Turhauma, hyvin tälle ajalle tyypillinen

Joko ihmiskunta on typerääkin typerämpi tai sitten joku saa liian hyvät rahat typerän näyttelemisestä. Tiedätte tapaus suomalainen nenäsumuterokote covidiin? Ei ole löytynyt tarpeeksi rahaa tämän proggiksen läpiviemiseen, vaikka kaiken maailman lohtusuklaalevyjen kehittämiseen löytyi covid-rahaa. No, nyt sitten luen, miten pari maailman kovimpia covid-asiantuntijoita ärisee siitä, miten muutkaan nenäsumute- tai tablettirokotteet, ne joilla olisi edes teoreettinen mahdollisuus ehkäistä taudin leviämistä, eivät vaan löydä rahoittajiaan. Sen sijaan rahaa on kyllä näemmä löytynyt siihen, että nämä nykyiset intramuskulaarirokotteet päivitetään omikroneihin - mutta tavalla, joka ei edelleenkään oletettavasti ehkäise taudin leviämistä, ainoastaan sen välittömiä haittoja rokotteen ottajille. (Pessimistisimmät analyysit nykyrokotteiden pitkän koronan ehkäisystä ovat tyyliin 15 prosenttia vähemmän pitkää koronaa.)

Tässä ajassa on vähän vaikeaa olla sovittelematta hetkittäin foliohattua päähänsä. Tai olla toteamatta, että ihmiskunnan typeryys se on jokseenkin ehtymätön luonnonvara.

Tai molempia, eiväthän nuo toisiaan mitenkään poissulje. Joko ihmiskunta on typerääkin typerämpi tai sitten joku saa liian hyvät rahat typerän näyttelemisestä. Tai molemmat. 

Onneksi on puutarha. Onneksi on kesä. Talvella taas pää meinaa räjähtää tästä kaikesta, nyt on helppo pudottaa se kaikki taakseen useita tunteja päivässä. 

Vasta alussa

Osa tomaattilajikkeista, joita olen täksi kesäksi valikoinut, on "puhtautensa" suhteen epävarmoja tapauksia. Tämä tarkoittaa: saattaa olla, että jossain vaiheessa lajikkeen historiaa lajikkeen avopölytteisyys (verrattuna kontrolloituun pölyttämiseen) on johtanut siihen, että geneettiseen ainekseeen on päässyt sekoittumaan jotain, mikä muokkaa tulevien sukupolvien ilmiasua. Pihassa on näitä tomaattilajikkeita ainakin kaksi kappaletta - Thorburn's Terra Cotta ja Alice's Dream - joista varoitetaan, että liikkeellä on paljon "vääriä" siemeniä, joista kasvaa väärän näköisiä kasveja. Lisäksi täällä on yksi tomaatti, jonka siemenet ostin Glacial Zebrana, mutta joka ei kyllä ole GZ, koska hedelmät ovat aivan toisen muotoiset. 

Täällä ei ole mitenkään erityisen vahvaa hyönteiskantaa verrattuna kaupunkien puutarhapalstoihin, joilla olen aiemmin viljellyt. No, täällä puutarha tuntuu merkitsevänkin useimmille liki nypityn siistiä nurmikenttää muutamalla koristepensaalla (joista osa on toki hyviä mesi- tai siitepölykasveja). Aamuisin kimalaiset silti kiertävät tomaatilta toiselle. Niiden ei periaatteessa pitäisi olla kovinkaan kiinnostuneita tomaateista, mutta ovat ne. Moni muu kasvi, joita olen istuttanut tai jättänyt kukkimaan kimalaisten houkuttamiseksi, ei sen sijaan tunnu heitä kiinnostavan juuri lainkaan. No, ehkä ne silti ovat jollekulle muulle hyönteiselle elinehto. Olen ajatellut, että kunhan liikun osapuilleen samoihin aikoihin kimalaisten kanssa, peesaan asiantuntijoita. Kimalaisilla on taatusti tästä tontista parempi haisu kuin internetsin neuvonantajilla. 

