lauantai 26. toukokuuta 2012

Meemistelyä

Sain haasteen So mote it be -blogista: kiitos! Koska jalkaa särkee ja koetan kestää, on tämä hyvä tapa puolistrukturoida pää pyörimään muunkin kuin kivun ympärille.
 
1. Kauanko olet pitänyt blogia/blogeja?
 Syksyllä tulee kahdeksan vuotta täyteen. Aluksi kirjoitin vähintään kerran päivässä, nykyään harvemmin.
 
2. Onko blogillasi joki tietty teema, johon pyrit kirjoituksesi liittämään?
Aluksi koetin kirjoittaa ekologisesta elämäntavasta ja tarkastella kulutuskulttuuria ja kaupunkilaisarkea ympäristöesteettisesti mutta se vähän levisi käsiin. Tervehdin ilolla tuota leviämistä. Vaikka tykkäänkin suunnitella asioita hyvinkin yksityiskohtaisesti, vielä parempaa on tuntea luissaan ja ytimissään, miten suunnitelmista poikkeaminen alkaa vaikuttaa yhtä paremmalta vaihtoehdolta! Silloin on ilo astua tieltä polulle ja siitä jorpakkoon.
 
3. Mitä mielestäsi on arjen turvallisuus?
Sitä, että saa luvan olla se, mikä on, tuntea, kuten tuntee. (En ajattele silti, että minulla olisi oikeutta käyttäytyä huonosti, vaikka niinkin aina välillä käy.) Tällaista ympäristöä ei ole ollut aina helppoa löytää, etenkään kun en alle kolmikymppisenä osannut ajatella, että semmoista voisi ollakaan. Moni ystävyyssuhde on saanut minut vetäytymään, kun lisää tutustuttaessa toiset ovat alkaneet arvostella, että pitäisikin tuntea toisella tavalla. Haluaisin itse pystyä muistamaan toisten kanssa viestiessäni, miten kurjalta sellainen tuntuu, ja tajuamaan, että en oikeasti tiedä, kuinka vaikeita tietyt asiat toiselle ovat. Turha minun on heille suuna päänä suositella etenemisohjeita, kun en kuitenkaan täsmälleen tiedä, miten he tilanteet kokevat. (Mutta enkös vaan aina välillä löydä itseni tällä lailla säkättämästä.) Itse olen aika ujo ihminen ja suuret joukot ovat minulle kauhistus. Siten käytännön arjen turvallisuus koostuu minulla pitkälti läheisten ihmisten näkemisestä kahden kesken. Siitä voi tehdä uskaliaita retkiä juhliin ja isompiin seurueisiin, mutta peruskaavan on oltava vähän ja tuttuja ihmisiä. Yksi arjen turvallisuuden lähteitäni on myös ei-inhimillinen maailma: eläimet, kasvit, kivet, kalliot. Silloin kun jokin rassaa läheissuhteissa, löydän niistä usein sen hengähdystauon, jonka avulla kykenen palaamaan kiperään tilanteeseen selvittelemään ja sovittelemaan. Jotenkin omia mielipiteitä ja toiveita voi olla vaikeaa kuulla, jos koko ajan on viestittävä niistä samalla. Silloin rannalla istuminen tai metsäilman hengittely auttaa. Tai kitkeminen tai kissan sylissä kehräyttäminen.
 
4. Millainen on suhteesi luontoon?
Taidan olla sen verran spinozalainen, että ajattelen luonnoksi about kaiken. Ainakaan en tee erottelua luonto ja artefaktit, koska en ajattele, että meidän mainostaulumme ja liikenneympyrämme niin eroaisivat kehrääjälinnun pesästä. (Majava se vasta onkin aktiivinen luontosuhteeltaan... ;) ) Niinpä ajattelen suhdetta luontoon suhteena ajatuksiin, kehoon, kipuihin, polkuihin, eliöihin, kallioihin, mikrobiologisiin prosesseihin... enimmäkseen koetan kai vain tarkkailla ja antaa olla. Puuttua mahdollisimman vähän. Missä tietysti epäonnistun surkeasti, koska olen utelias apina. Uteliaisuus on hyvä esimerkki siitä, miten asioilla on sekä myönteinen että kielteinen puoli - tavallaan kiinnostus virittää kunnioitusta ja halua vaalia, toisaalta kyllä usein tarkoittaa, että yhtä kiinnostuksenkohdetta lähestyessään talloo tusinan muita.
 
