Kissat

Kun Laguuna tuli meille, se lakkasi syömästä, juomasta ja ulostamasta. Se kyhjötti kaapin takana ja olisi varmasti lakannut hengittämästäkin, jos olisi osannut. Kauan tätä ei tietenkään voitu seurata. Oli puututtava. En edelleenkään tiedä, paljonko ruokaa sain ruiskulla kissan suuhun, sen verran vauhdikas operaatio villikissan pakkosyöttö oli. Mutta sen tiedän, että sain ruokaa kaadettua aimo lällin sen turkkiin, ja että seuraavana aamuna paitsi turkki oli pesty, vessaan oli ilmestynyt kakka ja pissa. Kone oli käynnissä. 

Laguuna tuli yksin, koska kissatalossa ei ollut toista yhtä rauhallisesti suhtautuvaa kissaa, ja Putte on jo vanha koira, joka ei juuri kuule tai näe tarkasti. Laguuna katsoi minua häkistä sillä tavalla, että olin aivan varma, että se suhtautuisi lempeästi koiraan. Olin oikeassa. Tässä kissassa on arvokkuutta ja hellyyttä.

Kun Laguuna asettui taloksi - vähitellen, populaatiokissa, mutta nopeammin kuin kukaan osasi odottaa - ja antautui kosketukselle, kävi ilmi, että se arvostaa hellyyttä ihan valtavan paljon. Siitä, että se antoi ylipäänsä koskea itseään, meni siihen, että se heittäytyi kehräten selälleen, alle viikko. Pian se alkoi hoivata myös meitä. 

Kun sitten aloimme miettiä, mistä Laguunalle kissakaveri, ystäväni kirjoitti hoitoonsa tulevista kissanpennuista. Ilmoitin, että meille voisi tulla yksi. Eikö mieluummin Laguunan ikäinen kissa, hän kysyi, yksi riepoteltu reppana olisi kotia vailla. Muut kissat kiusasivat sitä koko ajan. Kuvasta tuijotti laiha säikky villieläin. Mikäs siinä, vastasin, tervetuloa, jos vain koiran kanssa alkaa sujua. 

Niin Zenon Kitionilainen lensi Kyprokselta Suomeen ja haimme sen lentokentältä. Yritimme tehdä kaiken, kuten neuvotaan - ensin vain hajujen kautta tutustuminen, ei näkökontaktia lainkaan. Mutta Zenon lauloi ovensa takana eristyshuoneessaan ja Laguuna istui oven toisella puolen. Kuvioidun lasin läpi ne näkivät toistensa kissanhahmot. Ja yksi aamu, ehkä neljäs tai viides Zenonin aamu täällä, Zenon ei ollutkaan piilossa tullessani vaan seisoi valmiina oven takana, kun avasin oven, ja Laguuna lurahti jalkojeni välistä Zenonin luo. Ne haistelivat toistensa naamoja. Ne olivat hitaita, varautuneita, kasvonsa säilyttäviä mutta yhtäkaikkisesti ystävällisiä ja niin kiinnostuneita toisistaan, ettei syömisestä ollut tulla mitään. Koetin houkutella Laguunaa pois huoneesta, että Zenon saisi asettua rauhassa, mutta tämä ei ollut kissojen intresseissä, joten jätin oven auki. Missään nimessä en halunnut Zenonille muodostuvan semmoista kuvaa, että väkisin riistän kissoja jonnekin minne ne eivät halua itse tulla. 

Siitä pitäen kissat ovat olleet toverukset. Ne painivat leikkipurevat piippaavat juoksevat kurahtelevat, ja enimmäkseen yhdessä. Laguuna on halunnut nukkua Zenonin vieressä, mutta saanut turpiin yrittäessään. Lempeästi, tietysti. Mutta silti. Laguuna on meidän kanssamme oppinut, miten ihanaa hellyys on, ja selvästi kissaveljenkin kanssa maistuisi leikin lisäksi hellyys. 

Tänään sitten äkkiä Laguuna alkoi pestä Zenonia sen ollessa sopivan unelias. Oli hurjaa olla siinä vieressä ja katsella, miten eleiden keskustelu eteni. Pieni epäröinti vaihtui täysin hellyyteen sulamiseen. Laguuna nuoli läpi Zenonin korvat, joissa on töhnää ja joiden puhdistamisesta saatan vain haaveilla - ei tuohon kissaan voi vielä koskea, sen pitää antaa lähestyä omassa tahdissaan. Itketti. Varmasti Zenon oli viimeksi saanut hellyyttä kissaäidiltään. Ne ummisti silmät, tarjosi niskaa ja kaulaa pestäväksi, kainaloa - ja Laguuna luuttusi. Sitten Laguuna lopetti ja tuli luokseni, heittäytyi selälleen, ojensi vatsansa pitkäksi ja alkoi kehrätä - oli sen vuoro saada suihku, eikä Zenon ollut vielä oivaltanut vastavuoroisuutta tässä asiassa.

Pesun jälkeen Zenon nukkui niin syvään, ettemme ole semmoista vielä nähneet. Yleensä se on ollut valpas ja aina nostanut päätään, kun joku liikkuu. Nyt se makasi kyljellään ja vain hitaasti nouseva ja laskeva kylki paljasti sen olevan elossa. Kun palasimme koiralenkiltä, se nukkui edelleen samassa asennossa. Sen täytyy olla hurjan väsynyt kaikesta siitä valppaana pysyttelystä, varuillaan olosta. Ja nyt kun Laguunan tarjoama kylpy laski stressitasot, se totisesti nukkui rästit pois. 

Kun Zenon heräsi, Laguuna oli heti valmiina ja sujahti Zenonin viereen, naamat vastakkain, kehräten. Siinä ne sitten koskettelivat toisiaan pehmeillä etukäpälillä, katselivat toisiaan, kehräsivät, ja Zenon venytteli ja haukotteli. 

Aina kun tuo laumaan uuden eläimen, saa miettiä, tuleeko tästä mitään. Tällaisesta en osannut edes unelmoida, että nämä vain asettuvat tällä tavalla, päättävät ystävystyä. Se on iso juttu sisäkissoille, joilla on yhteinen elämä edessä. 

Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että kissat ovat täällä, juuri nämä kissat.