Kahvikoneen huoltaja

Kahvikone avataan samanlaisella avaimella kuin vinnikomeron oven riippulukko. Koneen sisätila ei ole yhtä kutsuvan oloinen kuin ulkokuori maireanprameine kupinkuvineen. Suuttimiin on kerrostunut epämääräisen näköisiä tahnoja. Säiliöihin mahtuu tavaraa kilokaupalla. Kuppionteloitakin on useita. Kun ruskeapintaiset muovikuppipinot kantaa varastosta, ne ovat niin pitkiä, että helluvat eestaas epäautoritatiivisesti.

No, eipä kahvinkoneen huoltaja muutenkaan vaikuta auktoriteetilta. Se johtuu siitä, että tänään hän on minä. Tämä on yksi akateemisen yhteisön työtehtävistä, joihin meitä ei ole koulutettu mitenkään. Kohtaan koneen ensimmäistä kertaa.

Mikäs tämä avain olikaan ja niin edelleen. Oven sisäpuolelle kirjatut ohjeet koneen huoltajalle eivät auta oikeastaan lainkaan. Laita nokkaan punainen korkki, vedä säiliöstä, pidä säiliön alapuolesta kiinni. Joo, tähän asti hyvin. Sitten pitäisi vain täyttää kahvijauhetta, mustaherukkamehujauhetta tai kaakaojauhetta, kermajauhetta tai sokeria. Mutta kahvisäiliöpä ei liiku mihinkään, vaikka vedän sitä olan takaa. Koska en uskalla avata koneen kantta purkinavaajalla tai muulla väkivaltaisella esineellä, kahvi ei luonnollisestikaan siirry säiliöön, sillä säiliön yläreuna on kiinni koneen katossa. (No niin, ja nyt kuulostan yhtä selkeältä kuin ohjelappu. Anna anteeksi - tärkeintä on nyt vain ymmärtää, että säiliö pitää saada vedettyä ulos, mutta se ei vedy.)

Asiakas auttaa ja tulkitsee ohjeita innokkaasti mukana. Mukaan kutsutaan ylitöissä oleva ihminen, joka muistaa kerran täyttäneensä konetta.

Kuinkahan usein koneeseen oikein vaihdetaan purut? Voin jopa tahtoa tietää, koska siitä, kun olen viimeksi juonut kahviautomaattijuomia, on sentään lähestulkoon kymmenen vuotta.

Automaatin sisuksissa on omituista hitua, kai jäämää tuprahtelevista kuiva-aineista. Kun viimein ylityöläinen keksii, kuinka kahvisäiliö saadaan irti ja olemme kaataneet säiliön täyteen jauhetta, asiakas vaikuttaa vilpittömän hämmästyneeltä todetessani hänelle, että on se ihme, kuinka opintoja ja tutkimusta tehdään tällaisen hermostoa stimuloivan huumeen voimin. Sullomme säiliöt takaisin koneen sisään. Väännämme testiajoavaimesta. Kone kurluttaa kupillisen aivan oikean näköistä kahvia.

Mutta pöydällä lojuu sekalainen kasa metallisia ja muovisia esineitä koneen sisältä. Ei auta kuin avata ovi ja asetella tasokappaleita ja säiliöiden hattuja paikalleen ja tunkea säiliöitä uudestaan paikoilleen. Uutta testiajoa kone ei silti suostu antamaan. No, pöytä on tyhjä, olemme saaneet kaikki muovit ja metallit takaisin koneen sisään. "Ihan kahvia se on", sanoo asiakas puolentoista tunnin urakan päätteeksi eikä vaikuta olleenkaan häiriintyneeltä, vaikkei olekaan saanut tutkimustaan etenemään. Ehkä hänestäkin on ollut hauskaa tonkia kahvikoneen uumenia.

"Vähän tässä on kyllä puruja."

Myöhemmin eräs asiakas valittaa kaakaon maistuvan oudolta. Laite on törähyttänyt hänen muovimukiinsa vain hitusen jauhetta, joka on paakussa pohjalla. "Kaakao taitaa olla loppu", hän ehdottaa. Joudun kertomaan, että olen laittanut tänään kahvikoneen sisään kolme kiloa kaakaojauhetta, joten ei se ainakaan lopussa ole. Paarustan kahvikoneelle, avaan oven ja kopistelen vähäsen kaakaosäiliötä. Nyt kone kieltäytyy antamasta ilmaista testiajoakaan, joten palautan vain asiakkaalle koneen nielemän rahan ja kehotan pelaamaan varman päälle. Kaakaosta ei kai kukaan voi tällä erää mennä takuuseen.

Koneessa on teipillä kiinnitetty lappu, jossa lukee "kaakaotoiminnossa jotain häikkää".

Vasta tätä kirjoittaessani tajuan, että teksti pitäisi varmasti olla myös ruotsiksi ja englanniksi. Toisaalta, kirjasto on auki enää viisitoista minuuttia.