Viestinnästä

On kyllä mielenkiintoista seurata näitä lähitunteja. Niillä tunneilla, jonka osallistujille kirjoitin itse tervetuloa-kirjeen koronaohjeineen ja suosittelin maskia (korostaen että kyse ei ole velvoittamisesta ja jokainen tietää itse parhaiten, mitä oma terveys kestää ja me kaikki kunnioitamme jokaisen omaa päätöstä), on maskissa 4-5/10 osallistujaa. Niillä tunneilla, joiden osallistujat on kontaktoinut joku muu opistojen toimistoista, on maski 0-1 kymmenestä - enimmäkseen se täysi nolla. Tämä saa miettimään, että pandemian kanssa onnistuneesti elämisessä on pitkälti kyse jämäkästä viestinnästä ja siitä, että yksittäiset toimijat uskaltautuvat vetoamaan siihen hyvään puoleen, joka meissä kaikissa on: siihen, että haluaa toisille hyvää, ja rohkaisemaan sitä puolta esiin. Tyypillisesti tietysti ajattelen, että meillä jokaisella on tällainen vastuu. Että jokainen on oma yksityinen kansanvalistusseuransa.

Nythän tuntuu siltä, että Suomessa valahtaa pandemiavastuu jonnekin toisaalle kovin herkästi. Aina löytyy joku toinen, jonka pitäisi tehdä päätös minun puolestani, jotta voisin viestiä tavoista, joilla voidaan jarruttaa taudin etenemistä. Tämä toistuu lentokentän, koulutartuntojen ja varmasti myös harrastusryhmätartuntojen kohdalla. Ja rakentava, perusteleva viesti kansalaisille? Jaa-a. Ollaan edellen tasolla, että ethän tule, jos olet oireinen, vaikka tiedetään hyvin, että ennen oireita tartutetaan ja osa tartuttaa täysin oireettomina.

No, itse päätin sitten, että viestin toisin niissä kohdin, joissa on mahdollista: rakentavasti, vastuun kantaen, turvallisuutta korostaen. (Musta on nimittäin ihan yksinkertaisesti uskomatonta scheibaa esiintyä nyt hyvinvoinnin sanansaattajana jos en viesti mitään siitä, että huomioikaahan nyt se aerosoleitse leviäminen.) Ystävä kysyi, enkö pelkää, että tulee sanomista, moisista suosituksista. Vastasin, että joo tottakai pelkään mutta että miten muutenkaan voisin toimia.

Kai se kertoo siitä, että mitään hävittävääkään en koe enää olevan.

Paitsi ihmisten hyvinvoinnin: se on tärkeämpää kuin omien kasvojen säilyttäminen tietyssä yhteisössä. 

Ennen kaikkea pandemia on opettanut paljon ihmisistä. Liikaa, tekisi mieli sanoa. Tarkemmin: On pieni joukko ihmisiä, joihin luotan entistä enemmän, joita kunnioitan. Eivät he ole kaikessa samaa mieltä kanssani, tietenkään, mutta pyrkivät rakentavuuteen ja ennen kaikkea vastuun kantamiseen. Ja on hyvin suuri joukko ihmisiä, joihin en luota enää ollenkaan, koska olen todennut, että he haluavat sulkea silmänsä vastuultaan. Ei se tietenkään ole heidän syynsä. 

Kaikki me olemme typeriä ja sokeita. Ja aivan uudenlaisessa tilanteessa. 

Kaikkien oppimiskäyrä lägää. 

Astra Zenecan rokotteesta on tullut yhdelle ihmiselle mahdollisia isoja haittavaikutuksia joten rokotekoe on keskeytetty tapauksen tutkimisen ajaksi. Tämä oli odotettavissa. Vaahtokarkkitestistä tulee pitkä ja hermoja kiristävä. (Tosin tuskin ainakaan itse edes haluan palata, eikä ole mitään, mihin palata: tiedän jo liikaa, tiedän jo eri asioita, oloutuminen keskeytyi.)

Oma vaahtokarkkini olisi, ettei kenenkään annettaisi saada long-covidia. Huomaan olevani hyvin yksin ajatukseni kanssa. Ei se ole mahdollista näillä spekseillä. Mutta jos edes mahdollisimman harva, jos edes se. 

Opetusten jälkeen kotiin junalla ajaessa eilen myöhään itkin maskini märäksi. Märkänä se suojaa tuskin ketään, joten ehkä karaistun ensi viikoksi.