perjantai 6. huhtikuuta 2012

Peepee eli havahtuminen johonkin käsittääkseni vahingolliseen

Pitkäperjantaina aamuna särähdän hereille kuuden aikaan. Särähtää on tosiaan mieluisin aamuverbini: ei puhettakaan mistään kiskottelusta, kellimisestä ja unen ja valveen välillä seilaamisesta. Sellaista tapahtuu minulle vain iltaisin. Ja joka tapauksessa olen sairastanut niin pitkään, ja nyt parantumassa, että tietty levottomuus ja kyllästyneisyys makaamiseen luonnehtii mielenmaisemaani.

Herään ajatukseen, tajuamiseen. En ole mielestäni tajunnut tätä valveilla ja kun menen vessaan ja kuuntelen vatsani tyhjentymistä, pyöritän samalla mielessä tätä tajuamista, kääntelen sitä ja tarkastelen sitä kulmat vähän kurtussa, koska unentuomat saattavat olla ihan mitä vaan dadaa. Mutta tämä ei ole dadaa, ei alkuunkaan. Ties mikä sen laukaisi, mutta olen tyytyväinen siitä, että ajatus hakeutui luokseni.

Se kaikki liittyy ajatusten pariin, jotka minulla oli juuri rajamailla, hetki ennen särähtämistä. Sekuntin murto-osan päässä, ehkä. Ensin ajatus: ilman erästä tapahtumaa elämässäni minun olisi paljon helpompaa ajatella itseäni epäonnistuneena ihmisenä. Ja heti siihen liittyen: no joo, mutta mistä tiedän, ettei kyse ollut vain siitä, että pöksyihini koetettiin päästä? Ja sitten, heti perään: mistä helvetistä tämä selitysmalli nyt tähän paukkasi? Ja: miehet eivät joudu ajattelemaan enimmäkseen näin, heille ei sanota näin, tämä ei ole heidän selitysmallinsa.

Itse asiassa se on ollut hyvin vähän minunkaan selitysmallini, muistan vessassa. Mutta sattumoisin minulle on tarjottu tätä selitysmallia muutamaan tapahtumaan liittyen viime aikoina muutamankin naisen taholta. Se haluaa vaan päästä sun pöksyihin. Olen hämmästynyt, ehkä vähän tyrmistynytkin, ja sitten pohtinut asiaa ja argumentoinut heille ääneen, miksi olen asiasta toista mieltä. Ensinnäkin, enemmistö tapaamistani miehistä ei vaikuta kovin innokkaalta pöksyyntymään (tai ehkä pikemminkin pöksyttömyyttymään) kanssani. (Etenkään jos sattuvat tuntemaan minut vähänkään paremmin.) Toiseksi, kommentoitu asia tai minulle suotu tilaisuus ei ole ollut luonteeltaan sellainen, että kukaan järki-ihminen odottaisi siitä tosissaan tai ensisijaisena motiivina mitään seksuaalisia palkintoja. Kolmanneksi, vaikka sellainen motiivi häilyisikin jossain taustalla (enkä ole tällaiselle mitenkään sokea - olen itsekin aika hyvä hullaantumaan kausittain), kyse on myös muusta - harvoin ihmiset niin sokeutuvat jonkun kimmellyksestä, että ovat vain tästä syystä valmiita kanavoimaan tätä tehtäviin, jota tämä ei todennäköisesti osaisi suorittaa. Neljänneksi, mitä tapahtuu, jos tuollainen selitysmalli alkaa oikeasti vuotaa kroonisesti sellaisten limaisten tilanteiden ulkopuolelle, joissa se oikeasti voikin olla täysin relevantti ja jossa sitä on järkevää punnita hetki tai pari? (Ja silti: entä sitten? Eikö silloin, jos mietin jonkun halua pöksyyntyä kanssani, olennaista ole se, onko ajatus vastenmielinen vai ei? Olen kyllä kävellyt välillä tilanteisiin, joissa taka-ajatus on ollut varsin selvänä: joko se ei ole haitannut minua, koska minulla on ollut sama taka-ajatus, tai sitten olen päättänyt, että olkoon vain mahdollisesti toisella tuo taka-ajatus, minullapa on asiaan vastakkainen kanta ja niin kauan kuin toinen ei viitsi eksplikoida tarkasti, mitä tahtoo, voin käyttäytyä ikään kuin en sitä tietäisikään - ja suoraan sanottuna en voi tarkalleen tietääkään, eivät ihmiset ihan niin ennustettavia ola -, reilusti ja toverillisesti, ja ehkä toinen siitä tokenee. Sitten tietysti on kasa tilanteita, joissa en ole tajunnut, että kyse on jostain taka-ajatuksesta: itse asiassa näin käy silloin tällöin. Joskus paljastuminen on onnellinen sattuma, joskus kiusallinen. Mutta hitto vie, ei voi elää väärintulkinnan pelon hallitsemassa maailmassa niin pitkälle, että jättäisi tarttumatta mihin tahansa miesten ehdottamaan, koska siinähän voi olla jotakin takana.)

Olen huolissani etenkin tuosta neloskohdasta. Se, että tuota peepeetä tarjotaan niin nopeasti ja auliisti naiselle selitykseksi jostain yllättävästä mahdollisuudesta, kuvaa kenties, miten keskeisellä sijalla se saattaa olla jonkun toisen naisen tulkintamalleissa. Enkä nyt ajattele, että kyse on sisarkilpailusta, tai miksi sitä nimittäisi: ei, epäily lausutaan kuitenkin ystävien kesken ja sellaiseen sävyyn, että pitäisi olla jonkin tason vainoharhainen ajatellakseen, että toinen koettaa nyt polkaista minut mutiin ja osoittaa minulle paikkani jonakin, jonka objektiivisesti kiinnostavin asia ja myyntivaltti sijaitsee jalkovälissä, ei korvien välissä. Eiköhän vain kyse ole jostakin, jolla hän rasittaa itseään, epäilyksestä, joka on helppo tartuttaa ja joka tartuttuaan saastuttaa ajattelua ja vuotaa siitä saastuttamaan vuorovaikutussuhteitakin.

