sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Septumlävistys, flunssa ja hunajahimo

En muista, olenko täällä puinut jo asiaa, mutta tosiaan, otin männäkuussa septumlävistyksen. Tavoitteena ei ollut naaman raudoittaminen tai mikään muu kosmeettinen asia (siihen nähden epämukavuustekijä olisi aivan liian suuri) vaan pääparan kapeiden tiehyiden auki pysymisen avustaminen.

Lävistys tuntuu ja näyttää omituiselta. Nenän keskiseinämän läpi tunkee metallinen käyrä tappi, jonka molemmissa päissä on ruuvattava pallo. Reikää reunustaa pieni paksuuntuma, joka tuntuu kipeältä edelleen, vaikka nyt esimerkiksi paidan päälle kiskominen ei enää satukaan, ei vaikka kaulus koskisi nenäpäätä. Putsaan nenää renkaineen kahdesti päivässä. Yleensä suihkutan vettä suoraan sieraimeen bideesuihkulla. Se haisee vähän ällöttävältä ja joskus se on pestävä ennen suihkuttelua. Epäilen kämppisten mulauttelevan suihkua välillä vessaveteen, ainakin haju on vastaava. En halua nenähaavaan kolibakteeria tai muitakaan suolistobakteereita, mutta toisaalta bideesuihku on ainoa,  jolla tunnun oikeasti saavan pidettyä nokan puhtaana. Vanulapuilla ja -puikoilla tai nenää juoksevan kraanaveden alla tuhistellen ei ole yhtä kivutonta irrottaa sitä kudosnestettä, joka jähmettyy tappiin reiän tienoille valkeana kovana kerroksena. Koetan olla ällöttymättä toimenpiteistä, mutten oikein onnistu.

Septumlävistys on tehonnut sikäli hyvin, että olen pystynyt luopumaan päivittäisistä nenän limakalvoa kosteuttavista suihkeista. Nyt tarvitsen niitä vain sairaana, mikä on suuri parannus, koska eihän vuodessa kuitenkaan ole kipeänä kuin viikon tai pari. Flunssassakin nenä, poskiontelot ja korvakäytävät ovat pysyneet auki, mikä tuntuu kummalliselta. Yleensä olen ollut aivan umpeen muurattu eikä esimerkiksi nenäkannulla huuhtelu ole tuonut kuin hetkellisen helpotuksen asiaan. Toisaalta flunssiminen on kovin outoa ilman tuota kaikenkattavaa tukkoisuutta. Nytkin kuumeilen ja ainoat kivut ovat keuhkoputkessa ja äänihuulten tienovilla. Mutta keuhkoputkessakaan ei ole mitään limaa, kuten yleensä on ollut. Odotan jännityksellä, miten tämä etenee. (No, ennen  kaikkea toivon parantuvani, mutta on tässä flunssassa ainakin uutuusarvoa asiain kulun suhteen!)

Toivottavasti paranen pian myös sen vuoksi, että sänkyyn kahlehdittuna olen kehittänyt oudon himon erilaisiin hunajalaatuihin. Hunajat sekä Varsinais-Suomesta että Lontoosta matkaavat tännepäin. Kastanjahunajaa, kanervahunajaa, tattarihunajaa, havumetsän mesikastehunajaa, karobhunajaa, puolukkahunajaa, rosmariinihunajaa... Kohta kaapit keittiössä loppuvat kesken. Haksahdin hunajaan toden teolla uudestaan ostettuani Sisiliasta kastanjahunajaa. Suomessa helposti unohtuu, että hunaja voi maistua myös niin hyvältä, että sitä voi naukkailla sellaisenaan. Täkäläinen hunaja kun on usein hyvin tankeaa ja vaaleaa ja maistuu aika imelältä. Itse huomaan kuitenkin pitäväni juuri tummista, aromikkaista hunajalaaduista, etenkin jos niiden on annettu alkaa kiteytyä itsekseen eri kokoisin sokerikitein sen sijaan että olisi tavoiteltu tiettyä, mahdollisimman pientä kidekokoa, kuten kovin tankeassa rypsihunajassa kai on lähes pakko tavoitella, että hunaja on käytettävää, lusikoitavaa. Muistelen, että silloin kun kävin mehiläistenhoitajakurssia (tästä on kauan!), meille esitettiin tietynkokoisen kiteen introdusoiminen ikään kuin välttämättömänä vaiheena hunajan purkittamista, ja esitettiin kiteiltään erikokoisen rökälehunajan voivan mennä kaupaksi lähinnä saunahunajana. Sikäli en kyllä ylläty taaskaan yhtään siitä, että oma makuni sojottaa ihan tangentin suuntaan tässä - minusta juuri rökälehunaja maistuu paremmalta, enkä pääse siitä mihinkään.

Onhan näitä hunajahurahduksia ollut ennenkin, Lontoossa töissä ollessani sekä Baltian maiden hunajien kirjon löytäessäni. Ensimmäisinä yliopistovuosina veimme erityisen mieleisten luentojen pitäjien lokeroihin joulukiitokseksi nimettömin tervehdyksin laventelihunajaa ystävän kanssa. Sitten sekin tapa jäi, miksiköhän? Sehän oli erinomaisen ystävällinen ele. Mutta jotenkin aihe oli päässyt unohtumaan vuosiksi.

Liittyykö hunaja pelkästään sairastumiseen? Vai jugendtalossa asumiseen? Vai mihin?

Samapa tuo. Nyt on saatava erilaisia hunajia. Samalla ihmetyttää, ettei kukaan näytä täällä nettikauppaavan laajasti lajikehunajia sekä koti- että ulkomailta. Tilaisin ainakin itse mieluiten sellaisesta kotimaisesta nettikaupasta. Jos tiedät sellaista olevan, vihjaa ihmeessä kommenttilaatikkoon. 

2 kommenttia:

Mari Koo kirjoitti...

Kotimaisten lajihunajien vähyyttä nettikaupoissa selittää se, että niitä suomalaisia lajihunajia tuotetaan niin vähän. Harvalla on suurempia määriä niin, että riittäisi laajemmin myytäväksi.

Ulkomaisten lajihunajien tuonti taasen näyttää olevan usein sellaista, että erikoiskaupat, esim. italialaiset, tuovat omia hunajiaan. Määrällisesti tuontihunajat ovat sitten enemmänkin "bulkkikamaa".

Ja suurin osa suomalaisista haluaa vaaleaa, makeaa hunajaa. Vahva kastanja- tai tattarihunaja maistuu harvemmille. Ne rökälehunajatkin ovat monien mielestä epämiellyttäviä ja jotkut edelleen kuvittelevat, että "rökäleet" ovat lisättyä valkoista sokeria (vaikka siis tietysti ennemminkin kertovat hunajan aitoudesta). HIrmuisen monet haluavat juoksevaa hunajaa, koska mieltävät sen helppokäyttöiseksi.

Mutta jos hunajahommissani törmään tummiin rökälehunajiin, niin laitan sivuun sinua ajatellen :) Suomalaisista mesikasveista tummempia ja voimakkaampia hunajia syntyy ainakin tattarista ja kanervasta, ja voisit tykätä myös joistakin mesikastehunajista.

Italialaista timjamihunajaa olen muuten katsellut kahvila Gran Delicaton hyllyssä, mutta en ole ostanut, kun hunajaa riittää minulla muutenkin.

Veloena kirjoitti...

Kas kas, kiitos Gran Delicato -vinkistä! :) Tänään tuli mulle postissa iso paketillinen hunajaa. Juurikin kanervaa ja tattaria, vaikka kanerva on ehkä sekin vähän makeaa itselleni.