Surureunukset, iloreunukset, mitä vaan kunhan ei siistiä ranskalaismanikyyriä

Kun kaivalee sipuleita käsin maahan, saa kynnenaluset niin täyteen pakkautunutta maata, että se ei lähde ihan pienellä liottamisella mihinkään. Tämä on elämäni tarina: olen menossa jonnekin ihmisten ilmoille ja huomaan matkalla, että ei hitto, olen taas kaivellut. Tarvitsisin kaviokoukun tyylistä kynsikoukkua. 

Näitä reunuksia sanottiin kotona surureunuksiksi, mikä on typerimpiä ikinä kuulemiani nimiä. Iloreunukset ne pikemminkin ovat, liittyvät kaikkiin kivoihin puuhiin. (No, aika moni osaa niissä  käyttää hanskoja. Minäkin yritän sitkeästi mutta riisun hanskat kuitenkin jo pian.)

Salaojaremonttifirma laittaa viestiä, että tulevat ensi viikon loppupuoliskolla ja tiedottavat tarkemmin ensi viikon alusta. Se tarkoittaa, etten välttämättä saa taaskaan istutettua sipuleita maahan ajallaan. Niinpä istutan termoruukkuihin sen, minkä ajattelin istuttaa lounaisseinustalle salaoja-alueen ulkopuolella. Menkööt ruukuissa tämän talven yli. Kaikki ei tietenkään mahdu ruukkuihin. Ehkä teen jonkun tulppaanipenkin, josta sitten siirtelen toisaalle, talon toisella puolelle, ensi kesänä kaikkien jo kukittua?

Angelique, Orange parrot, Couleur Cardinal, Carnaval de Nice, Akebono, Copper image... karhunlaukkaa, krookuksia, pikarililjoja, fritillaria michalovkyita... runoilijannarsisseja.

Puolen vuoden päästä ollaan keväässä! Ja puutarhurin mieli on siellä joka tapauksessa jo, ainakin niinä päivinä, kun aurinko paistaa. 

En edelleenkään ole ihan varma, mikä tarkalleen sai minut polveilemaan niin eri urille kuin ystävien, jotka aloittivat yliopiston samaan aikaan. He ovat arvostetuissa asemissa hallinnossa, eivät he töngi multaa tällä tavalla, heillä on ranskalaiset manikyyrit, luultavasti, ehkä geelilakalla tehtynä. En vain osaa sitä. Ehken ole halunnutkaan osata... Tänään taas kiskoin mustuneita tomaatinrankoja irti ruukuista, raahasin painavia ruukkuja, hämmensin kakkakompostia. Ja keitin idleille sambarit liki täysin oman puutarhan antimista (linssit ja salotti sekä mausteet ostettuja, muu puutarhasta - tomaattia, valkosipulia, talvikurpitsaa, chiliä, paprikaa, selleriä) ja mietin taas kerran, että no, tämä se tuntuu vaan vuosi toisensa jälkeen semmoiselta, mitä ymmärrän ja arvostan, meni muu maailma vaikka minkälaisia polkujaan pitkin. 

Elämän kamalimmat vuodet toistaiseksi ovat olleet ne, joilloin minulla ei ole ollut puutarhaa tai palstaa. Nyt on, ja nyt on kaksi kissaakin taas. (Myös kissattomat vuodet ovat olleet haastavia.) 

Vielä parisataa kukkasipulia istuttamatta... onneksi nyt syyslomalla on aikaa ja voimia.