Inhoan tällaista sukupuoliroolitusta, jossa miehet vain aina ja joka tapauksessa kyttäävät naisten pöksyihin pääsemistä ja naisten tehtäväksi jää epäillä ja vahtia haaroväliään, koska se on heidän tosiomaisuutensa ja tosiarvonsa. Se on rasittavaa molemmille osapuolille (ja etenkin tähän ajatteluun sitoutumattomille siviiliuhreille - nimenomaan rasittavaa, sen omaksuneille vaarallista ja typistävää) ja tekee maailmasta aika paljon paskemman paikan.

Itse asiassa puhuinkin asiasta Faunin kanssa välittömästi ensimmäisen peepee-tulkinnan kuultuani. Onko se hankalaa miehille, kysyin. Tuleeko tuollainen mieleen, jos haluaisi vaikka etupäässä peepee-mielessä pyyteettömästi tarjota jollekulle naiselle jonkin hieman erikoisemman mahdollisuuden? Fauni mietti hetken ja sanoi, että totta kai se on hankalaa ja totta kai sellaista saattaa pelätä. Jättääkö joku sen takia tarjoamatta mahdollisuuksia johonkin, mitä muuten saattaisi tarjota? Ei sellaista ole helppoa arvioida. Toivottavasti ei. Ymmärrän hyvin sen, etteivät miehet halua tuntea itseään etupäässä naisten perässä juoksijoiksi tai tulla esitetyiksi sellaisina. Koska eivät he ole vain sitä! Totta kai sitä pelkää, että joku ehdotus tulee torjutuksi vain sen takia, että toinen kuvittelee itsen haluavan jotain, mikä ei asian kannalta ole lopulta kovin oleellista, sanoo Fauni. Niin niin, sanon. Ja kun kyse on asiasta, jonka esiin nostaminen eksplisiittisesti tuskin ainakaan laukaisee tunnelmaa. (Mieti nyt: Hei, haluaisin tarjota sulle tän mahdollisuuden! - Hmm, kiitos mutta ei kiitos, en ole kiinnostunut. - Tämähän olis ihan just sulle, tää juttu! - Hmm, tuota, ei kiitos, en ole todellakaan kiinnostunut ja pitää tästä jo mennä... - Et kai sä nyt kuvittele, että tähän liittyy jotain, mitä en sano ääneen? - Mitä tuohon voisi vastata? Mitä siihen oikeasti vastaisi? Että joo, kuvittelen mä, niin että mene pois, limasimppu. Tai sitten ritarillisesti että eeeei ei se siitä oo kiinni mutta tuota en halua puhua tästä heihei. Sukenisiko tästä hyvä keskustelu? Ehkä, mutta todennäköisimmin ei.)

Vaaralliseksihan tuo käy, jos olisi itselle helppo mahdollisuus antaa toiselle mahdollisuus johonkin hauskaan ja jännittävään, mutta joutuu laskemaan päässään, tarkoittaako mahdollisuuden tarjoaminen ehkä sitä, että toinen todennäköisesti joka tapauksessa torppaa sen ja sitten saa vielä kiitokseksi ääliön leiman, kun toinen kertoo tapahtuneesta pöyristyneeseen sävyyn kaikille yhteisille tuttaville aasta ööhön. Ja vaikka toinen yltyisikin uskaltamaan tarjoamaan mahdollisuuden, toisen on vielä tosiaan mahdollista vetää siitä herne nenään, tulkita mahdollisuus lähinnä toisen yritykseksi päästä omiin pöksyihin ja kieltäytyä jyrkästi mokomasta.

Se kuulostaa hyvin surulliselta. Kuka hyötyy siitä, että koko sukupuoltenvälisen kommunikaation kenttä on miinoitettu sinne saakka että jonkun kanssa on jo maannut ja voidaan todeta, ettei aiheesta tarvitse skitsota? Eihän nyt voi kuitenkaan olla tavoitteena sekään, että kaikkien kanssa pitäisi maata, jotta voisi ottaa rennosti? KIELTÄYDYN tällaisesta maailmasta ja aion edelleen samota ikään kuin miinoja ei olisikaan. (Eikä niitä minun puoleltani tulla kaivamaan maahan.)

Tarkoitan tätä: Minulle tarjoutui erään henkilön toimesta mahdollisuus johonkin juuri hyvinkin hauskaan ja jännittävään asiaan. Tarjous oli yllättävä - harvoin sellaisia tulee. Mielsin sen kunnioittavaksi ja ystävälliseksi eleeksi, vaikka jo heti tajusin, että moni muu tulkitsisi asian aivan toisin. (Miehet suhtautuvat minuun valtaosin kunnioittavasti ja ystävällisesti, kuten naisetkin.) Varovainen otus kun olen, mietin kuitenkin, että tarjous on vastaanotettava jotenkin sillä tavalla hienovireisesti, että molemmat tietävät, missä mennään. Joten vastasin ystävällisesti ja kirjoitin olettavani kyseen olevan tässä ilmaisesta lounaasta, joita todella on. (Tiedän sen, koska aina välillä tarjoan niitä itsekin. Enkä ole niin pölkkypää, että ajattelisin olevani jotenkin spessu tässä suhteessa.) Toinen myönsi auliisti, että juuri siitä on kyse. Otin tarjouksen vastaan iloisesti. Kommunikoimme vielä hämmennyksenkin auki - kirjoitin hieman hämmentyneeni tarjouksesta, koska se oli niin ilahduttava eikä sellaista satu usein, ja toinen kysyi, mikä siinä hämmensi, ja vastasin, että kai etupäässä omat ajatukseni siitä, miten tällaisessa tilanteessa voisi soveltaa jotain valmiita käyttäytymissääntöjä.