Kimalaisia ja tomaatteja tarkkaillessa on nyt ehkä selvinnyt, miksi juuri nämä tietyt tomaattilajikkeet saavat herkästi bastardijälkeläisiä. Kas, tomaatinkukissa on valtavasti vaihtelua. On oikein siroja pieniä ja valtavan isoja pörheitä kukkia. On kukkia, jotka sulkeutuvat yöksi ja kukkia jotka eivät. On pitkiä liki kiinninnäisiä kukkatorvia, joiden sisälle heteet ja emi on piilotettu, ja sitten aukinaisia, pussittavia, haljenneita, lyhyitä, puhvimaisia kukkatorvia. Joistain kapeistakin kukkatorvista työntyy esiin emin pää siinä vaiheessa kun kukan terälehdet kihartuvat takaviistoon, mikä on pölyttäjille - myös minulle - selvä merkki siitä, että nyt olisi otollinen hetki. Joidenkin kukkatorvien suulla on kapea mutkainen käytävä, josta siitepöly tuskin mahtuu ulos, saati sitten mitään sisään, ja joidenkin kukkatorvien suu taas muodostaa tähtimäisen, uloskihartuvan kehän, jonka keskellä tösmittävä emin pää oikein korostuu. Eikä kyse ole vain siitä, että joku kukka on nuori ja toinen vanha. Ei, ihan samalla tavalla kuin lajikkeilla on erilaiset rungot, karvoitukset, oksakulmat, lehtimuodot ja tuoksut, aivan kuten eri ihmisilläkin - ajattele, jos meissäkin puhuttaisiin lajikkeista - niin myös kukat ovat eri lajikkeilla erilaiset. (Tämä on yhtä kiehtovaa kuin ihmisten jalkaterien katseleminen. Kun niiden suhteen kehittyy tarkkaavaiseksi, on jokainen ohjattu joogatunti kuin matka kuuntakaiseen. Miten omituisia jalkaterät ovatkaan.)

Ketään ei varmasti yllätä tieto, että nettikeskusteluissakin epävarmoiksi ja herkästi "turmeltuneiksi" lajikkeiksi nimetyillä on kukkatorvia pidemmät emit ja tämän lisäksi kukkatorvetkin ovat lyhyet ja puhvimaiset. Kun näen kimalaisen käyvän näissä kukissa, se oikein työntää etujalkansakin sisään kukkatorveen ja kaivelee sieltä siitepölyä. Ha! Jos siinä ei synny vahinkoristeytyksiä, missä sitten? Ainakin meillä yksittäinen kimalainen näyttää käyvän läpi hyvinkin 10-15 tomaattia putkeen. Toki se käy läpi kasvin kerrallaan. Mutta siirtymiä kasvista toiseen tapahtuu. Myös siinä Glacial Zebra -oletetussa, joka onkin joku toinen, on esiintyöntyvä emi. Hyvin kapeat pitkät kukkatorvet, mutta emi pistää sieltä esiin. 

Jo aiemmin keskusteluissa esiin tulleiden epävarmojen lajikkeiden lisäksi pihassa kasvaa monta, jolla kaiken järjen mukaan olisi niin ikään hyvä olla herkästi risteytyvän maine, niin esiintyöntyvät emit niillä on. 

Jos myisin tomaatinsiemeniä, minulla olisi intressi pitää lajikkeeni "puhtaina". Mutta nyt kun sellaista intressiä ei ole, seuraan kiinnostuneena, miten kimalaiset liikkuvat. Ja ymmärrän, että tietyt lajit vierekkäin istuttamalla saisi todennäköisesti ilmaisen kimalaistyövoiman hybridisoimaa tomaattia. 

En mene siihen, miten epämääräinen käsite lajike itse asiassa edes on. Ja onko sillä muuta kuin kaupallista merkitystä. Olen kiinnostuneempi kannoista, sopeumista tiettyyn aikaan ja paikkaan, ruokavalioon ja viljelytyyliin. Ja vasta kovin alussa. 

Mutta kukkia tarkkaillessani en voi kuin ihmetellä, miksi noiden helposti "epäpuhtaiden" lajikkeiden kohdalla ei kirjoiteta samoin tein, että katsokaapa kukan muotoa. Jos näistä haluaa "puhdasta" jälkeläisaineistoa, ne pitää kasvattaa kasvihuoneessa, joka on hyönteisverkotettu ja puistelun hoitaa ihminen. Mieluiten vielä niin, että eri lajikkeen kasveihin on matkaa ainakin metri tai pari. Tai elää siinä dystopiassa, jossa hyönteiset on tosiaan saatu siivottua kiusaamasta Homo sapiensia. 

Sanomattakin selvää, että otan mieluummin jännittävät risteymäjälkeläiset ja surisevat böbökät kuin kontrollin siitä, mitä tietyllä nimellä ostetusta siemenestä kasvaa. 

