sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Kotibileissä

Pitkästä aikaa kotibileet! Ihmisiä istumassa ja ryömimässä lattioilla, zentyypit hirveässä hutakassa, juhlien emäntä jokseenkin tolkuttomassa tilassa täynnä levottomuutta ja läheisyyttä, painostava kuumuus ja sitten uskomaton sade, ystävän matkalla rapaantuneet jalat, jotka hän esittelee useamman kerran. Keskustelua karkeista, kontakti-improvisaatiosta ja siitä, onko objektiivista totuutta ja millainen onkaan mestarin ja oppilaan suhde. Juon puoli lasia viiniä ja juurrun tilaan. Viini maistuu hirvittävän pahalta. Siitä on ikuisuus, kun olen juonut alkoholeja edellisen kerran.

Vompsu haluaa lähteä kotiin aikaisin, häntä väsyttää. Jään istumaan huoneeseen ja tunnen itseni hirvittävän yksinäiseksi siinä keskellä ystäviäkin. Ja silti yhteys ei katkea. Ei, vaikka toinen nukkuu toisessa asunnossa, rauhallisena. Olen pyytänyt yhdeltä ystävältä apua ja saanut sitä, arvannut oikein, kuka ehkä osaisi auttaa minua sanallistamaan sen, mikä on askarruttanut jo jonkin viikon. Se tekee jotenkin rauhalliseksi, vaikka päivällä onkin sattunut kaikkea omituista kuten että unohdan vaatekaapin oven ja pyörän lukitsematta eikä silti mitään katoa, ja että lokki paskantaa täyslaidallisen tukkaan, jota koetan kuivata bileiden kunniaksi laineille. (Se laineista, tulen bileisiin lokinpaskasta pestyllä märällä päällä nutturalle sutaistuna ja unohdan avata hiukset siinä vaiheessa kun ne varmaan olisivat kuivat. Ei näistä ulkonäköasioista oikein vain tule mitään, en osaa semmoisia. Onneksi Vompsu ei välitä niin sellaisesta, hänelle kelpaan vaikka lokinpaskaa päässä. Pari päivää sitten myös pihkastin paitani ja istuin koiranpaskan päälle puistossa, mikä ei sekään tunnu häiritsevän Vompsua tippaakaan, vaikka unohdankin pestä ne housut ja se on minusta jo ehkä vähän ällöä ensin, mutta sitten ajattelen, että hitto vie, olen hiihtänyt näissä nyt jo kaksi päivää paskanjämineen, en enää saastu näistä kun en ole ennemminkään saastunut.)

Bileissä tajuan myös selkeästi, että oma levottomuuteni, josta olen ollut hurjan huolissani, on kuitenkin vielä aika pientä verrattuna monen muun ihmisen levottomuuteen. Tai ainakin ilmenee eri tavalla, sellaisella tavalla, jota pohjimmiltaan osan kuitenkin käsitellä ihan tyydyttävissä määrin, olkoonkin, että unet käyvät värikkäiksi ja unohtelen päiväsaikaan perusasioita kuten lukita fillarin. En osaa tässä tilassa närkästyä yhtään mistään, ja jaksaisin varmasti istua aamuun asti, ellei seuraavana päivänä - nyt - olisi paljon tekemistä.

En kyllä tiedä, saanko tänään oikein mitään tehtyä, koska vaikka lähden bileistä kolmen jälkeen ja olen sängyssä puoli neljältä hampaat pestyinä ja ihanan uneliaan miehen viereen käpertyen, en saa unta. Nyt kello on jo kahdeksan enkä ole edelleenkään nukkunut lainkaan. Bileet ja kaikki kerralla nähdyt ihmiset - olen tavannut ihmisiä kovin vähän viime aikoina, vain muutamaa läheistä naista yksi kerrallaan - vain kiihdyttää minut sellaiseen tilaan, että makaan levollisena vuoteessa ja olen tyytyväinen siitä, että olen siinä enkä missään muualla, ja sitten samalla oivallan asioita yksi toisensa perään ja olen kiitollinen ja liikuttunut siitä, ettei elämäni tarvitse olla levotonta, ettei minun tarvitse juoda viiniä, että voin oikeastaan elää rauhallisesti ja kuunnella kehoani ja ottaa asian kerrallaan, ettei ole kiirettä mihinkään. Olen vähän huolissani joistakin ystävistä, mutta sekin on kepeää huolta, koska tajuan samassa kun ajatus välähtää, etten voi oikeastaan niille asioille kovinkaan paljon. Ja joka tapauksessa en osaa olla rakastamatta näitä ihmisiä, se on selvää, en osaa oikein kunnolla loukkaantua ja se taas tekee tarpeelliseksi joidenkin rajojen asettamisen.