(Eihän niitä ole moniinkaan tilanteisiin, paitsi ehkä yksi: kommunikoi mahdollisimman avoimesti.)

Olin ihan valtavan iloinen tapahtuneesta siihen saakka, että uskouduin siitä läheiselle ystävälle, ikään kuin esimerkkinä siitä, miten ihmeellistä ja hienoa ja yllättävää elämä voi olla. Ja sitten hän sanoi: se vaan haluaa päästä sun pöksyihin. Sanoin vakaasti, etten usko sellaisesta olevan kyse. (Koska en usko sellaisesta olevan kyse.) Ystävä sanoi: heei, mieti nyt vähän. Ja mietinhän minä. Mutten sitä, miten pöksyihini koetetaan päästä (miten satunnaista ja siinä mielessä epäkiinnostavaa), vaan miten vahingollista, ylipäänsä, on ajatella sukupuoltenvälisiä kommunikaatioita lähinnä pöksyynpääsyyn liittyvinä. Ettei vain olisi niin, että osa naisten itsetuntovaikeuksista palautuisi tähän? Tarkoitan tätä tämänaamuista: no, en ainakaan ole aivan epäonnistunut näissä ja näissä pyrkimyksissäni, koska x. Ja pingpongajatus: mutta entä jos x koska pöksyihini haluttiin päästä. (Ja sitten nanosekunnin sisään ärtymyksen kuohahdus: helvetti, tyttö, tuo ajatus koettaa tartuttaa sinut!) Sanooko kukaan loistotarjouksen saaneelle miehelle, että hänen pöksyihinsähän siinä vain koetettiin päästä? Ajattelevatko (epäilevätkö heikkoina hetkinään) miehet saavansa työpaikan seksuaalisen vetovoimansa avulla? (No joo-o, vaikuttaahan se, jonkin verran, mutta en ole nyt kiinnostunut siitä, vaikuttaako se de facto, vaan siitä, attribuoivatko miehet esimerkiksi työmenestystään seksuaaliseen vaikuttavuuteensa? Ja uskaltavatko toiset attribuoida sitä näin heille ääneen?)

Minusta on, kirjoitan auki, paljon vaarallisempaa olettaa, että minusta pidetään ja minua arvostetaan miesten taholta (muutenkin helvetin heteroisa kuvio - aivan kuin LB-ihmisiäkin ei olisi, vai kuuluuko ajatukseen, että naisina he ovat sellaisen jahtaamisen ulkopuolella? miten tässä näkemyksessä ajatellaan lesbosuhteiden solmiutuvan? vai ymmärtyvätkö ne luonnottomiksi juuri sen takia, että kaksi portinvartijaperiaatteella toimivaa olentoa on jotenkin sattumoisin ajautunut yhteen kenenkään pyrkimättä mihinkään? anteeksi kärjistys, tämä oli liian absurdilla tavalla hysteerinen jotta olisin voinut jättää sanallistamatta) lähinnä haaroväliini pääsyn mahdollisuuden takia kuin olettaa, että okei, nyt sitten on ihmisiä, jotka pitävät minua naiivina ja höynäytettävänä ja tosiasiat kieltävänä, kun ajattelen sukupuoltenvälisen kommunikaation perustuvan etupäässä muunlaisille asioille. Totta kai tiedän, että aina tilanteet eivät ole sitä, miltä ne näyttävät tai millaisina ne haluaisi jäsentää. Mietin vain, kumpi on toiminnan ja itseymmärryksen (eikä vain omani, myös muiden toiminnan ja itseymmärryksen) kannalta suotuisampi ajatusvinouma - se, että minusta halutaan aina hyötyä tietyllä tapaa vai että tasa-arvo on mahdollinen ja minusta ollaan kiinnostuneita etupäässä muissa kuin seksuaalisen hyötymisen mielessä.

Jos jotain haluan toivoa, niin tätä: toivottavasti en koskaan kuule sanovani ystävättärelle, että ehkä se vaan haluaa päästä sun pöksyihin. Koska jos niin on, kyllä hän sen itsekin huomaa sitten kun se on aika huomata, eikä se ole (useimmiten) niin vaarallista. Mutta se on taatusti vaarallista, jos hän alkaa jäsentää osaamisiaan epäillen, että monissa tunnustuksissa onkin kyse jostain aivan muusta kuin sellaisista asioista, joihin hän voisi itse perehtyen, päätellen ja asioista selvää ottaen vaikuttaa.

14 kommenttia:

Jani kirjoitti...

"Ajattelevatko (epäilevätkö heikkoina hetkinään) miehet saavansa työpaikan seksuaalisen vetovoimansa avulla?"

Ainakin he kädellisinä todennäköisesti kuvittelevat saavansa seksuaalista vetovoimaa työpaikan, tarkemmin sanoen hierarkiassa kuin hierarkiassa kohoamisen (jota nykyisin haetaan varmaankin pääasiassa työpaikoilta) avulla.