5. Mitkä ovat erityiset kiinnostuksen kohteesi?
Varmaankin ruoka, läheisyys ja uni sekä liikkumisen ilo ja mielikuvitus. Kokemuksen liikkeen tunnustelu. Perusasiat, siis.
 
6. Onko sinulla joitain tavanomaisesta poikkeavia erikoistaitoja?
Osaan stepata silloin kun molemmat jalkateräni toimivat. Ehkä tämä ei ole taito, mutta sain juuri kuulla myös, että minulla on hyvin voimakas tahto. Se ei nouse esiin kovin usein onneksi. Osaan myös ulkoa muiden mielestä hämmästyttävän määrän laulunsanoja. Ne vain tarttuvat minuun.
 
7. Mitä mielestäsi on hetkessä eläminen?
Avoimuutta tapahtuvalle. Sitä, että on valmis myöntämään erehtyneensä kerta toisensa jälkeen (no okei, pikku viiveellä ehkä) ja muuttamaan rakkaiksi käyneitä periaatteitaan ja ennakkokäsityksiään. Yksi tärkeimmistä hetkessä elämisen avuista on ollut itselleni kahdelle fraasille nauraminen. Toinen on "pitäisi" ja toinen "minusta ei olisi tuohon". Joskus kyllä nauru tulee vasta jälkikäteen, tilanteessa kipuilun jälkeen.
 
8. Viimevuosi oli eurooppalainen vapaaehtoistyön vuosi. Teetkö itse jotain vapaaehtoistyötä tai onko jokin aihe, jonka piirissä haluasit sitä tehdä?
Ajattelen bloggaamista vapaaehtoistyönä. Samalla tavalla ajattelen myös flickraamista sellaisena. Ja jopa facebookia. Ehkä tämä liittyy siihen, etten ole mitenkään suvereeni toisten kanssa kommunikoija: minusta kommunikaatio on ehkä vaikeinta, mitä on. Käy hyvin työstä, siis, etenkin kun samalla koettaa oppia jotakin oleellista! Aiemmin olen tehnyt paljon monenlaisia vapaaehtoishommia ympäristöjärjestö Dodossa, jota olin perustamassakin. Ympäristöjärjestö on kuitenkin melkoinen ekstroverttien temmellyskenttä ja siellä tunsin helposti oloni vähän pelokkaaksi. Huomaan eläväni onnellisemmin nyt kun olen antanut itselleni luvan tehdä vähemmänkin pelottavia asioita antaumuksella. Vapaaehtoistyönä hahmotan myös kaupunkiviljelyn omalla palstalla sekä sen, miten auon päätä nyt yliopiston fuksina - etenkin jälkimmäisen kohdalla ajattelen, että siinä saan harjoittaa kulttuurikritiikkiä ja elävää, aktiivista filosofiaa, johon olen kouluttautunut mutta josta ei sillä lailla ole löytynyt itselleni sopivaa palkkatyötä. Haluaisin jossain vaiheessa mennä WWOOFfaamaan, mutta terveysongelmani ovat pitäneet minut toistaiseksi poissa lammaspaimenen ja oliivinpoimijan hommista. Jos jalkakipuihini löytyy pysyvämpi ratkaisu, se saattaisi olla asia, johon seuraavaksi tartun. WWOOFin hommat tuppaavat olemaan aika fyysisiä...
 
9. Mitä suomalaisuus sinulle merkitsee?
Tähän on huiman vaikeaa vastata. Italiassa huomasin kyllä, etten perusta mistään makeasta erityisemmin... etenkään aamiaisella. Ehkä eniten kieltä ja  hierarkioiden mataluutta. Ei-traditionaalisuutta.
 
