Eilinen tuntuu unelta. Tarkalleen ottaen se kai onkin jotakin unta, haituvankevyt muisto keskellä tuiskua. Tulemme ystävien luota, olen kävellyt sinne töistä ja istahtanut venyttelemättä juttelemaan ja syömään. Selän suuri kalvorakenne kitistelee. Koira tarpoo, kiskoo. Se ei pidä lumesta sen enempää kuin minäkään.
Talo tuntuu ensimmäiseltä kertaa kodilta, kun pujahdamme hämärään rappuun ja sen kautta pimeään asuntoon. Siitä on pitkä aika, kun olen nähnyt ketään muuten kuin töiden merkeissä tai ennen joogatunnin alkua.
Tekstit
音のしない靴
9 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti