Hupsujen lintujen maassa

Flunssan selättämisessä parasta on se, että pääsee taas ulos. Kävelemme koiran kanssa. Kaikkialla on paitsi vihreää, myös niin suurta muotoa, että se hämmentää. Linnut pomppivat nurmilla ja huutelevat. On mahdollista kerätä ilmaiseksi vihreää muutaman aterian tarpeiksi tuosta noin vain, erityisesti ponnistelematta. Litulaukat ehtivät kasvaa liian mittaviksi, kitkeröityä. Pajut kukkivat, koivut kukkivat.

Uskomatonta, miten pieni, vaatimaton kävelyretki vaikuttaa mielialaan. (Vaikka yskii ja yskii.) Kaikki se valo ja elämä! Ei tarvitse ajatella painavia ajatuksia, kysellä syitä eikä seurauksia. Riittää, että polveilee ja havainnoi, katoaa. Miksi tekstin kanssa itse ei katoa, sanojen kanssa? Johtuuko se siitä, että se on ainakin puoliksi niitä sanoja ja näyttäytyy, vaikka teksti puhuisi jostain muustakin?

Kun itse katoaa, kysymys toivosta raukeaa mielettömänä. Sen takia kaikki tuntuu etenevän.

Yskiminen tuo itsen rajoineen takaisin. Sitten on istuttava hetki puistonpenkillä ja rohistava.

Hupsut linnut pomppivat pomp pomp pomp pää alhaalla vieterijaloin pensaiden alle ja takaisin. Kallistelevat päätä, eivät välitä makuulle käyneestä koirasta. Metsän verkon smaragdit välähtelevät maassa ja puissa. Kengän rasvanahkaan kertyy kellanvihreä siitepölykuorrutus.