Taidekävelyllä koiran kanssa

Viikonloppuna mökillä koira sai ja antoi hammasta isäntäväen koiran kanssa. Sellaisia koirat toisinaan ovat: käänteishammaskeijuja, jotka antavat hammasta ja sitten menee rahaa antibiootteihin ja kipulääkkeisiin. Niiden riidat muistuttavat paljon ihmisten riitoja. Usein on kyse tulkinnan ongelmista, niin tässäkin ainakin toisessa yhteenkarkaamisessa muuten ongelmattoman oloisen yhdessäelon keskellä. Toinen murisee tuntiessaan rajojaan loukatun, muttei koskaan kävisi kiinni. Toinen tulkitsee murinan paljon vihamielisemmäksi kuin se itse asiassa on, ja käy kiinni. Molemmat painivat, purevat ja räyhäävät minkä ehtivät. Sivullisilla on täysi työ kiskoa ne takakoivista irti toisistaan. Onneksi kukaan sivullinen ei saanut hammasta. Jälkeenpäin koirat murjottavat vähän hämmentyneen ja pelokkaan oloisina. Mummokoiraa pelottaa ja se ryömii nukkumaan laverin alle ennen aikojaan. (Ja kun olen itse kuunnellut eläinlottopelin yhden kuvan tulkintakiistan - onko tumma alue kuvassa kissanpennun korva vai häntä - ja nähnyt koirarähinän, en saa itse unta ajatukselta, että miltei kaikki vuorovaikutus on väkivaltaista törmäämistä ja junttaamista, ja arvaa vaan, haluaisinko paeta metsiin...)

Koirien antibiootit ovat vahvoja. Ne rasittavat elimistöä. Lisäksi koiramummelin päässä on reikä toisen korvan alapuolella, repeämä, josta näkee lihaksia peittävät kalvot. Ei siis voi uida eikä riehua. Päätämme antaa koiran määrätä tahdin ja lenkkien pituuden, itsehän se on paras asiantuntija oman vointinsa suhteen. (Paitsi silloin kun sen korvahaavaa pitää desinfioida; se ei kertakaikkisesti ymmärrä, miksi sitä kirvelevää suihkekamaa tungetaan kipeään kohtaan. Se sietää käsittelyn juuri ja juuri, irvistellen ja muristen, lihapullan toivossa. Mietin repeämää desinfioidessani, olenko itsekään paras asiantuntija sillä hetkellä, kun minulle suoritetaan kivuliasta toimenpidettä, jonka juuri ja juuri siedän.)

Aluksi koira vähän tuntuu ihmettelevän, ettei sitä juuri ohjailla. Se kuulostelee ja vilkuilee taaksepäin, ja me koetamme hiipiä sen perässä sillä tavalla, etteivät katseemme tai mitkään muut aiheuttaisi askeleisiin painonsiirtymää, josta se voisi tunnistaa meidän preferenssimme kulkusuunnasta. Koira johdattelee meitä mutkittelevasti ja virtsajälkien hajumajakoita seuraten puiston halki, oppilaitoksen viertä. Se tietää, että katu ylitetään suojatien kohdalta ja että suojatielle ei syöksytä vaan vauhtia vähän hidastetaan ennen sille astumista. Ei se sentään liikennettä katso, mutta muuten sen suojatiekäytös osoittaa sen varsin mainiosti tietävän, miten autotiet ylitetään koiran osalta. On jännittävää seurata sen edesottamuksia teiden ylitysten suhteen. Mistä se tunnistaa suojatiet? Hajuista asfaltilla vai paikkamuististaan vai ymmärtääkö se asfalttiin maalatut raidat merkiksi? Samapa tuo - sen suhtautuminen suojateihin on varsin systemaattista. Se lintsaa niistä ainoastaan hyvin pienillä lähikaduilla sekä oman talomme kulmalla - siinä missä itsekin saattaisin niistä lintsata.

