(Ensiksi ilmoitusasia: kuten huomaat, yhteys toimii jälleen. Se, joka oli kyllääntynyt internetiin, olikin modeemi. Onneksi minulla on ystävä, jolla on tuntoaisti. Hän huomasi modeemin kuumeen ja antoi sille riittävän pitkän lepohetken unten mailla. Olen pahoillani, että selitän asian näin antropomorfisesti, mutta katsohan nyt, olen humanistisesta tiedekunnasta valmistunut. Mitä muutakaan voisi odottaa? Sitä paitsi animismi toimii hyvin modeemin kanssa. Minuakin hämäsi vain käyttöohje, jossa modeemi käskettiin sammuttaa pariksi minuutiksi. Ohjeessa pitäisi lukea: "puoleksi tunniksi". Etsin helppoon ongelmaan vaikeaa ratkaisua ja suren kyvyttömyyttäni tulla toimeen modernissa aivan turhaan. Eikä modeemijuttu ole ensimmäinen tilanne, jossa tämä piirre tulee esiin.)
Asunto on tavattoman ryönäinen. Pintapuolin on siistiä, mutta koska vuokraemäntäni vei jonkin kummallisen logiikan sanelemana lähtöään ennen imurinsa ja lattialuuttunsa kellarikomeroon kaikkien muiden komuuttien ja vaatesäkkien alle - "Niin, kalustettuna sovittiin, mutta eihän imuri ole kaluste" - ainoat siivousvälineeni ovat lattiharja, kihveli, astianpesuaine ja ylimääräinen keittiörätti. Ja kengät!
"Voisin tulla katsomaan sitä konetta", ehdottaa ystävä spontaanisti. "No hyvä on, jos tosiaan haluat. Se olisi kauhean kilttiä. Mutta - " tässä kohden on pidettävä tauko ja vedettävä henkeä "- olen tässä siivoamassa eli en välttämättä ehdi oikein seurustella. Mutta jos - "
Mutista huolimatta ystävä saapuu. Hän alkaa nauraa nähdessään siivoustyylini. Paljaiden jalkojen sijaan olen työntänyt jalkani luomiskenkiin, noihin kopiseviin korkeakantaisiin tohveleihin, jotka saavat jalat näyttämään sorkkamaisilta. Kopitan huoneesta toiseen ensin pölyä lakaisten, sitten annan tiskirätin laulaa. Ensimmäiseksi pesen punaiset portaat.
Siivoaminen on kummallinen toimitus. Flamencon tai Missy Elliottin on raiattava täysillä. Tai edes Alamaailman vasaroiden. Vaatteita ei tietenkään vaihdeta jo valmiiksi likaisempiin vaan liataan päällä olevat eikä korkokenkiä riisuta todellakaan. Tosin aletessani luututa tasamaan lattiaa joudun laskeutumaan nelinkontin ja päätän riisua housut ja sonnustautua kietaisuhameeseeni, jotteivät polvet nyt aivan mustiksi käy. "Mikä tuo on, takaliinako?" kysyy ystävä. Vasta tänään keksin, että käärinliina olisi hyvä nimi hameelleni, joka fiksataan termiin lannevaate. Vaikka kyllä lannevaatekin kelpaa. Siinä on Peppi Etelämerellä -henkeä.
"Eikö noissa kengissä ole hankala siivota?" kyselee siivoustekniikastani hämmentynyt ystävä. Hän kannattaa itse alastomuusmetodia siivouksessa, mutta koska minulla on vieras JA pihalta näkee suoraan asuntooni sisään, en päätä tällä kertaa kokeilla hänen metodiaan, vaikka toki koetan avaramielinen ollakin siinä lattialla eestaas hyöriessäni. Astianpesuaine ja Chifonet-rätti ajavat asiansa oikein kiitettävästi. "Ei, ei ollenkaan", vastaan tiedusteluun. "Nämä kengät, katsos, tekevät siivoamisesta luovaa ja juhlaa. Jos siivoaa muuten kuin korkokengissä, tuntee itsensä sorretuksi."
(Epäilemättä on ihmisiä, joilla on täysin päinvastainen tuntemus, mutta minusta korkokengät ovat hauskat kotipuuhissa. Eihän ihminen yleensä ole muiden kuin itsensä sortama - enkä minä halua ryhtyä sellaiseksi. Kun tahdon laittaa korkeakorkoiset tohvelit, myös laitan ne ja sillä siisti. Puhumattakaan hiuksiin pujotelluista, niskaa kutkuttavista hörhelöistä. Niihin en sentään nyt ole sonnustautunut.)