Minullahan ei ole työpaikoista juurikaan kokemusta, enkä kai muutenkaan ole kovin tyypillinen sukupuoleni edustaja mitä hierarkioihin tulee, mutta ainakin minä attribuoin kaikki toisiin ihmisiin liittyvät saavutukset (kuten vaikka työpaikan saamisen) nimenomaan saajan puoleensavetävyydelle. Taituruus sun muut oikeasti (esim.) työn kannalta merkittävät asiat jäävät siinä kevyesti toiseksi.

Eikä se ole minusta edes sukupuolittunutta, kaikki päätäntävaltaiset vain haluavat ympärilleen tyyppejä joista saavat tyydytystä, joka on aina pohjimmiltaan seksuaalista. (Sen tyydytyksen hankkimisen käytännön muotohan voi sitten olla vaikka mitä, olennaista on että sitä saadaan nimenomaan suhteessa tähän tyyppiin eikä niinkään siihen toiseen, jota ei valita.)

suklaahirviö kirjoitti...

Tämä oli jännittävä postaus, kiitos siitä!!

_Mun_ mielestä kaverisi EI yrittänyt loukata tai lytätä sinua sanomalla sen 'koettaa vain päästä pöksyihisi'-kommentin. Jotkut vain oikeasti ajattelevat asioista niin. Se ei ollenkaan tarkoita sitä, ettei sen ystävän mielestä sinulla olisi paljon tarjottavaa, siis muutakin kuin seksiä. Ehkä hän ajatteli, että sinulla on tarjottavaa, mutta tajuaako maailma ottaa sen vastaan, vai näkeekö vain ilmeisen pelkkää typeryyttään. Ehkä se kommentti olikin jotain sellaista maailmanhalveksuntaa? ;) Ei kuitenkaan veloenahalveksuntaa.. :) Tämä siis nyt vain omana tulkintanani. [Ja voihan se tietty olla jonkinlainen kohteliaisuuskin olevinaan - sinun viehätysvoimaasi kohtaan siis, joka on niin animaalinen ja iso, että peittää kokonaan älylliset ominaisuudet, jotka siis myös on isoja.]

Minä en jaksa uskoa, että joku ihminen tarjoaisi esim. töitä seksi mielessään. Tai ainakin jos hän niin tekisi, niin luulisi jokaisen himokkaan edes varmistavan tarjousta tehdessään oikein kunnolla, että toinen osapuoli tajuaa siihen kuuluvan myös seksin. Muutenhan ihminen on ihan tauno. Tarjoaa töitä TOIVEENA saada seksiä, muttei sano sitä - mitä takuita sitten on saamisesta? Ei niin mitään. Ei tuollainen toimintatapa tunnu kovin todennäköiseltä, eli kyllä varmaan ihan ANSIOSTA sait sen tarjouksen.

Mulla ITSELLÄNI on nykyisin aika varovainen asenne miehiin. Olen pari kertaa yrittänyt olla ystävä miehen kanssa, mutta aina se on päätynyt siihen, että se toinen osapuoli haluaa seksiä. En mitenkään tuomitse sellaista halua, enkä 'pelkääkään' sitä, mutta olen vain kyllästynyt. Olen muutenkin tullut huomaamaan, että miehet ovat sittenkin paljon .. no, romanttisempia tms. tyyppejä kuin voisi kuvitella. Eivät kaikki heistä osaa ottaa vaikkapa yhden illan juttua VAIN yhden illan juttuna, vaikka olisi sovittukin siitä. Kai nykyisin itse pidän ystävinäni mieluummin naisia, eipä ainakaan tarvitse miettiä seksijuttuja. Koska en oikeasti JAKSA. :)

Tuo viimeinen kappale siis oli vain _omaa_ pohdintaani omista kokemuksistani, se ei liity sinuun tai tuohon tarjoukseesi mitenkään! Hieno juttu, jos jonkun työn olet saanut, onnittelut siitä ja ei kun eteenpäin. :)

Mikko kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=T_lh5fR4DMA

Veloena kirjoitti...

Jani: No, kai se vähän siitäkin riippuu, mille tasolle haluaa analyysinsa putsata ja pelkistää. Itse en ehkä onnistu näkemään mitenkään kaikkea tyydytystä seksuaalisena (tai ainakin se seksuaalinen on sitten määritety jotenkin varsin eri tavalla kuin itse sen määrittelisin - jostain kehollisesta ja koetusta on toki kyse, mutta paljon jotenkin kokonaisvaltaisemmin ja ei-itsekeskeisemmin kuin seksuaaliseksi mieltämilläni alueilla).

Suklis: Ei, en minä työtä saanut vaan jotain paljon hauskempaa. (vaikka tyypillistä kai on, että ajattelen nekin jonkinlaisina elämäntehtävinä, ne hauskuudetkin!)Joo, en mäkään ajatellut, että olisi halunnut loukata, mutta äkkiä tajusin kuulevani omaksuttuna mahdollisesti vaarallisen, alistavan ja vähättelevän rakenteen tai ideologian, mikä on kauhean jännittävää, koska olen taas viime aikoina lukenut paljon tällaisten ideologioiden tunnistamisesta ja niistä kieltäytymisestä.

