Yksinkertaistumista

Arki yksinkertaistuu, kun ystävä tarjoutuu viemään meidät palstalle, minut ja taimet. Maassa taimet varmasti ovatkin jo paremmassa turvassa kuin kapeissa ruukuissaan tai turvebriketeissään tuuletusparvekkeen viimoissa ja sekoiluissa. Nyt niille ei tarvitse kantaa ihan yhtä usein vettäkään, taivas näyttää vähäksi aikaa ottavan huolenaiheen itselleen. Tai mitäpä taivas murehtisi. Se on laskeutunut kattojen yläpuolelle hopeiseksi kuvuksi. Pääskyset eivät lennä ikkunanäkymässä.

Kesällä piknikevääksi riittää hyvä leipä ja kevytvuohenjuusto, mitäpä sitä konstailemaan. Ulkotöissä tulee nälkä. Tosin syömme eväät ennen istuttamista jo. Se onkin minun aamiaiseni aurinkolasipettymysten jälkeen; olen hajottanut kaikki toimivat ja istuvat aurinkolasini ja minulla on enää yhdet ruuvipuristinmaiset ja poskipäitä painavat karmistukset jäljellä, ja aamun tiedustelun perusteella näyttää siltä, että tämän vuoden aurinkolasien muotokieli on vieläkin kamalampi kuin niissä ainoissa ehjissä, joten taidan pistää tutun vanteen päähäni joka aurinkoinen päivä sinne saakka että törmään jossakin valikoimaan aurinkolaseja siltä ajalta, jolloin kasari ei vielä ollut pop. Jos jollakulla olisi halua vaihtaa suuret ruskeat kapeapäisille ja hymyilemättömille tarkoitetut trendilasit semmoisiin ysärin näköisiin asiallisiin aurinkolaseihin, laittakaahan viestiä kommenttilaatikkoon. Inhoan sitä tunnetta, kun aurinkolasit painavat poskipäitä. Tulee vähän ihottumaakin.

Istutusten jälkeen kotona nukahdan päiväunille pitkästä aikaa. Riittävän poudatonta, ehkä. Sitten nousen, revin miehenkin ylös ja menemme vesijuoksemaan. Mies on edelleen rikki jalkapallopelistä, johon hän kyllä tempautuikin voimakkaasti. (En tiedä, uskallanko itse tempautua, koska ainakin tiedän, miten kovaa potkin, jos tempaudun, ja että potkulla voi tosiaan hajoittaa oman varpaansa luun kahtia tuosta noin vain. Jaa-a, ehkä pitäisi mennä sporttidivariin katselemaan käytettyjä jalkapallokenkiä. Kasvavilla murrosikäpojilla voisi olla minun kokoiseni jalka. Se minun kokoiseni jalka on muuten hassu sanonta. 168 cm pitkä jalkaterä kuulostaa aika tukevasti pystyssä pitävältä!)

Ja illalla istumme sinisen huvilan kahvilassa pää märkänä ystävän kanssa juomassa kaarnikkamehua, olen kietoutunut lainavilttiin, koska sää kylmenee ja paljat läpöjalat alkavat kolottaa. Kanit ponkovat rinnettä alas, aurinko heikentyy, ja kun lähdemme, hiukset ovat kokonaan kuivuneet. Kotona meinaan ottaa kastelukannun (joka on oikeastaan emalinen mitta) ja lähteä parvekkeelle hoivaamaan taimia, mutta sitten muistan, että ne menivät jo, ei tarvitse. Kummallista.

On hyvä, että sää sateistuu hetkeksi. Se tarkoittaa, että ehtii tiskata, siivota ja tehdä toukokuun kirjanpidon.