Koiraa kiinnostaisivat monet ei koirille -alueet, se selviää melko pian. Se haluaisi tutustua niihin istutuksiin ja nurmikoihin, joihin on isketty kieltokyltti. Valitettavasti joudumme tässä vaiheessa kiristämään hihnaa sen verran, ettei se tepsuta suoraan kiellon alta istutuksiin. Ehkä kanit lymyävät siellä. Seuraavaksi se suuntaa jonnekin määrätietoisesti. Eläinlääkäriinkö se, ihmettelen jo hetken, mutta sitten alan ounastella, että koiran määränpäänä on videovuokraamo. Kyllä vain! Se on kiipeämässä jo vuohenketterästi Makuunin portaita, kun meidän täytyy taas pysäyttää sen tarmokas eteneminen. Fauni on aivan ihastuksissaan koiran edesottamuksista. "Se on niin viisas", hän hämmästelee seuratessamme koiran sivistynyttä kaupunkilaiskäytöstä. Ei sitä kiinnostaa tungeksia ruoantuoksun perässä, sitä kiinnostavat selvästi kohteet, jotka ovat jääneet lähiympäristössä mustiksi aukoiksi. Kun se ei pääse videovuokraamoon, se kääntyy lyhimmälle reitille kohti kotia.

Keskustelemme siitä, miten hankalaa on, kun koiraa ei voi päästää niihin kohteisiin, joihin se haluaisi tutustua sivistyneesti ja kiireettömästi. Ehkä meidän pitäisi kutsua tätä taiteeksi, josko silloin olisi mahdollista suunnistaa vaikka istutusten halki pissimättä ja varovaisesti, ehdotan. Sillä onhan tässä jotakin hieman taidemaisella tavalla ympäristöä tutkivaa otetta.

Seuraavana päivänä päätämme ottaa taidekävelyn uusiksi, mutta matkaan tulee vähän mutkia. Koira on nimittäin oivaltanut saavansa päättää, minne mennään. Nyt se ottaa suunnan heti päättäväisesti ja sievästi tepsuttamisen sijaan kiskoo remmiä kuin höyryveturi. Tajuan, minne se on menossa: eksän vanhemmille, jossa saa jääkaapin eteen istahtamalla palan kinkkua. Jossain vaiheessa pakotamme koiran pysähtymään ja valitsemaan uuden suunnan, koska on aamu, pian on ehdittävä töihin ja niin edelleen. Koira seisoskelee ja katselee ympärilleen valppaana. Sitten se valitsee suunnan ja lähtee jolkottelemaan. Vielä uudelleen se korjaisi kurssia alkuperäistä kohdetta päin, mutta pysymme lujina. Taide tarvitsee kuratointia, ehkä tämä on nähtävissä niinkin. Kävelemme kotiin mielenkiintoista reittiä, jota emme tulisi itse valinneeksi. Kuratointia tarvitaan muutamassakin kohtaa.

Kolmannella taidekävelyllä koira johdattaa meidät aivan yllättävälle reitille. Se haluaisi mennä ensin metroon ja sitten raitiovaunuun, mutta kuratoimme sen metron sisäänkäynniltä ja raitiovaunupysäkiltä eteenpäin. Kun kyytioptio on menetetty, se suuntaa teollisuusalueelle ja hinkuu pusikoihin, joissa elää harvinaisen tiheälti kaneja. Siihenkään ei lähdetä, koska pusikot sijaitsevat vilkasliikenteisten teiden keskellä eikä sinne ole tarkoitettu tehtäväksi kävelyretkiä. Vaikka ei olekaan ruuhka, autot lähestyvät ja suhahtavat ohi liian lujaa, jotta uskaltautuisimme koiran ehdottamaan paikkaan. Huokaus, uusi suuntautuminen. Nyt koiralla on selvästi taas jotakin mielessä. Kun turisemme keskenämme koirien edesottamuksista ja koiran itseohjautuvuuden muutoksesta - miten määrätietoinen siitä on tullutkaan! - eläin johdattaa meidät polveillen mutta määrätietoisesti Kuvataideakatemian ovelle. Siihen se seisahtuu ja hämmästelee nauruamme. Kylläpä sen kyldyyritietoisuus on kohentunut! Päivässä Makuunin karkkia ja leffaa ahmivasta vastaanottajasta Kuvataideakatemiaan aktiiviseksi taiteen tuottajaksi ja suuntaajaksi! Liekö noussut pissi päähän, ainakin sen hajuja on impattu tarmolla, naureskelemme. Koira ei välitä. Se tietää olevansa erinomainen taidekävelijä.

Kolmannellakin taidekävelyllä koiraa pitää hieman kuratoida Kuvataideakatemian jälkeen, jotta pääsisimme ennen keskiyötä kotosalle.

Tänään aikomus on retkeillä paikkaan, jonne me ihmiset haluamme. Saa nähdä, mitä siitä tulee nyt kun koira on huomannut, miten mukavaa on saada itse sommitella kävelynsä tai ainakin suurin osa siitä.