Mikko: :D. Minua pisti kyllä tässä silmään haastateltavien ikä. Ellen Berscheid on heittänyt hyvin, että käsityksemme rakkaudesta, toveruudesta jne. ovat aika hupsuja osittain sen takia, että kokeelliset tutkimukset on paljolti tehty amerikkalaisilla korkeakouluopiskelijoilla. Ja se muutos, mikä omassa ystävyyksien ja rakkauksien käsityksessa on verrattuna vaikka viiden vuoden tai kymmenen vuoden tai viidentoista vuoden takaiseen, on aika valtava. Jepjep, työkenttää piisaa! Eihän tuo sukupuolitse suodatettu ristiriita haastateltujen käsityksissä ole mikään lopullinen totuus vaan hyvä lähtökohta asian työstämiselle. Sinänsä sukupuolten tasa-arvo (teor.) on niin uusi juttu, ettei ole lainkaan yllättävää, että miehet edelleen kokevat vaikeuksia myöntää voivansa hakea naiselta ennen muuta ystävyyttä. (Onkohan siinä monien mielestä ehkä jotain yhtä naurettavaa kuin miehessä hameessa - Iggy Popille propsit taannoisesta poseerauksestaan.) Ja että naiset voivat pelätä kaikkien saavutustensa lopulta typistyvän siihen, että saavat sääriä ketkuttaen pönkitettyä asemiaan. Ehkäpä Freiren lukeminenkin saa tästä kysymyksenasettelusta uutta potkua.

Mikko kirjoitti...

Itse lähtisin purkamaan tuota videota vähän toisesta päästä. Ongelma on ehkä tuossa mitättömältä tuntuvassa sanassa "vain".

Kuten ymmärtääkseni yllä kirjoitat, ihmiset ovat monitahoisia, ystävyys on yksi taso, seksuaalisuus toinen taso, ja molemmat ovat koko ajan olemassa ilman että toinen katoaa. Minusta videon nuoret miehet ovat sinut tämän asian kanssa paremmin kuin naiset. Videon miehet ymmärtävät että seksuaalisuus on yksi taso, mutta ovat myös tyytyväisiä ystävyyteen.

Ehkä nuo nuoret naiset pystyvät jossain vaiheessa myös ymmärtämään, että myös heidän hyvät ystävänsä ovat seksuaalisia olentoja.

Veloena kirjoitti...

Toki varmasti pystyvät. Ovathan he itsekin sellaisia. Ja tietävät sen hyvin. Mutta varmasti on hyvin hämmentävää saada kuulla, että jonkun toisen seksuaalisuus suuntautuu itseen. Aika kammottava tilanne tuollainen videointi noin intiimin asian käsittelyyn. Mitä siinä voisi sanoa: "olen pahoillani, mutta kuule, en osaa hahmottaa sinua yhtään niin, ja oikeasti olen tosi pahoillani ja tämä on ihan kauheaa ja meidän pitäisi varmasti mennä jonnekin itkemään tätä, koska mun olo on kauhea ja taatusti on sunkin." Ei varmaan kukaan osaa sanoa sellaista, jos kuvataan videolla... Se on kuitenkin vaikeimpia tilanteita, joihin voi joutua. Vaikea, koska ei ole mitään keinoa löytää win-win -ratkaisua. On ihan kauheaa tuottaa ystävälle sellainen pettymys. Ystävälleenhän haluaisi tietysti suoda kaiken hyvän, mitä tämä haluaa - paitsi juuri seksiä, jos sitä ei itse halua.

(Nuorempana en olisi osannut itse asettaa tässä rajaa mutta nykyään osaan ja moni nainen osaa sen hyvinkin nuorena. Eipä silti että tällaisen rajan asettaminen edelleenkään tuntuisi helpolta. Ei se varmaan tunnu ikinä. Se on niin mielivaltaisen oloista, ja silti siihen voi niin vähän itse vaikuttaa, kenet kokee luotettavaksi tai kiinnostavaksi tai kumpaakin, ja kai siinä sekin on juuri kauhistuttavaa, miten vähän siihen voi vaikuttaa.)

Tarkoitatko kenties, että miesten seksuaalisuus olisi suuntautumattomampaa? Se saattaa olla vaikeampaa ymmärtää. Olen kuitenkin melko vakuuttunut, ettei monien miesten seksuaalisuus nyt kaikkiruokaista sentään ole.
Uskon, että on sellaisiakin tapauksia, että mies hakee naiselta ennen kaikkea ja välillä nimenomaan ja vain ystävyyttä. Kenties harvinaista, mutta olkoon. Tohdin ajatella näin, koska minulla on mielestäni hyvät perusteet olettaa niin joidenkin uskoutumisten perusteella. Että on ystävänainen, joka on lähestynyt miestä, mutta mies on tuntenut säikähdystä, koska nainen on ystävä ja siinä se, eikä miestä ole kiinnostanut seksuaalisesti. Ja silti he ovat olleet varsin läheisen oloisia ystäviä ja mies on pelännyt, miten naisen eleiden torjuminen vaikuttaa ystävyyteen.

Ei minua rassaa se, että joskus joku voi olla ystäväänsä ihastunut. Sattuuhan sitä puolin ja toisin ja on sattunut maailman sivu ja niistä kauheista tuntemuksistakin selvitään hengissä ja joskus ystävyyskin selviää ja jopa syventyy. Mutta se, että miehillä olisi aina ystävyydessä myös paneminen mielessään, tuntuu aika voimakkaasti yleistävältä väitteeltä. Tai naisilla, laupias taivas.

Veloena kirjoitti...

