Kivusta poisoppimisesta

Löysin nettijutun. Siinä on hyvä kuvaus nykyisestä biopsykososiaalisesta kipukäsityksestä, jota ainakin tuntemissani terveydenhoitoalan koulutuksissa juuri opetetaankin ja josta on pitkät rimssut lääkäriksi opiskelevien kurssikirjoissa (toisin kuin vaihtoehtoihmisten kuvitelmissa usein tuntuu olevan oletuksena). Usein tuki- ja liikuntaelimistöä kuntouttavassa terapeuttisessa työssä kohtaa sen, että terveydenhoitoalan ammattilaisten sijaan käsitys kivusta kudosvauriona on lähinnä asiakkaan pulmana... ;) Ja jep, olen asiakkaana ihan yhtä pönttö kuin muutkin: kun sattuu hirvittävästi ja huoli jäytää unettomuutta, saatan haluta diagnoosia kivuille, joista tiedän itsekin, että tuskin sieltä mitään kudosvauriota löytyy, ja vaikka löytyisikin, ei se vielä tuntemusta selitä. :D 

Itse ajattelen lopun kysymyksistä about näin: Kehon työstäminen on hurjan tehokas interventio nimenomaan kehoa koskeviin kipuihin, ahdistuksiin ja pelkoihin. Pelkojen kohdalla kyse on usein ihan puhtaasti siedätyksestä kammon kohteelle (vrt. meikäläisen ylösalaisin roikkuminen, vesijuoksu ja snorklaus - en ole revennyt kappaleiksi enkä hukkunut, mot, ja itse asiassa hyvin pian havainnut, että täähän onkin kivaa ja voimauttavaa, kun ei ole koululiikunnan kontekstia, jossa pitäisi osata jo). Muutenkin jos jokin juttu herättää voimakasta välttämismotivaatiota (kuten kipu tyyillisesti herättää - tarvitsee vain katsoa asiakkaita, jotka kallistuvat kivustaan poispäin ihan fyysisesti) ja masentunutta mielialaa toivottomuuksineen ("nyt en enää koskaan pysty tekemään sitä ja tätä ja tuota"), joka taas sen kuin pidentää sitä välttämistematiikkaa (miksi yrittää sellaista, jonka on leimannut mahdottomaksi), on aika hyvä mielialan katkaisu tehdä jotakin, joka on tuon mielialan virittämien emootioiden toimintataipumusten vastaista: eli vihaisella mielialalla pidättäytyä toisia syyttelevästä toiminnasta ja etsimällä etsiä kiitollisuuden tai huvittuneisuuden aiheita (suosittelen rahan ikkunasta ulos heittämistä - se toimii, koska on niin pähkähullua), surullisella ja toivottomalla mielialalla nauraa ja liikkua - no, ehkä joskus liika innostuskin on hyvä katkaista pidättäytymällä toimimasta ja meditoimalla; ainakin itse huomaan nivelrikon ärtyvän, jos en ymmärrä tehdä tätä hyvän hötinän hidastamista. Osassa mielialojen katkaisun kirjallisuudesta ajatellaan liikunnan olevan tehokasta masennuslääkettä juuri siksi, että siinä tehdään juuri vastakkaista: aktivoidutaan, lähestytään jne. 

Hierojakoulussa opin, että kuntoutuksen isoin (ja vaikein) juttu on saada asiakas fasilitoitua kipeän kohdan käyttämistä estävän pelon yli. Parhaiten se onnistuu, kun löytää kivuttomia tapoja liikuttaa sitä kohtaa. Aina voi aloittaa vaikka ihan syvän palleahengityksen ja tosi lempeän lähinivelten liikeratojen hakemisen tasolta, jotta lymfa saadaan kiertämään, turvotus laskee ja kudoksen aineenvaihdunta paranee. Sitten tervehtyminen voi alkaa. Moni vamma kuitenkin jää pysyväksi, koska pelon yli ei päästä. Ja pelko ja kipu on hyvin todellinen. Ylipäänsä, se että kivun sanotaan lähtevän aivoista tai olevan subjektiivista, ei tarkoita sen olevan kuviteltua. Sillä tavalla sanottaessa tarkoitetaan vain, ettei kudosvaurion ja kivun välille voida vetää yhtäsuuruusmerkkejä ja että ihmisellä itsellään on tuohon kipuun eri tavalla pääsy kuin jollakulla toisella. (Onneksi, muuten raitiovaunussa matkustaminen sattuisi epäilemättä, kun kokisi kaikkien niska- ja hartiasäryt ja ties mitkä mahanpurut itsessään :D) Moni leikkauskin "epäonnistuu", koska leikattu asiakas ei sitoudu kuntoutukseen, joka kuitenkin olisi edellytys sille, että leikkauksen jälkeisestä levosta voidaan toipua toimintakuntoiseksi. Leikkaushan vain korjaa kuntoutumisen fyysiset esteet, mutta ei tee kuntoutumistyötä, jota kukaan muu ei voi tehdä ihmisen itsensä puolesta. Ja ei, en usko, että krooninen kipu voidaan kadottaa kaikilta. En usko edes siihen, että omat nivelrikkokipuni täysin katoaisivat, vaikka mitä tekisin. Mutta siihen uskon, että jos ihminen haluaa kivuistaan huolimatta selvitä eteenpäin ja oppia uutta, se on mahdollista. Toisinaan osa tuon uuden oppimista tuntuu olevan, että kaikki muut sekä itse ovat olleet väärässä sen suhteen, mitä kaikkea krooninen kipu tarkoittaa liikkumisen ja elämänlaadun kannalta.