Uuh, joskus on vaikeaa. Vaikka kivut pysyvät siedettävissä rajoissa ja posti on kantanut toiselta puolen maailmaa kahdellatoista eurolla mielenkiintoisen opuksen, ei kommunikaatio tunnu sen helpommalta kuin ennenkään. Nyt kun en ole enää niin kivun lamauttama, tyydyn ihan peruslevottomuuteen. Haluan muiden elävän omaa elämäänsä, mutta en osaa kärsivällisyyttä. Kun Fauni ilmoittaa menevänsä ulos illalla, se on minusta okei ja terve merkki, ja ilahdun, mutta käyn hyvin kärsimättömäksi ja haluaisin, että hän lähtee heti ilmoitettuaan menostaan. Tämä on piirre, jonka olen aiemminkin huomannut itsessäni ja joka on onnistunut toisinaan pillastuttamaan lähipiirini. Jotenkin lähtemiset ja tulemiset ovat hermostuttavia, ja se, että tuota hermostusta venytetään, ei tunnu mukavalta. Fauni tulkitsee murinani osoitukseksi siitä, etten haluaisi hänen menevän, ja saan tehdä töitä, jotta hän ymmärtää, ettei ole kyse mistään semmoisesta.
No, Fauni lähtee ennen kuin hänen olisi pitänyt, koska hänelle tulee siitä kaikesta jotenkin levoton olo. Niin levottomuus tarttuu, ja siitä jää vähän paha mieli. Koetan mennä juttelemaan Vompsunkin kanssa, mutta hän tekee nykyään aina töitä nukahtamiseensa saakka, joten jään sitten lopulta itsekseni ja saatan rentoutua.
Tänä iltana rentoutuminen ottaa kumman muodon. Olen järjestellyt lahjaksi saatuja ja kirppiksiltä houkuttavissa yhteissäkeissä kaupan päälle tulleita ruman värisiä villalankoja pussiin odottamaan värjäystä. Olen ajatellut värjätä huomenna kaikkien asioiden hoitamisten jälkeen. (Hurjimpana asiana magneettikuvaus. Maata nyt tunti paikoillaan putkessa!) Mutta malttaako kaikki valmis kärsimättömyys odottaa huomista? Ehei! Ja pian lanka viruukin jo märkinä mykyröinä tiskipöydän reunalla ja keittelen vedenkeittimellä vettä, johon sekoitan semitonevärejä ja etikkaa. Toinen satsi menee pikkukattilassa haudutuslaatikkoon ja toinen satsi mittakulhossa mikroaaltouuniin. Törppäisen aina välillä mikron päälle muutamaksi minuutiksi, ettei vesi pääse jäähtymään liikaa.
En ole erityisen taitava käsityöasioissa, joten nähtäväksi jää, ovatko kerät villaa, sekoitekuitua vai kenties täyttä keinoa, johon ei mikään tartu. Mutta ainakin voin sanoa yrittäneeni saada jotakin väriä noihin rumiin valkoisiin ja harmaisiin lankoihin. En halua semmoisia sävyjä isoäidin neliöistä tehtyyn päiväpeitteeseen. Lunta ja loskaa saa Suomessa kestää ihan tarpeeksi, jotta sietäisin niiden sävyjä sisustuksessa.
Jännittää, mitä mykyröistä oikein paljastuu!
Tekstit
ごっつんこ
1 päivä sitten
2 kommenttia:
Ohhoh, mykyröitä! Musta värjäämisessä on ehdottomasti hauskinta juuri tuloksen ennalta-arvaamattomuus (samasta syystä pidän grafiikan ja rakukeramiikan tekemisestä: ainakaan tällainen ikuinen alottelija ei osaa kovin tarkkaan ennustaa, mitä sieltä tulee). Lankoja en ole värjännyt kun en kudokaan, mutta kankaita ja vaatteita värjäilin joskus paljonkin. Vaatteissa oleva tekokuidun määrä on tavallaan aina yllätys (pesulapusta huolimatta): Kerran eräistä kulahtaneenvalkoisista rintsikoista tuli vihreällä värjättäessä upean kaksiväriset: pitsistä tuli oliivia ja lycrasta pistaasia!
Eräs ystävä värjää lankoja jollain amerikkalaisella mehujauheella! Se vasta hämyä onkin. Luonnonvärikurssia olen joskus harkinnut (siitä voisi innostua sit kutomaan), mutta kaikki näkemäni sienillä värjätyt langat ovat todella beibi-sävyjä, ja sellaiset taas ei meikäläiseen kolahda alkuunkaan.
Magneettikuvauksessa saa kuunnella radiota. Harmi vaan, että radiosta tulee lähes aina jotain tuubaa. Saiskohan sinne oman ceedeelevyn viedä?
Saa viedä omat musiikit, itse nappasin (tosin lyhyempään, pään magneettikuvaan) oman levyn mukaan, ja se kyllä viihdytti. Kun piti vielä olla niin hirveän tarkasti paikallaankin.
Kuvia värjäyskokeiluista?
Tsemppiä huomiseen!
Lähetä kommentti