Sanoisin kyllä, että ainakin oma seksuaalisuuteni on kadoksissa suurimman osan ajasta. Tai suurimman osan ihmisistä kanssa: ei saa heistä mitään kanavaa tullakseen näkyviin, ei osaa suuntautua heihin, tai miten se sitten sanallistettaisiinkaan. Ja sitten välillä hyvin hereillä ja joidenkin ihmisten läsnäollessa suorastaan sellainen ettei minusta ole heidän ystäväkseen, valitettavasti ja kiusaannuttavasti, mutta joskus niinkin käy. Naisilla on toki tässä vielä kuukautiskierron mukainen vaihtelukin... jottei menisi liian yksinkertaiseksi. Mutta enimmäkseen ja useimpien kanssa seksuaalisuus on systemaattisesti yksinkertaisesti kadoksissa ja poissa näkyvistä. Ainakin jos elää seksuaalisesti tyydyttävässä/tyydyttävissä suhteessa/suhteissa. Osa tuntemistani miehistä on myös kuvannut tuntemuksiaan näin. Ei suurin osa, mutta osa. Jos tällainen ihminen, joka ei elämäntilanteessaan tunne suurimman osan ihmisistä kanssa seksuaalisia viboja, ystävystyy ei-seksuaalisesti-virittävän tyypin kanssa, niin en sanoisi, että siinä suhteessa seksuaalisuus on koko ajan olemassa ystävyyden rinnalla, ainakaan näin tuntevan puolelta. (Toisen seksuaalisuus voi hyvinkin olla olemassa ja tuntua siinä toisessa koko ajan, ja sillä tavalla elämä on traagista ja ainakin minun on välillä aika vaikeaa kestää tätä tragiikkaa, se vain saa hyvin surulliseksi.)

Ja, valitettavasti, voi olla myös seksuaalisuutta ilman ystävyyttä. Se on yksi pelottavimpia ja vahingoittavimpia asioita, mitä tiedän.

Luultavasti tarkoitat tuolla että "molemmat tasot ovat koko ajan olemassa ilman että toinen katoaa" jotain eri asiaa kuin miksi osaan sen mieltää? Ainakin tuntuu vaikeasti hahmotettavalta... vaikka mikäpä toisaalta ei.

Mikko kirjoitti...

Olet oikeassa, ystävälle tuotettaisiin varmaan väliaikaisesti pettymys, jos hänelle selvästi kerrottaisiin ettei häntä haluta seksuaaliseksi kumppaniksi.

Toisaalta uskon, että avoimuus ja rehellisyys puolin ja toisin syventää ystävyyssuhdetta, kun se oikeasti käsitellään. Ei välttämättä päätymällä seksisuhteeseen, vaan esimerkiksi tekemällä rajat selväksi puolin ja toisin. Siinä mielessä avaimet on todelliseen win-win -tilanteeseen.

Toki miehetkin ovat joskus samassa tilanteessa kuin naiset. Olen itsekin kieltäytynyt tuollaisessa tilanteessa lähemmästä kanssakäymisestä ystävän kanssa. Mutta ainakin itse olen näkevinäni että on yleisempää tilanne jossa mies on selvästi ihastunut naiseen, nainen ei ole kiinnostunut miehestä ja he ovat ystäviä. Ja se voi olla pitkäänkin stabiili tilanne, koska tuollaisessa tilanteessa mies tekee harvoin peliliikkeitä. Hän on tavallaan täysin tyytyväinen pelkkään ystävyyssuhteeseen.

Kun sanon että molemmat tasot ovat koko ajan olemassa, tarkoitan, että laajemmin ymmärrettynä seksuaalisuus on aina tavalla tai toisella läsnä kaikkien ihmisten välillä jotka joutuvat keskenään kosketuksiin. Tavat käsitellä se eroavat. Esimerkiksi miesten välillä se voi näkyä vaikkapa dominanssikamppailuna. Näiltä asioilta voi sulkea silmänsä jos haluaa, kuten monet taitavat tehdäkin.

Useampikin nainen videolla kokee selvästi ahaa-elämyksen kun he miettivät ystäviään ja "ymmärtävät" että nuo ystävät ovat halukkaita myös lähempään kanssakäymiseen. Kukaan näistä naisista ei saa lisätietoa ystävistään haastattelijalta. Mitä siis oikein tapahtuu?

Sanoisin, että videolla noiden naisten ymmärrys ystävästään jäsentyy uudella tavalla, kohti realistisempaa ja kokonaisvaltaisempaa kuvaa. Minusta on ikävää jos tätä ymmärryksen lisääntymistä dissataan. Juuri se ymmärryksen lisääntyminen on sitä, mitä tarkoitetaan kun sanotaan että naiset alkavat nähdä miespuoliset ystävänsä MYÖS seksuaalisina olentoina.

Nämä naiset siis jo jollain tasolla tietävät heidän ystäviensä käsityksensä heihin, mutta tavallaan valitsevat olla "tietämättä" sitä. Ulkopuoliselle ihastus on usein ilmiselvää ja tavallaan molemmille itseenkin.

Mikko kirjoitti...

20 guys who will never get out of the friend zone

Veloena kirjoitti...

Kyllä, ehdottomasti kohti realistisempaa kuvaa. Ja olen samaa mieltä sun kanssa siinä, että tekee hyvää käsitellä asioita avoimesti, niin karmeaa kuin se onkin (ja vaikka siinä on aina läsnä riski, että se ystävyys tyssää juuri siihen käsittelyyn).

Mutta saattaa silti tuntua hyvin pelottavalta kuulla, että toinen on odottanut/odottaa jotakin, mitä ei ole itse tajunnut. (Minä olen taatusti varsin tajuamaton, MOT.) Ainakin minua on ohjeistettu nuorempana siihen, ettei miesten kannata "antaa ymmärtää" jos ei "ymmärrä antaa" - ja aikaa montaa muutakin on - joten sitten jos tuollainen tilanne iskee päälle, tuntuu se kyllä aika uhkaavalta. Ensimmäinen kysymys on, ainakin minulla, nuorempana ollut: Olenko jotenkin tehnyt väärin? Mikä on ollut väärin? Jutteleminen, hymyileminen vai kuunteleminen? Oliko liikaa pukeutua joskus hameeseen? Pitäisikö jättää huulipuna pois kokonaan?