Ylipäänsä, en ymmärrä, miksi asiat pitäisi tehdä järkevästi. Totta kai tajuan, miksi siivouksessa pitäisi käyttää työtakkia ja verkkareita, mutta ainoat verkkarini ovat viininpunaista joustosamettia ja tavattoman matalavyötäröiset. Voisin kylmettää ristiselkäni niissä kontatessa. Ne ovat juuri hyvät pilatekseen, mutta en kuollaksenikaan halua kurastaa niitä tai vahingoittaa niiden polvien pehmeää, upottavanihanaa kangasta.
Niinpä konttailen korkotohveleissa ja kietaisuhamosessani, teknisen aluspaidan antaessa puuhaan hifistisen sävyn. Keltaiset kumihanskat ovat aivan ehdoton asuste tähän puuhaan. (Niistä tulee lisäksi mieleen koreografioiden harjoittelu - jos olen joskus harjoitellut tanssiin, jossa tiedän esityksessä käytettävän hansikkaita, olen havainnut parhaaksi harjoitella hansikkaat kädessä, koska muuten vasta näyttämölle puettavat hansikkaat sekoittavat pasmat täysin koskettaessaan kättä, tuota herkkää ruumiinosaa, joka puolelta. Koeta siinä sitten muistaa, missä kohdin tehdään piruetti. Ehei, olen harjoitellut keltaisissa kumihanskoissa, mikrosortseissa, sukissa, steppikengissä ja urheilurintaliiveissä. Onneksi yleisönä on ollut vain eläinlauma, joka on tuijottanut julmistuneena systemaattista riehumistani ja kumihansikkaisiin verhottujen käsien lyyrisiä liikkeitä.) Keltainen on kaunis, kirkas väri.
Siivoaminen potentiaalisen kriitikon läsnäollessa on oikeastaan aika kiinnostavaa. Yksin siivotessa unohtuu helposti lueskelemaan, mutta toisen läsnäollessa lattiaan on helpompi keskittyä. Ylimääräinen energia kuluu puhumiseen. Jälki näyttää hyvältä.
Kun asun jonkun kanssa, siivoaminen ei totisesti ole hauskaa. Silloin asunnon ovat kansoittaneet epämääräiset monistepinot (kertokaahan joku, miksi miehet ovat lähestulkoon kaikki fanaattisia monisteiden ja vanhojen lehtivuosikertojien kerääjiä, kuitenkaan onnistumatta arkistonhoitajan vaativissa tehtävissään) ja tuoleille jätetyt puolipitoiset vaatteet, tai vielä uhkaavammin, paidat joista on irti nappi tai housut joiden takamus olisi paikattava heti. Jokaista paperia poisheittäessä saa pelätä, että tästä tulee vielä rutinaa. Siivoamisesta tulee huojahtelevan, sortumisvaaraa potevan pinon siirtämistä nurkasta A nurkkaan B. Hermoja kiristää lisäksi se, ettei miehillä ole koskaan aikaa suursiivota, harvemmin myöskään ommella nappia, vaikka olen kärsivällisesti ja useaan otteeseen napinompelun tekniikan näyttänytkin.
Mutta täällä, jossa saan siivota vain omat sotkuni eikä kukaan karju minulle, vaikka heittäisinkin verokortin vahingossa paperinkeräykseen, siivoaminen rulettaa.
Tosin menoa katsellut ystävä alkaa jossain vaiheessa mumista, että hänellä on kyllä vanha imurikin, jonka voisin tulla hakemaan. Loistavaa, pian saan imuroida! (Ruoskaa niille, jotka kehtaavat sanoa, että täällä Suomessa ei ole vastavuoroisen auttamisen verkostoja vaan ihmiset joutuvat maksamaan kaikesta. Ovatkohan nämä valittajat koskaan aloittaneet siitä, että koettaisivat auttaa toisia tai tehdä yhteistyötä ilmaiseksi? Minun kokemukseni mukaan ihmiset ovat hämmentävän kilttejä ja ihania. Voi olla tietysti kyllä kyse siitä, että näytän lukiolaiselta, ja ehkä jopa kuulostan sellaiselta kihertäessäni, ja siten herätän hoivavietin niin naisissa kuin miehissäkin. Pieni reppana, sitä pitää jotenkin auttaa. Vaikka oikeasti tietysti olen aika sitkeä enkä ollenkaan niin reppana. En ymmärrä, mutta jostain syystä minulle kannetaan välillä lahjoja kuormittain. Aivan vieraat ihmiset saattavat antaa kirjan, tai taulun, tai levyn, tai tohvelit. Siksi kai en ole koskaan oppinut pyytämään tai vaatimaan mitään. Olen vain joka ikinen kerta hämmästynyt, mistä hyvästä tämäkin nyt. Halannut ja todennut, että oikeudenmukaisen maailman hypoteesin sijaan kannattaa ajatella, että ihmiset huolehtivat toisistaan ilman taka-ajatuksia.)
