Ruoasta

Vanhetessa on keksittävä ruoanlaittoon kaikenlaisia vippaskonsteja suojaravinteet turvatakseen. Kuten: Suurustaa kiinalaistyyliset kastikkeet tärkkelyksen sijaan kaurakuitujauholla - beetaglukaania ja proteiinia. Viskoa lisukekauran/kvinoan/riisin sekaan yhtä sun toista ravinteikasta: dulsehiutaleita, happomarjoja, shalottisipulia, neilikkaa, kaardemummaa, ja vähän öljyä (ja jos kyseessä on riisi, iskeä se heti jääkaappiin muodostamaan resistenttiä tärkkelystä). Tehdä kasvimaitoa siemensekoituksesta: parapähkinän seleenit, cashewn sinkit, seesamin kalsium ja hampun omega kolmoset samassa liemessä (ja jos laittaa vähemmän vettä, on kasvikermaa). Käyttää sokerilla ja arominvahventeilla hölvättyjen valmiskastikkeiden sijaan luovasti esimerkiksi aasialaisen makean kastikkeen pohjaksi tamaria, omaa omenamehua ja inkiväärimehua. Leipoa kakku niin ettei siinä ole ripaustakaan jauhoa, vaan ainoastaan bataattia, porkkanaa, kaakaojauhetta, oliiviöljyä ja muutama laidunkanan muna. (Luojan kiitos molempien meidän kolesteroliarvot ovat aivan erinomaiset, ei ole tarvinnut yrittää korvata kookosta millään.)

Meidän keittiö on vähän hupaisa. Sieltä ei löydä sokeria eikä oikein perinteisiä jauhojakaan. (Niveleni ilmoittavat, jos yritän syödä niitä.) Kahvia ei juo enää mieskään. Alkoholiin ei ole koskettu ainakaan kymmeneen vuoteen. Sen sijaan on kaikenlaisia outoja kuivattuja itsekasvatettuja kasveja, pakasteeseen soseutettuja itsekasvatettuja, kuivattuja ruusun terälehtiä, sitruksen kuoria, monenlaisia siemeniä ja pähkinöitä, kuivattuja sieniä, kimchiä, valtavia tuottajalta ostettuja pusseja talvijuureksia kuten porkkanoita ja mustia retikoita, veriappelsiineja ja bataatteja, itupurkissa kehittymässä seuraava mungpavunitujen satsi, kilokaupalla tahinaa. (Ylipäänsä, ostan asiat yleensä vähintään kilon pakkauksissa, pienemmät pakkaukset saavat vain pahalle tuulelle. No, ei ehkä dulsen kohdalla, tai ravintohiivahiutaleiden, mutta monen muun.)

(Huomaan äkisti ikävöiväni hijikiä. Sitä pitäisi hankkia pitkästä aikaa. Rakastan hijikiä.)

Kokarua emme silti harrasta, mutta jotain pikkaisen sinnepäin. Ystävälle kvinoan liotusta kommentoidessani tulin ajatelleeksi, että oikeastaan se, miten teen ruokaa, on aika kapinallista. En pyri kätevyyteen tai helppouteen, joskaan en toki tahallani tee asioita vaikeiksikaan; kyllä menen siitä, missä rima on matalimmillaan, mutta se on oma rimani, ei jonkin mainosmiehen rima. En ajattele olevani niin nerokas, etten voisi laittaa aikaa ruoanlaittoon. Ja en ajattele olevani niin vähäarvoinen, että voisin syödä ruokaa, joka on tehty mitenkuten. Liotan kuivatuotteet, jotta siementen suoja-aineet purkautuvat ja niiden ravinteet ovat paremmin käytettävissä ja mahanpurut minimissään. En tiedä, tästäkö johtuu, luultavasti ei, mutta en ole koskaan sairastunut raudanpuutosanemiaan tai saanut mittauksista huonoja ferritiiniarvoja, en edes kuparikierukan kanssa, joka totisesti teki kuukautisvuodoista runsaita. (B12-vitamiinin puutteen silti sain fennovegaaniyritelmävuosinani, vaikka popsin purkista sitä; kun siirryin vahvempaan valmisteeseen, pulma ratkesi.)

Ystävän sanoin meillä on kasvissyöjän kakka: se tulee joka ruokailun jälkeen ja on volyymikas. Paljon kuitua, siitä kai se kertoo. Ummetusta en ole ikinä joutunut kokemaan. Nyt kun koetan parannella jännettä, olen ottanut kuurin naudan kollageenia, joka on joissain tutkimuksissa tuottanut fysioterapiaan yhdistettynä tiiviimpää jänteen rakennetta. Suhtaudun kollageeniin lääkkeenä, jota syödään kuuri ja sitten ei taas tarvitse.

(Koira ja kissatkaan eivät syö nautaa. Nuorempi kissa syö vielä osin kanapohjaista ruokaa, koska penturuokia ei ole vielä tarjolla pelkällä hyönteisproteiinilla. Laguuna ja Koko syövät eläinkunnan tuotteista vain hyönteisproteiinia, ja taitaa niissä ruoissa olla myös kalaöljyä. Välillä Koko saa luita ja muita perinteisempiä koiranherkkuja, mutta koetan pitää senkin kulutuksen maltillisena. Ja itse asiassa, jos miettii jotain kissan luontaista ravintoa, hyönteisproteiini lienee sitä lähempänä. Ennemmin kissa hyönteisiä saalistaa kuin nautoja.)

Platonin Gorgias-dialogissa puhutaan siitä, miten eri lailla kokki ja lääkäri laittavat ruokaa. Muistan jo silloin, kaksikymppisenä filosofiaan hassahtaneena untuvikkona, ajattelleeni, että haluan laittaa ruokaa kuin lääkäri, joka ruokkii koko systeemiä koko sen elinkaarta ajatellen, en kuten kokki, joka tavoittelee vain hetken nautintoa. Tietysti siinä tuo lääkäri ja kokki olivat vain analogia muihin asioihin, mutta pysähdyin miettimään ihan kirjaimellistakin tasoa. (Sitä paitsi syötävä on joka tapauksessa.)

Ensimmäiset kesän ravintokasvit on kylvetty. Kunpa sääennusteet pitäisivät nyt paikkansa ja kammottava talvi sulaisi pois omaan mahdottomuuteensa.