Pätkä oikeasta opintopäiväkirjasta

Nyrjäke sekin.

Ajatus kasvatuksesta pitkäjänteisten motiivien kehittäjänä tuntuu hauskalta, olkoonkin että ainakin minun on vaikeaa artikuloida, mitä nuo motiivit itsessäni täsmälleen ovat. Viisastua? Elää hyvä, sopivassa määrin vakava ja keveä elämä? Toivon kai suhteessa toisiin, että he saisivat itse valita motiivinsa ja epäröidä yhtä paljon niiden nimeämisessä.

Vaikeaa sanoa, mitkä ovat suunnat. Huvittaa, kun äkisti puhutaankin kasvatuksen ja kasvamisen suunnasta. Perinteinen ajatus - valoon, valaistumiseen, valistumiseen, ylös - kasvatuksen suunnasta tuo mieleen lähinnä feministisen kommentin Platonin kuvaukseen sielusta, joka pörhistää karvansa ja punkeaa pystyyn muistuttaen hämmentävästi miehistä sukuelintä. Ja kirkolliskokouksen, jonka kerrotaan (mutta mihin juoruun sopii luottaa?) ajatelleen, että sittenhän naisilla ei voi olla sielua.

Toinen suunta, vaihtoehtoinen, kuulostaa järkevämmältä, koska välillä sitä ajattelee, että se, mikä on toisen ylös, voi olla toisen alas, ja ainakin jos toisia aletaan kasvattaa, voisi olla hyvä olla painamatta heitä alas (ja joskus suunnassa erehtyy itsensäkin kanssa). Ajattelen nyt feldenkraistuntia, jossa makasimme pää kuka mihinkin ilmansuuntaan sojottaen. Opettaja ohjeisti rullaamaan nyrkkejä lattiaa pitkin ylös ja alas ja huomautti sitten jollekulle, että se ylös on sitten suhteessa kunkin omaan kehoon niin että pää on ikään kuin ylhäällä ja jalat alhaalla. Toinen ehdotettu suunta kasvatukselle ja kasvamiselle on nimittäin sivuttaissuuntainen. Niin että hyveen ja valaistumisen sijaan herkistyisikin vertaisten maailmoille, oppisi kuuntelemaan niitä, näkemään ja lukemaan niiden merkkejä. Kuuntelemaan lattiaa pitkin muiden pamppailevat nyrkit.

Hauska ajatus. Että kilvoittelun sijaan keittäisikin pannullisen yrttiteetä ja istuisi alas rupattelemaan jonkun toisen kanssa. Ja että jos tulee itse saaneeksi puheripulin - no, että sekin voi avata toiselle uusia maailmoita. Ei ehkä mitään kovin ylevää ja valaisevaa, mutta jotain ennen ajattelematonta kuitenkin.

Halusin kirjoittaa opintopäiväkirjaan, että olen oppinut blogeista enemmän kuin kodista, koulusta ja yliopistosta. Kirjoitinkin niin. Luultavasti aloin kasvaa vaakatasossa jo kauan sitten. Sitä en kirjoittanut.

Hyvä on: näitä tikkaita ei voi potkaista kumoon. Korkeintaan ne voi pystyttää. Jos sattuu huvittamaan.