Se ei ole kysymyksenä järin rakentava, koska tietenkään kukaan ei voi olla vastuussa siitä, mitä joku toinen hänen suhteensa tuntee. Mutta joka tapauksessa se saattaa olla ensimmäinen asia, joka paniikissa nousee mieleen. Ja ainakaan itse en paniikissa tapaa olla kovinkaan järkevä... :P ja paniikkitilannehan tuo on, koska joutuu tuottamaan toiselle pettymyksen noin arassa asiassa, mutta tietysti on kuunneltava myös itseä (tai siis, ei se ole mikään tietysti, on hyvä kuunnella itseä, mutta piru vie, se ei ole lainkaan tietysti kaikille meistä ja itse asiassa sitä itseä voi olla aika vaikeaa kuulla jos pelottaa kovasti). No, nykyään kun osaan jo paremmin sanoa ei ja asettaa rajat, se ei ole enää yhtä pelottavaa. SURULLISTA se silti on joka ikinen kerta, koska tietää itse, miltä tuntuu tulla torjutuksi housut kintuissa ja miten arvottomaksi siinä on helppo tuntea itsensä, siinä ja sen jälkeen. Aika harva meistä kuitenkaan on kovin suvereeni seksuaaliselta itsetunnoltaan. En itse haluaisi kopsauttaa ketään siltä osin. Ja sitten joutuu tilanteeseen, jossa niin joutuu tekemään. Se tuntuu karmivalta. Phuuh.

Veloena kirjoitti...

Luulen, että olet oikeassa kyllä siinä, että kuvio toistuu enemmän toisinpäin. Luuletko sen johtuvan siitä, että miehille on tavallaan hienoa olla viriili ja naisille taas ei? (No, onhan tämä muuttumassa, mutta helvetin hitaasti, sanoisin. Vaikka seksuaalinen haluttomuus tuntuu selvästi ahdistavalta monista, niin sitten kuitenkin naisten kasvatuksessa/roolituksessa on niin monia lukkoja sen suhteen, onko ookoo ilmaista spontaaneja halujaan, että on aika vaikeaa sanoa milloin mistäkin, että mikä nyt olisi ollut hyvä tapa toimia ja tunsiko ylittävänsä rajat myönteisellä vai enemmän kuitenkin kielteisellä tavalla.)

Jäin miettimään tuota "tietävät jo jollain tasolla" -ajatusta; saattaa olla. Terapiakirjoissa, joita editoin aikanaan, usein puhuttiin ratkaisuista juuri tietoisen tason ulkopuolella. Ratkaisuista jättää näkemättä jotakin, mikä uhkaa minuuden toimintakykyä (ainakin lyhyellä tähtäimellä ja omien arvioitujen voimavarojen mukaan - arvio tietysti saattaa olla päin peetä). Voisiko olla mahdollista, että naisten suurempi taipumus (puhumattakaan sosiaalisesta roolimallista, joka tuo siihen päälle vielä kasoittain lisää vaateita)altruismiin näkyisi esim. näin?

Kimurantti kysymys anyways. Nuorempana haaveilin kovasti, että joku - ihan kuka vaan - rakastuisi minuun ja rakastaisi minua. (En osannut erottaa edes näitä toisistaan.) En näet kuvitellut sellaista mahdolliseksi. Ensimmäiseen suhteeseen menin sen takia, että näin sitten kävikin. Aika pian tajusin kuitenkin, ettei suhteesta oikein tule mitään. En taatusti ollut valmis sellaiseen suhteeseen. (Itse asiassa en kyllä tiedä, tulenko ikinä valmiiksi suhteisiin.) Seuraavaan suhteeseen mennessä tilanne oli kai tasapuolisempi. (Mutta mistä hitosta sen tietää; ei se kyllä silloin tuntunut ainakaan minusta ongelmalliselta.) Vasta päälle kolmikymppisenä kävi seuraavan kerran niin, että joku rakastui minuun (niin että tiesin sen)ja silloin sanoin ei. Itkeskelin viikkoja kotinurkissa sille, miten paha ihminen olen, mutta vähitellen sitten aloin ajatella uudella tavalla tästä asiasta, eli ehkä se oli hyväksi. Mä olen vaan niin myöhään kokenut näitä...

Veloena kirjoitti...

Itseni kohdalla luulen, että tässä huomaamattomuudessa näkyvät oman lapsuuden kaiut - kun on saanut rakkautta aika niukasti eikä tule todnäk koskaan kelpaamaan vanhemmilleen, on aika vaikeaa uskoa, että voisi kelvata kellekään muullekaan. (Tämä tuottaa jatkuvasti vääntöä rakkaussuhteisiini; ymmärrän kyllä jollain tasolla, miten kauhealta sen täytyy toisesta tuntea, koska olen itsekin kohdannut vastaavaa kumppanin itseinhoa ja itsehalveksuntaa ja siitä tulee surullinen ja riittämätön olo, kun ei pysty vakuuttamaan toista mitenkään siitä, miten tärkeä ja arvokas hän on; ainakin oman suhdehistoriani valossa sanoisin, että tätä on jonkin verran liikkeellä. Tai sitten itseinhoiset ihmiset vetävät toisiaan puoleensa magneetin tavoin eikä kukaan itsetyytyväisempi heihin kajoa.)Kun on vaikeaa mieltää itseään millään tavalla viehättäväksi, kiinnostavaksi tai etenkään rakastettavaksi, tuntuu jotenkin kaukaa haetulta ajatus, että joku ystävä olisi yhtään millään tavalla itsestä kiinnostunut. Itse tuskailen ainakin paljon enemmän sen suhteen, haluavatkohan ystäväni oikeasti nähdä minua vai onko se heille vain elämäntapa tai keino tappaa aikaa tai kohteliaisuutta... tietenkin juuri tästä syystä koen aika uhkaavana tuon ajatuksen, että miehet olisivat kiinnostuneita naisista (ja siten myös minusta naisena) vain seksin takia. Koska minun on usein vaikeaa uskoa kenestäkään, että he välittävät. Vaikka kuinka TIEDÄN sen, tiedon tasolla, tunnetaso saattaa muljuta omissa sfääreissään...


