Itsetajunnan hetkistä eli sulavien rakennustelinemoduulien alta kulkiessa

Sulavien rakennustelinemoduulien alta kulkeminen: keinosade.

Hetkittäin tajunta saattaa käännähtää itseään päin ja lähes tavoittaa itsensä. Huomata, miten hymyilee tieteenfilosofian luennolle kulkiessa, koska siellä on vaikea. Vaikea ymmärtää, vaikea jopa muovailla kysymyksiä, siloittaa niiden pintaa, ajatella niitä työkaluina, kysyä, mitä nämä ovat - ja tässä tulee Stevens, osa mieltä ja meitä ja osa kaaosta -, vaikea päätyä uudestaan ja uudestaan samoihin asetelmiin. Huomata, miten arvostaa hiljaista tietoa ja filosofista kysymistä, joka ei odotakaan koskaan solahtavansa helppoon, ja miten vaikeaa on arvostaa mitään siltä väliltä: kiteytettyä, sanallistettua, varmuutta tavoittelevaa. Ja huomata, miten tätä on vaikeaa arvostaa juuri siksi, että siihen jäisi niin mieluusti lillumaan, siteeraamaan ja vaikuttamaan osaavalta.

Ei - tänä aamuna olen luennolle kävellessäni viiltävän onnellinen siitä, että olen harjoitellut vaikeassa pysyttelemistäkin. Että näen senkin mielekkäänä.