Tänä keväänä Aino Kallaksen Sudenmorsianta on mahdollista kuunnella, katsella ja toivon mukaan myös hurmaantua kahtenakin versiona: Stadian versiona ja oopperaversiona Suden ääni -tapahtumassa.
Aika tajutonta. Kyllä tämä on hemmottelua parhaimmillaan. Tietenkin juuri Sudenmorsian on se kirja, jonka polttamattomuutta hämmästelen jatkuvasti. Tosin taitaa olla, että luen tuota kirjaa kirjaimellisemmin kuin ne, jotka ovat kiinnostuneempia ihmissuhteiden siirappikaivoista kuin siitä eläimestä, joka säpsähtää, hurjistuu, loikkii epäröimättä. Ihmisestä, joka on kutsuttu sudeksi.
Älköön kukaan valittako, ettei täällä tapahdu mitään mielenkiintoista. Luvassa on vähintään pyhäinhäväistystä. Jos dramatisoinnissa on onnistuttu, saattaa olla, että katsomo ulvoo mukana. Jos siinä on epäonnistuttu, on kyseessä tietysti tuo pyhäinhäväistys. Yhtäkaikkisesti, ulvottavan ihanaa.
Tekstit
すべり台
1 päivä sitten
2 kommenttia:
Minulla on ollut ristiriitainen suhtautuminen kirjaan siitä lähtien, kun parikymppisenä koin traagisen rakkaussuhteen Sudenmorsianta palavasti ihailleen tytön kanssa.
Hyvällä kirjalla on oma alitajunta. Sudenmorsiamella sellainen on. Ehkä luen sen joskus uudelleen (mietin, ja nuolen yhä haavojani...).
Niin sillä kyllä onkin. En ihan turhaan uskaltaisi ehdotella roviokirjoja.
Lähetä kommentti