Uusi näkökulma

Eilispäivän viisaat sanat: "Suosituslinja on parempi. Syyllistetään ne jotka käyvät ravintoloissa, ne jotka eivät käy ravintoloissa pitämässä niitä pystyssä sekä yrittäjät jotka yrittävät pitää firmoja pystyssä."

- Sovella sama ihan mihin tahansa alaan. (Itse olen lähitarkastellut liikunta-alaa.)

Ja luo nykyisen tieteellisen tiedon iloisesti ohittavia skenaarioita, joissa tätä tilannetta pitkitetään pitkittämistään sen sijaan, että toimittaisiin napakasti ja edes koetettaisiin pelastaa se vähä, mitä pelastettavissa on. Väitä mahdottomaksi sitä, mikä on toteutettukin useammassa maassa.

Totisesti, on lottovoitto syntyä Suomeen. Kansa jakaa samaan aikaan laumasuoja-ajattelulle naureskelevia meemejä ja päätöksenteossa ainoat lasketut skenaariot perustuvat tälle ajattelulle. Harva jaksaa katsella STM:n tiedotustilaisuuksia. Ehkä minunkaan ei pitäisi, jos priorisoisin mielenrauhan. Mutta jostain syystä en tee niin: olen paljon velkaa, edelleen. Olen saanut kouluttautua ja päässyt tutkimuksiin sairastuessani. Koen elämäni mielekkäämmäksi, jos voi(si)n antaa jotain takaisinkin. 

Edes marmatusta! (En selvästikään ajattele, että systeemi olisi valmis, kaukana siitä.) En tiedä, nauraako koko potaskalle jo. 

Kaikki kyttäävät toisiaan ja nimittelevät toisin ajattelevia ja toimivia. Melkein kaikki tuntuvat pelkäävän, miten tulevat luokitelluiksi toisten silmissä. Jotenkin ajattelen että tämä ei ole se "yhteiset talkoot", jota ehkä tavoiteltiin. 

Vai onko? Kuka tätä toivoisi?

En ole aiemmin oikeastaan ajatellut johtamista paljonkaan. Tämä kriisi on saanut miettimään sitä toistuvasti. Jos ohjeet (toimenpiteet a...e) ja niiden status (käsky/suositus) ei ole täysin selvä, ketä voidaan pitää vastuullisena tuloksen ollessa jotain aivan muuta kuin mitä toivottiin (y...ö)? Johtamisen ajatteleminen tekee kyllä hyvää tällaisella anti-tavoite ja anti-hierarkia -painotteiselle olennolle. Etenkin kun toimin opetustyössä. Ehkä saan tämän anteeksi: olen sentään ajatellut kommunikointia aika tavalla ja ajatellut, että kommunikaation olisi hyvä olla mahdollisimman auki pureksittua. Mitä muuta johtaminen - lopulta - on? Ehkä siinä on jokin vivahde, että kommunikoidaan jotain ei-haluttua? Mutta eikö silloinkin kyse ole suostuttelusta, perustelusta, analyysista, tavoitteiden pilkkomisesta? 

En tiedä vielä. Mutta on kiinnostavaa, miten jokin tapahtumainkulku tönäisee kiinnostuksen liikkeelle. Se on hyvin koukuttavaa: avautuu uusia näköaloja. Ja vaikken vielä tiedä, miten niiden keskelle etenisin - tai etenenkö, lopulta - on tämä mielentilana kutkuttava!