Paistepalkinto

Sain pal(a)kinnon ja haasteen. Kiitokset!

Ensiksi pitää kirjoittaa jotain palkintokuvasta. (Tai jotain sinnepäin.)

Kehäkukkien terälehtiä myytiin taannoin Tallinnassa torilla. Mummot olivat itse kuivanneet ne ja pussittaneet mitä ilmeisimmin jo kerran käytettyihin muovipussukoihin ja kirjoittaneet teipinpalaan saialill ja teipanneet sen pussukkaan. (Sisällön kyllä tunnistaisi ilman teippiäkin.) Pussit eivät maksaneet paljon mitään. En halunnut vaihtorahoja takaisin. Muutenkin tori vastasi toiveisiin: sieltä löytyi muun muassa rohtoaaloen pistokas.

Maailma muuttuu. Helpoiten sen huomaa ehkä juuri Tallinnassa. Siellä käy riittävän harvoin huomatakseen muutoksen ja riittävän usein muistaakseen, mitä viimeksi koki ja näki (eli oikeastaan tässäkin tapauksessa: havaitakseen muutoksen).

Eräs hieronta-asiakas kertoi käyneensä Tallinnassa joululomalla. Tori oli nykyään erilainen. Lähinnä made in china -kamaa ja business opportunity -tyyppejä, ei niinkään mummoja tuotteineen. Sefiirejä oli ollut vaikea löytää.

Mutta mummoihin tai oikeastaan heidän yrttiteehensä: Ensimmäisiin opiskeluvuosiini yhdistyy vahvasti muisto suurista englantilaisista posliinikupeista ja niihin haudutetusta kehäkukkateestä. Jokin terälehtien oranssiudessa ja värin hitaasti veteen uuttumisessa on hypnoottisen kaunista. Pidän siitä oikeastaan vielä enemmän kuin sidottujen teekukkien katselemisesta. Ne kun ovat artifakteja, ja nämä taas kokonaisina kuivattuja kukkia, jotka paisuvat kosteudesta samalla kun luovuttavat loistavaa väriään. Luin tentteihin ja kirjoitin esseitä kehäkukkateen kanssa. Asuin ensimmäistä kertaa ilman hälisevää perhettä. Hiljaisuudesta yksityiskohdat piirtyivät esiin häkellyttävän kauniina ja ainutkertaisuutta täynnä. Ja samalla minusta tuntui, että se kaikki oli satunnaista, ei mitään ansaittua. Tiikkiviilupöytä, suuri kuppi, avautuva kukka... kamelia ja lumisade ja vastapäisten talojen fasadit. Mies joka tykkäsi puhua alasti puhelimessa ikkunan ääressä. Kissakaverukset rahapuuasunnossa.

Kukkien innostamana kylvin sitten kehäkukkien siemeniä vuokrapalstalleni heti sellaisen saatuani, vuosien päästä. Noiden kehäkukkien jälkeläiset - villiintyneet, ohuempikukkaiset, yksinkertaisemmat, salamyhkäisemmät - marssivat edelleen palstalla kylväytyen milloin minnekin. Kitken osan pois mutten koskaan kaikkia.

Ei, tämä ei ole metafora mistään.

Tuli vaan mieleen tuosta kuvasta.

Paistepalkintoon kuuluu myös jakaminen eteenpäin 12 tärkeälle blogille. Tarttukaa tai olkaa tarttumatta, miten tykkäätte.

Pagistaan, Suklaahirviön mässymaailma, Annikin, Aika ja minä, Jähmettynyttä vettä, Tarina norsusta, Eufemia, Jaguaari höyhenpuvussa, Suolaisia pisaroita, marginaali, Chilivaari.