Haluaisin asettaa rajat niin, etten loukkaisi ketään, mutta tiedän sen mahdottomaksi. On siis asetettava ne niin, etten loukkaa ketään tarkoituksella ja että tarkastelussa on nimenomaan pidempi näkökulma, rikkoontumisen ja korjaamisen sykli, halukkuus suoristaa uudelleen joskus jo lommoutunutta.

Hassua, miten tuollainen pieni juhla, jossa kaikki kommunikaatio on helposti hassunkurista ja hihittävää, saa miettimään suuria, juhlallisia ajatuksia, pitkäkestoisia linjauksia, tuntemaan itsensä taas hieman enemmän osaksi ihmiskuntaa ja ystäväpiiriä. Filosofian seminaareissa ja vakavissa kriisikeskusteluissa kun itselleni tapaa käydä aivan toisinpäin, vaikka niissä näennäisesti pyöritetäänkin keskittyneesti juuri niitä asioita, joita nyt uneton yö lempeästi kehrää minussa kaiken hupsuttelun ja keveyden jälkimaininkeina. En haluaisi ajatella etsiväni tasaista ja kaikkialla toteutuvaa "tasapainotilaa" keveän ja raskaan, hupsun ja kuolemanvakavan, hilpeän ja masentavan välillä, vaan tonkivani sinnikkäästi tilanteessa kuin tilanteessa (no, ainakin ihannetapauksessa) siinä piilevät erilaisten suhtautumisten mahdollisuudet, alut, aavistukset, ja rekisteröiväni ne ja suhtautuvani niihin kaikkiin samaan aikaan huolellisesti ja irtipäästäen.

Liekö mahdollista.

Mutta se on ainakin taas todettu, että bileet ovat itse asiassa parhaat, kun ei juo juurikaan viiniä. Jos olisin juonut viiniä, olisin tullut provokatiiviseksi ja levottomaksi, tuntenut todennäköisemmin itseni hylätyksi ja toivottomaksi ja niin edelleen. Nyt taas vain kestin ujouttani ja sitten äkkiä se oli kadonnut ja oli hyvä olla ja keskustella ja hihitellä. Ja muistan keskustelut ja - no, pidän vain parempana sitä, että mieleni ei ole vääntynyt samealle mutkalle, joka jyskyttää seksuaalisuutta ja pelkoa omasta kelpaamattomuudesta tainnuttavalla taajuudella. Alkoholin kanssa on vaikeampaa liikkua keveästi, niin hullulta kuin ajatus aluksi tuntuukin. Mutta niin se tuntuu vain olevan, ainakin minulla. Muilla ehkä toisinpäin, ja itsellänikin ehkä joissain elämänvaiheissa se on mennyt toisinpäin, mutta ei näemmä enää.

Mielenkiintoista.

4 kommenttia:

Odelma kirjoitti...

Peesaan sua alkoholiasiassa! Nautin perjantaina juhlissa pari lasia kuohuviiniä, ja nousuhiprakassa oli kyllä kivaa, mutta hyvin pian tuli stop-olo. Ei enää, tunnen tulevani vieraaksi itselleni jos juon vielä. Ja jälkikäteen jo sen pienen määrän aiheuttamasta vieraudesta kestää tovi päästä yhteyteen itseensä. Yöllä pohdin juhannusta ja varmasti muiden osalta alkoholipitoisia mökkijuhlia, ja sitä kuinka pitäisi toimia että olisi osa porukkaa mutta ei itsestä vieraantumisen (eli humalan) hinnalla... Tosiaan, tuntuu paremmalta säilyttää tärkeä yhteys vaikkakin ujouden tai pelokkuuden kautta kuin väkisin ohittaa ne alkoholin avulla.

Timo kirjoitti...

Olipa mukaansatempaisevat bileet: en kaivanut kameraa laukustani, vaikka sillä on aina hauska leikkiä; eikä silloinkaan, kun katseeni pysähtyi punaviinitonkan hanan kohdalle, mieleeni juolahtanut, että voisin itsekin asettaa lasini sen alle.