Olen hämmentynyt siivousinnostani. Täällä en ole koonnut edes mittavia tiskivuoria ja syötyäni saatan tiskata lautasen heti. Kun tulee ilta, menen nukkumaan sen kummemmin konstailematta tai univaikeuksia potematta. Olen tästä kovin hämmentynyt. Olen kuvitellut vuosikausia, etten osaisi elää yksin, mutta näemmä osaan elää yksin huomattavasti paremmin kuin parisuhteessa. Tai ehkä tämä on vain vastareaktiota ja herään kohta karuun todellisuuteen.
Toistaiseksi aion kuitenkin nauttia siivousinnostani korkein koroin ja flamencon tahtiin.
すべり台
1 päivä sitten
9 kommenttia:
Nuo kuvan punaiset portaat ovat ihanat. Suorastaan rakastuin niihin. :)
Siivota pitäisi minunkin, keittiön lattia suorastaan huutaa kunnollista pesua..
Voi, portaita piti minunkin kommentoida. Ja peiliovea. Vanhaa puuta, aah!
Tehdessäni syksyllä siivoojantöitä omakin asunto tuntui siivoutuvan kuin itsestään samoissa syömmennousuissa, vaikka päinvastaista olisi luullut. Mutta nyt olen taas palannut verkkaiseen tahtiini. Ja kyllä, olen silmänpalvoja; siivoan, kun tänne tulee muitakin. Onneksi ihmisiä käy sen verran usein, etten aivan peity kotihämähäkkieni seitteihin ja pölyyn.
Itsekin olen tykännyt siivota minihameessa.
Aahhh, ihanaa kun joku muukin osaa tehdä siivoamisesta juhlaa. :)
Flamenco on juuri parasta siivousmusiikkia, kerrostalossa pitää yrittää vain hillitä itseään ettei ala kopistelemaan tahdissa.
Juu, aina flamenco raikaa siivotessa. tai vaihtoehtoisesti old skool-hip hop. Keltaiset kumihanskat, silkkipyjama tai minihame ja jonkin sortin kengät. Tulee tehokas olo:)
Eli meitä flamencosiivoajia piisaa!
-minh-
Kävin eilen ostamassa Akateemisesta kirjan Schottin sekalaiset ja huomasin samalla viereisestä hyllystä, että siivoamista ja kodin järjestämistä käsitteleviä oppaita, niksikirjoja yms. on aivan uskomattoman paljon.
Ja minä kun olen tähän asti pitänyt siivousta helppona ja yksinkertaisena asiana!
Hetkinen, luen blogiasi nyt tauon jälkeen. Etkö sä asu enää sen miehen kanssa? :O
En, en enää.
"Paljaiden jalkojen sijaan olen työntänyt jalkani luomiskenkiin, noihin kopiseviin korkeakantaisiin tohveleihin, jotka saavat jalat näyttämään sorkkamaisilta."
Oh, mahtava huomio! Mietin tuota muutaman päivän, mutta jostain syystä ajattelin sinun kirjoittaneen "kaviomaisilta". Tarkoituksenani oli siten tulla kertomaan tänne, että mielestäni jalat näyttävät enemmän korkokengissä enemmän sorkkamaisilta kuin kaviomaisilta.
No, eipä siinä mitään. Sorkkamainen voi kuulostaa pahalta, mutta johtuuko se silloin sanaan liittyvistä negatiivisiksi koetuista assosiaatioista? Jos ajatellaan sorkkaa puhtaan esteettisenä osana luontokappaleen biojärjestelmää, niin jo silloin on nähtävissä ripaus sorkan kauneutta, joka jalostuu lopulliseen muotoonsa saatuaan funktionaalisuutensa osana elävän olennon olemusta!
Lähetä kommentti