Tukisukkametsällä

Himputin apuvälinemarkkinat. Koetan löytää itselleni kuntoutusta vauhdittamaan tukisukkia, joista olisi oikeasti apua, mutta kaikki tukisukat on tehty jaloille, joissa on tosi raskas ja iso nilkka ja pohje. Sopiva nilkan mitta löytyisi muutamalla merkillä koon 36-37 sukista, mutta jalkateräni onkin sitten kokoa 41-42, ei siis ole mitään saumaa sille, että tunkisin varpaat tuommoiseen prässiin. Ei auta kuin mennä varpaattomilla malleilla, ja niissäkin on vaikeaa löytää riittävästi kompressiota jalkaterälle ja nilkalle, vaikka ottaisi pienimmän koon. Olisipa semmoinen normaalimittainen, en muuta sa.

 
Nää on näitä mielenkiintoisia. Helpotus nyt kun ei tarvitse enää rampata työterveydessä koko ajan ihmeteltävänä ja kommentoitavana. Työterveyslääkäri oli huolissaan siltä, miltä nilkkani näyttävät eikä yhtään hahmottanut niiden turvotusta. "Nämähän on ihan kuopalla, johtuisiko kipu pikemminkin siitä", kun yritin näyttää, että katso nyt, tuollainen kauhea pullava möllykkä. Hän näki kuopan siinä missä minä ihan selvän turvotuksen eikä osannut sitä palpoidenkaan tunnistaa. Ortopedi sentään ymmärsi, että ahaa, luontainen muoto on tuollainen ja totta, tässä on palpoiden vähän lullua, kun vertaa toiseen jalkaan, vaikka ne näyttävätkin kovin kapoisilta ja tuntuvat kuivakkailta, jos miettii, miltä nilkka tavanomaisesti näyttää ja tuntuu. Olin tyytyväinen, kun magneettikuvasta näkyi, että kaikki nivelsiteet ovat ehjät ja lihakset ihan vahvat, yksi jänne vain turvoksissa, kyllä, turvoksissa, mitä kukaan ulkopuolinen ei näemmä ikinä ymmärrä jaloistani, mutta jonka toki itse havaitsen, kun tiedän, mimmoiset ne normaalisti ovat - ei yhtään pehmeää, vaan kuivat kuopat akillisjänteen molemmin puolin reippaasti malleoleja ylemmäs. (Kuinka monta kehonhuoltajaa onkaan kommentoinut näistä huolestuneina, vaikka kyseessä on rakenteellinen ominaisuus, ei mikään vika tai edes millekään häiriölle altistava rakenne.) Kuinka monta kertaa minulle sanottiinkaan, että tämän kuuluisi olla turvonneempi, jos siinä on kipua, ja kuinka monta kertaa väitin vastaan, että mutta onhan se turvonnut. Työterveyslääkäri taisi uskoa minua ja oireitani vasta kun sai ortopedin lausunnon magneettikuvista.

Semmoista se on. Ja itse katselin koko ikäni hierojakouluun saakka ihmisten jalkateriä ja nilkkoja ja mietin, miten he kestävät tuommoista turvotuskipua, verraten siihen, miltä itsestäni tuntuu, jos jalka näyttää vähän sinnepäiseltäkään: varvas vähintään murtunut tai nilkka nyrjähtänyt, jotta olisi mitään edes puoliksi vastaavaa. Vasta hierojakoulussa tajusin, että ahaa, suurimman osan ihmisistä jalat ovat aika turpeat ihan kivuttomassa normitilassaan, heillä on siellä enemmän nesteitä, säären lihakset alkavat paljon alempaa ja monen akillesjännekin on ihan uponnut sinne pehmytkudosmassan sisään eikä erotu pinnassa ihon alla aivan erillisenä rakenteena. Oivallusta tehosti ruumiinavausvalokuvista koottu anatomiaopus, jossa liki jokaisen kuvan kohdalla luki, että tässä lihas on epätavallisen pituinen, kiinnittyy epätavalliseen paikkaan, ja niin edelleen. Mikä kai tarkoittaa vain sitä, että variaatiota on runsaasti ja harva ihan juuri keskimittainen kohdassa x. 

Tuntuu jotenkin omituiselta, ettei lääkäri saavuta tuollaista oivallusta siitä, miten erilaisia jalkoja (selkiä, niskoja, käsiä...) ihmisillä on, miten yhden kudos venyy kuin purukumi ja toisen jännittyy jousen lailla pienimmästäkin ärsykkeestä. Ehkä niissä opinnoissa ja siinä työnkuvassa on vain aina krooninen kiire eikä ehdi oppia? (En itse selviäisi mitenkään työstä, jossa asiakas vaihtuisi puolen tunnin välein, ja aina olisi jokin ongelma ratkaistavana. Miten he pysyvät koossa?)

Ihmiset ovat erilaisia. Yhdellä näkyvät solisluut, vaikka olisi turvotustakin, toisella ne saisi esiin vain nälkiinnyttämällä. Miten pitkään olinkaan nuorempana huolissani siitä, etteivät solisluuni erotu tyylikkäästi kuten kavereilla. Mitä hittoa, ne toimivat varsin mainiosti siellä piiloisinakin. Ja ei, ne eivät erottuneet edes silloin kun valtavassa erostressissä kaksikymmentä vuotta sitten voin pahoin ruoan ajatuksestakin ja hiuksia lähti tukuittain ja käväisin ainoan kerran elämässäni alipainon puolella niin että kylkiluut näkyivät pinnalle saakka; tämän syksyn vastaavassa stressipuuskassa olin jo kokeneempi ja tankkasin proteiinia, vaikka kuinka ällötti. Sata grammaa kasvisprotskua päivässä, ja hiukset eivät lähteneet, vaikka stressiä oli varmasti aivan yhtä paljon. Yksi jänne vain suuttui, se on aika pientä.

Haluaisin löytää tukisukat. Ne auttaisivat kuntoutumisessa. Onhan minulla muutamat tukisukat, mutta eivät ne enää tue nyt kun turvotus on vähänkin lasehtinut. Yritän saada tukivaikutusta aikaiseksi pukemalla paksuhkon villasukan alle ja varpaattoman tukisukan siihen päälle. Pohkeeseen vedän vielä päälle pienimmän koon kompressiolahkeen. Tästä on edes jotain apua, mutta ei ole kovinkaan helppoa saada pakettia toimimaan niin, ettei se paksuhko villasukka siellä alla mene ruttuun. Olisi huomattavasti helpompaa vain kiskaista tiukka sukka jalkaan. Lupasiko kukaan helppoutta? Eipä kai... 

Taitaa olla niin, että tämän mallin kinttujen kanssa voi pyytää kompressiolta apua vain niissä kohdin, kun jalat ovat jo aivan räjähtävän kipeät ja turpeat. Sitä ennen kompression on tultava lihastyöstä.