Etyylialkoholi on minulle osa ympäröivää tapakulttuuria ja pienissä määrin nautittuna kohtuullisen käyttökelpoinen relaksantti. Sen paras vaikutus tosin tulee esiin vasta seuraavana päivänä, enkä valitettavasti aina kykene riittävän pitkäjänteiseen ajatteluun, vaan unohdan juoda (ja jos en juo edes vettä, humallun nestehukasta, mikä ei ole kovin miellyttävää; tällä kertaa muistin, onneksi).

Joidenkin alkoholijuomien makuun ja suutuntumaan olen mieltynyt.

Olisi hienoa ymmärtää, mistä muut todella nauttivat nauttiessaan päihtymyksestä. Kykenen itsekin hetkelliseen (minussa ei herää spontaania tarvetta juoda lisää) alkoholiavusteiseen iloon, mutta jälkikäteen se saattaa vaikuttaa teeskennellyltä, keinotekoiselta – sana "esanssinen" tulee mieleen. Haluan hieman itsekkäästikin iloita oman kirkkaan uteliaisuuteni hedelmistä; en tahdo ottaa vastaan lohdutusta myrkyiltä, jotka myllertävät päässäni ja joiden painiotteessa olen avuton.

Juha Kankaanpää kirjoitti...

Voin elää rauhallisesti
On kovin levollista lukea oivalluksistasi. Tunnut voivan keskittyä vain ns. CORE-elämään, pieneen, yksinkertaiseen, ja siis ainakin tekstiesi perusteella tasaiseen. Se ei voi aina merkitä mitenkään, että tietäisi kulkevansa oikeaa polkua, mutta toisinaan kyllä, vahvastikin.
Kirjoitan tätä kesälomalta äitini luota lapsuuteni ja nuoruuteni näyttämöltä. Ulkona on sellainen kaunis kesäilta, kuin kaikissa muistoissa täällä vain voi. Ilmassa on tietty määrä ohimenneen peruttamattomuutta, hiukan tulevanpelkoa. Mutta en kuitenkaan oikein muista, koinko koskaan nuoruudessani näitä kesäiltoja näin rauhallisena, kuin osana kaikkea tätä. Välillä, kai jopa enemmän emotionaalisesta ja psykologisesta dramatiikantarpeesta, on täällä tullut johdatelleeksi keskusteluaiheisiin, jotka tietää mahdottomiksi. Tuollaisten kuohujen jälkeen tuntuu taas sitä rauhallisemmalta lukea tunnelmiasi kotibileistä, seesteisiä - lähettää tämä sinulle terveisinä – ja kysyä äidiltä luettaisiinko taas luku A. Solzenitsyn “Ensimmäistä piiriä”, joka toisaalta on kovin synkkää, mutta tasoiltaan maalaa eteen koko elämän.

Veloena kirjoitti...

Odelma, tuossa juomattomuustaktikoinnissa helpottavaa on kyllä se, että ne, jotka ovat humalassa, eivät todellakaan ole selvillä siitä, kuka on vesiselvänä. Ei ainakaan, jos siitä ei tee mitään numeroa ja siemailee vaikka lightlimua lasista kuin valkkaria konsanaan... :)

Timpstuu, sinä oletkin monessa suhteessa hyvin estoton. Ja kyllä, ihanat bileet. Harmi kun nykyään kotibileitä on niin harvoin. Pitäisi varmaan itse ryhdistäytyä... kun meille tarjottiin sitä toista asuntoa, vähän kyllä kutkutti ajatus, että olis ottanut sen ihan siksi, että olisi voinut sitten pitää bileet. Mutta kai tuo Vompsiskin pian valmistuu ja sitten kyllä juhlitaan! :)

Juha, en ole kuullut ennen tuota core-elämä -termiä. Jännä. Niin kai, varmaan mä olen aika perusasioissa kiinni. Mulle ne saattavat tuntua hyvinkin problemaattisilta, jotkut kommunikaatio, läsnäolo ja hengittäminen, semmoinen vie aikaa mahdolliselta vouhotettavalta ja haluttavalta.

Toivottavasti siellä sää on pysynyt kauniimpana kuin täällä... täällä on tosi kylmä nyt.