10. Mitkä ovat parhaat asiat eri vuodenajoissa?
Minun on vaikeaa keksiä talvesta mitään myönteistä sanottavaa. Paitsi ehkä että koira pitää lumileikeistä. Keväässä ja kesässä rakastan valoa. Olen paatunut valonarkkari. :) Ja kasveja: kasvamisen ja kukoistamisen ja lakastumisen tuoksuja, vihreitä massoja. Syksyssä tuoksut ovat parasta, ja sienet. Syksyllä olo on yleensä myös energisin: kesällä maltan levätä, koska voi levätä ulkosalla. (Sisällä en oikein osaa vain maata. Vähintään pitää bodyscan-meditoida tai venytellä tai nuhjata toisen kyljessä. Mutta ei se tunnu levolta, koska päivä ei paista risukasa pieneen.) Kesässä pidän myös siitä, ettei tarvitse painavia, kutittavia eikä puristavia vaatteita. Jokin pieni mekonretale vaan päälle ja menoksi! Taivas on loppukesästä kaunein, ja värit miellyttävät silloin silmääni eniten. Myös rakastamani ukkosmyrskyt sattuvat usein kesään. Vaikka rakastan valoa, pidän myös loka- ja marraskuusta. Silloin minun on yleensä helppoa keskittyä älyllisiin asioihin. Olen tyypillisimmin elo- ja syyskuissa rakastuva ihminen. Minun on vaikeaa ymmärtää kevätrakastujia. Keväällä värit ovat niin vihlovia, taivas kylmän sininen, lehdet vielä liian pieniä. Nuorempana en kestänyt kevättä lainkaan, hyväksyin sen vasta pitkälti aikuisena. Toisaalta kyllä voikukkapellot ovat ihana näky. Hmm. Kesällä rakastan toria, samoin alkusyksystä. Mutta aika joulukuusta huhtikuun alkuun tuntuu vaikealta. Se on niin tuoksumaton aika. Ja maa on kylmä ja kuolleen oloinen.
 
11. Onko sinulla jokin haave, sellainen, että halusit repäistä ja tehdä jotain itsellesi täysin vierasta?
Minusta olisi jännittävää kokeilla olla oikeasti töissä jossain fyysisessä työpaikassa. Sillä tavalla kokopäiväisesti ja ei-harjoittelijana ja ei-sesonkiapuna. Sellaista en ole vielä kokeillut. Olen kyllä yrittänyt aina välillä päästä tämmöisiin töihin, mutta se tuntuu olevan aika vaikeaa. En tiedä, miten sopeutuisin; riippuu varmasti ihan paikasta. Mutta jos sen ottaisi oppimiskokemuksena, ei kai se voisi kuin hyvää tehdä? Ajattelen kernaasti, että uusi opiskelualani tulee antamaan minulle tähän mennessä elämäni parhaat mahdollisuudet kokeilla tällaistakin elämää.
 
***

Meemiin kuuluisi vielä eteenpäin pistäminen, mutta minusta tuntuu ehkä lopulta kiinnostavimmalta kuitenkin se, mitä ihmisten päihin pälähtää kenenkään kysymättä - joten jatkakaa kirjoittamista, mistä haluatte, ja tulen sitten sitä ihmettelemään.

4 kommenttia:

Jane kirjoitti...

Mukavaa, kun vastasit. Näitä oli kiva lukea ja sulta löytyi paljon samankaikuisia ajatuksia omieni kanssa, (tuota laulunsonojen osaamista myöden, mua onkin nimitetty joskus jukeboxiksi. :P )

Jane

Veloena kirjoitti...

Joo, oli hauskaa löytää blogisi. Voi sitä pientä oravaa... :/

Kiper Liper kirjoitti...

Etkös sinä rakastunut siihen tonsvottiin-vompskottiin keväällä, siihen aviomieheesi? Mihis hän unohtui? :D

Veloena kirjoitti...

Se onkin poikkeus. Emmekä me rakastuneet sillä tavalla kuin yleensä rakastutaan. Se on hyvin, hyvin erilainen suhde. Tiesin kaiken aikaa hänen olevan rakastuneempi johonkin toiseen, meidän molempien lähinnä etsivän tukea ja kumppanuutta. En olisi muissa suhteissani, syksyrakkauksissa, ehkä pystynyt suhtautumaan siihen yhtä suopeasti vaan olisi paennut pois.