Simuloi kimalaista

Pitkään meidän naapurit jaksoivatkin ihmetellä hiljaa. Mutta tänään heidän oli pakko kysyä, mitä teen hyöriessäni ruukuilla sähköhammasharjan ja pienen tumman muovirasian kanssa. Vaikuttivat vähän hämmästyneiltä kun kerroin, että risteytän tomaatteja ja näin kerään siitepölyä emaskuloiduille kukille simuloiden hammasharjallani mehiläisen treblaa, joka irrottaa siitepölyn isoina tuprauksina. No, kävimme sitten ihan hyvän keskustelun tomaatin genetiikasta, gurmeesta ja logistiikasta, nykyisen lajikkeenjalostuksen teloksesta ja sen myötä vähentyneistä ravinto- ja makuarvoista, ja toisaalta Suomen maantieteellisestä asemasta muualta tulevien herkullisten perinnelajikkeiden hyödyntämisen haasteena.

Mutta mistä sinä olet voinut tuommoista oppia, kysyi rouva keskustelun päätteeksi. Ethän sinä ole biologi!

Osaan minä lukea, vastasin vähän huvittuneena. Lukea ja ymmärtää lukemani (ja ryhtyä toimeen). Ja katsoa youtubevideoita ja tehdä perässä. Nyt kun youtubessa on jalostuksesta, varttamisesta jne. vaikka mitä, nekin, jotka eivät jaksa lukea paksuja, vähäkuvaisia ja runsaasti teknisiä termejä sisältäviä opuksia, voivat ryhtyä toimeen. Minä jaksan paremmin niitä kirjoja ja diggaan enemmän genetiikan vääntämistä kuin youtuben liikkuvan kuvan käytännön ohjeita mutta hyvä, että molempia on, kun se kerran parantaa asian saavutettavuutta. Minusta on hyvä tietää tomaatin genetiikan palikat kun ne on kerran kartoitettu (mikä on kasville harvinaista) niin ettei tarvitse turhaan arpoa f1, 2 jne. sukupolvien kasvatuksessa vaan voi ihan todennäköisyyslaskentaa hyödyntäen laskea, monta taimea pitää kutakin sukupolvea kasvattaa, jotta on tilastollisesti todennäköistä, että tietty resessiivisten geenien yhdistelmä sukeltaa esiin siinä joukossa.

Mutta entäs jos niistä ei tulekaan semmoisia kun sinä haluaisit, kysyy naapurin rouva. Ei se mitään, vastaan. Sitten minä yksinkertaisesti syön ne. (Miten tyydyttävä tapa tuhota umpikuja!) Tuskin ne jäljet edes ovat sen kamalampia kuin kaupan tomaatit, jotka on jalostettu lähinnä logistiikkaketjua, ei ihmisen maistia silmälläpitäen.

Siinä keskustellessa tuli mieleen, että pidän itseäni äärimmäisen tavoitteettomana olentona ja että sitä tavoitteettomuutta saattaa olla vaikeaa tajuta jos tulee toisenlaisesta mielenmaisemasta, etenkin semmoisesta, jossa on keskeisenä uskomus, että tavoitteita pitää olla, että ne pitää määritellä tarkasti ja palastella ja rytmittää niillä elämänsä, sitoa niihin egonsa ja pettymyksensä ja riemunsa. Sellainen saa mut voimaan pahoin, se ajatusmaailma, joten annan sille huutia henkkoht asioissani ja itse asiassa opinnoissa ja töissäkin - yleensä sitä ei kukaan edes huomaa, eivätkä meinaa uskoa, jos sanon siitä. Niin vahva on usko tavoitteiden autuaaksitekevyyteen tai suorastaan välttämättömyyteen tiedostetussa mielenmaisemassa. Mutta - jos tavoite on riittävän laaja ja epämääräinen sekä riittävän monen vuoden työn päässä, kuten löytää pönkki tai pysyä kiinnostuneena siitä, mitä on tietäminen tai oleminen tai kehona eläminen, niin mikäpä jottei, semmoinen on musta aika motivoivaa. Tomaattien risteyttäminen solahtaa tuohon "löytää pönkki" -kategoriaan. Eikä minua kiinnosta, tykkääkö joku muu tomaatistani tai menestyykö se muilla - haluan semmoisen tomaatin, joka kestää juuri tätä tässä - tätä tonttia ja hoitajaa. Tai ainakin etsiä semmoista. Hyviä tomaatteja on vaikka millä mitoin mutta ei niitä kukaan ole kehittänyt juuri meikäläisen kastelukädelle ja tälle savijönkälle.

Siksipä simuloin aamuisin kimalaista. Talvella tulee tätä ikävä.