maanantai 30. joulukuuta 2013

Lähtökuopissa

Lähtöön on enää pari viikkoa.

Kohta alkaa uusi vuosikin, ja tämä, josta en osaa sanoa oikein mitään, sinetöidään. Tänä vuonna kuolivat molemmat kissat, Lohi ja Negaatio, ja niiden lisäksi myös mummuni. Oikea käsi tulehtui ranteen ja peukalon seudusta eikä ole edelleenkään hierontatyökunnossa. (Tuleeko siitä siinä mielessä työkuntoista, sitä ei vielä tiedä.) Toisaalta sain tehdä kandintyötä vastaavan esseen aiheesta, joka minua kiinnosti, ja muutenkin opiskelin leppoisampaan tahtiin ja ehdin siten paremmin miettiä, kuka, mitä ja missä oikein olen elämässä. Sain myös kokeilla anatomian opettajan työtä, josta pidin tosissani. Varasimme lennot Thaimaahan ja takaisin, ja kohta lähdemme Faunin kanssa tutkimaan ja hämmästelemään viidakoita ja mangroveita ja mitä sieltä nyt löytyykään ( - ravintoloita, ainakin). Lakkasin myös paradoksaalisesti kokemasta itseni jotenkin hyvin vammaiseksi ja siten viehättämättömäksi samalla kun rikoin käteni kunnolla. (Se kipeytyy edelleen kirjoittaessani innokkaasti, joten olen kirjoittanut aika vähän.) En edelleenkään oleta olevani mitenkään korvaamaton tai erityinen kellekään, mutta en jaksa enää kipuilla asiasta. Enkä yrittää tulla sellaiseksi. Se ei vain ole mahdollista. Olen yrittänyt sitä hurjasti aiemmin mutten enää jaksa. Olen löytänyt tänä vuonna myös NVC:n (non-violent communication), hot joogan, cuddle partyt eli halilot sekä keskustelun erityisherkkyydestä. Olen ainakin toistaiseksi lakannut juomasta alkoholia sekä syönyt päivässä vähintään yhden raaka-aterian. (Tämä epäilemättä muuttuu Aasiaan matkatessa, tämä raakailu.)

Tuntuu oudolta seistä kahden vuoden rajalla. Tietysti raja on kuvitteellinen, mutta silti - vuodessa ehtii tapahtua niin paljon. Toivon, että olisin joka vuosi jaksanut edes hieman listata, mitkä asiat ovat muuttuneet sen vuoden aikana, mikä on tuntunut tärkeältä. Ei sitä oikein jälkikäteen pysty hahmottamaan enää, missä vaiheessa mikin asia on tullut elämään uutena.

On myös kummallisia uusia asioita, kuten tietokone, jonka ostin. Nyt minulla on taas tietokone! Ja puhelin. Siinä on kosketusnäyttö. Aivan kummallista. En ole hahmottanut itseäni ihmiseksi, jolla voi olla sellaisia tavaroita. No, nyt minulla on kuitenkin sellaiset. Hämmentävää.

Olen tänä vuonna toivonut lähinnä hiljaisuutta ja rauhaa ja saanutkin niitä. Olen ollut hämmästynyt siitä, miten paljon niistä itse asiassa pidän. Joskus sen vain unohtaa, kun maailma ympärillä arvostaa niin toisenlaisia asenteita. Vai arvostaako? Vaikuttaako se vain siltä virheellisesti?


2 kommenttia:

punnort kirjoitti...

En ole kokeillut noita cuddle partyja, mutta ne tuntuvat jotekin ristiriitaiselta ajatukselta. Toisaalta cuddling ajatuksena tuntuisi hyvältä, mutta en ole varma, mitä ajattelen sellaisten ihmisten halimisesta, joihin minulla ei ole kunnollista tunnesidettä.

hannariikka kirjoitti...

Arvostan itsekin rauhaa ja hiljaisuutta vuosi vuodelta enemmän ja enemmän, vaikka nuorena luulin muuta.