perjantai 1. heinäkuuta 2011

Vaahtoa ja mahdollinen nettipimento

Vaahtobileet: en voi kuin suositella! En ole koskaan nähnyt noin vapautuneita, kikattavia ja leikkiviä aikuisia, en ainakaan baarissa. Jotkut kyllä koettavat vältellä kastumista aluksi. He haluavat tukkaan muutaman koristeellisen hattaran, mutta siinäpä se. Mutta ei siitä tule mitään! Itse olin läpimärkä ja silmät saippuassa jo ensimmäisen minuutin aikana ja samalla meiningillä mentiin kolme seuraavaa tuntia: rypemistä, musiikkihytkyntää, renkaiden pyörittelyä ja rantapallojen korkealla kaarella väkijoukkoon poukauttelua. Vaahtoon ei saa ottaa lasejakaan mukaan (no, kuka saippualientä nyt muutenkaan hinkuisi juoda?) joten ihmiset eivät humaltuneet niin pahasti kuin baareissa yleensä.

Lauantaina olisi seuraava tilaisuus. Saapa nähdä, menenkö uudestaan. Pakaralihakseni ovat nimittäin pahan kerran juntturassa edellisestä kerrasta. Kai niillä on jotenkin koettanut vakauttaa pystyasentoa jalkojen lipsuessa kenkien sisällä jossain vaahdon uumenissa? Pitäisi kai vain pitäytyä mummoisemmissa harrastuksissa, mutta... nythän on kesä!

Vaahdossa tanssimisessa on jotain aivan päihdyttävän hienoa. Iho ja vaatteet ovat täysin liukkaat, ja on mahdollista liukua toisia ihmisiä pitkin pystyasennossa ilman kitkaa vaatteet päälläkin.

Oi.

Varsinainen asia: joutunen nettipimentoon. Tämä meidän kotinetti kun on Faunin työsuhdenetti, ja hän on tästä päivästä lähtien irtisanoutunut. Uusi netti on hankittu, mutta se alkaakin vasta viikon päästä. Älköön kukaan siis peljästykö, onko jotain dramaattista tapahtunut. Ehkä on, mutta se ei liene hiljaisuuden syy.

Ei kommentteja: