministeriöön jakkupukutöihin, olen saanut tehdä paljon mielenkiintoisemmilta tuntuvia juttuja, aina on ollut aikaa käydä keskellä päivää ystävien kanssa teellä ja talvipuutarhassa ihmettelemässä niitä isoja kamelioita jotka ovat melkein puita, on voinut ja saanut valita matalan aineellisen elintason ja paljon vapaata aikaa ajatuksille ja kehon liikehdinnälle, rakkaudelle ja ystävyydelle. Ei se ole itsestäänselvyys; siihen on tarvittu rutkasti tuota samaa jääräpäisyyttä ja omasta tärkeysjärjestyksestä kiinni pitämistä.

Äkkiä huomaan olevani kiitollinen siitä, miten sitkeää kissanlihaa saatan välillä olla. Hittojako muutamista yhteentörmäyksistä maailman ja sen asujaimen ennakko-oletusten kanssa, jos saan vastineeksi vaikka mitä mielekästä.

2 kommenttia:

suklaahirviö kirjoitti...

"--aina on ollut aikaa käydä keskellä päivää ystävien kanssa teellä ja talvipuutarhassa..--"

Mun mielestä meidän ikäpolvessa on paljon aika VIISAITA ihmisiä tuolla lailla.. siis tajuavat elämässä olevan muutakin kuin vain ison liksan! Se oli mielestäni meidän vanhempien erehdys - tietysti joidenkin meidänkin sukupolven ihmisten - olettaa, että raha = onni. Me lapset sitten saimme monesti nähdä,ettei niin ole!

Nykyisin ei enää oikein voi luokitella ihmisiä tyyliin iso palkka = älykäs + oppinut. Kun kuitenkin niin moni todella fiksu + lukenut tekee pienipalkkaista työtä, jos työtä edes on!

Mun mielestä kirjoitit viisaasti, taas kerran. :)

M-kulkija kirjoitti...

Kuulostaa siltä, että osaat olla oma itsesi ja ehkä se "itsepäisyys" on suuri lahja, joka pitää huolta siitä, että varmasti elät omaa aitoa elämääsi.