Avoimuuden nimissä: minusta oli aika pelottavaa, että fbssä käytit juurikin tuota pp-fraasia yhteisen ystävämme seinällä kommentoidessasi siihen, mitä olin kirjoittanut. Se sai minut ajattelemaan, että haluat vahingoittaa minua jotenkin, kun olin juuri ilmaissut haavoittuvuuteni ja kertonut tarvitsevani luottamuksen siihen, että naiset voivat olla myös miehelle ensisijaisesti ystäviä ja ihmisiä, ja sitten halusit riistää sen pois hetsilteen. Vaikka sanoin itselleni, että höpö höpö, Mikolla on varmasti vain hyvä tarkoitus, jota sinä et nyt tajua, se haluaa asettaa sulle kovemmat tavoitteet kuin itse uskallat (ja ehkä edes haluat), siltä se silti tuntui. Vasta nyt alan päästä siitä kehollisella tunnetasolla ylitse.

Piru vie, minun pitäisi oppia vähän rohkeammaksi, mutta en yhtään tiedä, miten se tehdään. :D Töitä piisaa, kuten yksi opettajistani tapasi sanoa...

Mikko kirjoitti...

Se sai minut ajattelemaan, että haluat vahingoittaa minua jotenkin, kun olin juuri ilmaissut haavoittuvuuteni ja kertonut tarvitsevani luottamuksen siihen, että naiset voivat olla myös miehelle ensisijaisesti ystäviä ja ihmisiä, ja sitten halusit riistää sen pois hetsilteen.

Kurjaa että pelästyit tekstistäni FB:ssä. Olen yrittänyt olla vähemmän pelottava, mutta näköjään olen siinä yhä huono.

Puhuin siis omista kokemuksistani ja tarkoitin sanoa että vaikka joskus mies joskus pyrkisikin naisen kanssa parisuhteeseen ensin yrittämällä ystävyyttä, se ei toimi kauhean hyvin. Joten en suosittele sitä kenellekään. Minusta ohjeesi nimenomaan ruokkii niitä tilanteita joissa mies hankkiutuu ystäväksi taka-ajatuksien kanssa.

En myöskään sanonut enkä tarkoittanut etteikö nainen voisi olla miehelle ensisijaisesti ystävä. Toki se on mahdollista, jopa yleistä. En puhunut niistä tilanteista mitään.

En myöskään tavoitellut vahingoittamistasi. Päinvastoin, mielestäni jos joku esittää ajatuksia, jotka ovat ristiriitaisia omien kokemuksieni kanssa, kun kerron omista kokemuksistani, autan tätä toista.

Tämä toinen nimittäin välttyy pahalta mieleltä, joka syntyisi jos hän tekisi asioita pohjautuen väärään tietoon.

Minusta parasta mitä ystävä voi tehdä toiselle on kertoa miten asiat oikeasti ovat, sen sijaan että lisää toisen luottamusta, jos se perustuu vääriin käsityksiin. Koska se tuottaa paljon vähemmän murhetta vähän pidemmällä aikavälillä.

Sinänsä olen samaa mieltä siitä, että ei ole mitään velvollisuutta uskaltaa tai haluta ymmärtää yhtään mitään. Se on paljon rankempaa kuin ihmiset yleensä tajuavat. Se, että olet huomannut sen, on jo jotain todella hienoa. Minulta välillä unohtuu että meillä ihmisillä on niin erilaiset tavoitteet välillä.

Minusta rohkeaksi oppii vain kohtaamalla erilaisia juttuja avoimesti, pikku hiljaa oppii ettei maailma lopu siihen.

Veloena kirjoitti...

Joo, hyvä että selvitettiin tämä. Kiitos. :)

Tuo on etenkin hyvä pointsi, tuo että ehkä joku sitten hankkiutuu ystäväksi taka-ajatukset mielessä. Joo, voipi olla. Tuota en tullut ajatelleeksi juuri mitenkään. Ehkä koska en ole itse ajatellut, että voisin tehdä niin. Tai siis että sellaisesta tietoisesta valinnasta voisi seurata jotain. Mä olen ihan liian mystikko selvästi rakkauksien suhteen. :D Ja ystävystymisen myös.

En vain onnistu uskomaan, että ne olisivat jotain, mihin pystyy ihan hirveästi vaikuttamaan. Tietysti voi yrittää sopia tapaamisia jne. käytännön hommaa, mutta ainakin itse huomaan, että joidenkin ihmisten kanssa sellainen sujuu ponnistelematta, ja toisten kanssa taas ei, ja olen ryhtynyt yhä enemmän aprikoimaan sitä, miksi ponnistella niin kovasti jonkun kanssa, jos ystävyys (tai rakkaus, tosin sen eteen nyt ei tunnu olevan tarvetta tehdä töitä, koska se tapahtuu eniveis) ei tunnu ottavan tulta alleen. Kun kuitenkin monesti se ottaa ja ne ovat sitten niitä ihmisiä, joiden kanssa ystävyys tuntuu kestävänkin paljon enemmän. Joille ei ole ikinä tarvinnut yrittää mitään. Yrittää olla sosiaalisempi, ystävällisempi, rakastettavampi... se yrittäminen on ihan pebasta.