torstai 21. lokakuuta 2004

Kirjoja & sidontaa

Haa, miten typerä pastissi otsikkona. Toisaalta, harrastavat tuon tekijätkin sitä. Vahinko ja mauttomuudet kiertämään, siis. Suotakoon anteeksi mauttomuuden monistaminen: olen aamupäivän haistellut kirjansidontaliimaa.

Toinen koirankehveleistä nimittäin kalusi yhden tärkeimmistä graduni lähdeteoksista, ainoan kappaleen Suomessa, kansistaan ns. koirankorville ja vältyimme maksamasta kirjan uudelleen sidonnasta lupaamalla sitoa sen itse. No problem, olen ennenkin sitonut kirjoja ja kouluttautunutkin alalla. Nyt kirja makaa kuin uutukaisena painojen alla, jotteivat sivut käpristy liiman kuivuessa. Resuisesta pokkarista on tullut alcantaralla päällystetty kovakantinen, arvokas opus.

Eilen kuulimme shokeeraavan uutisen: vastapäinen luottosuutarimme lopettaa liikkeensä ja siirtyy jonkun muun palkolliseksi Tapiolaan. Harmin paikka, sillä meidän suutarimme on korjannut niin koiranvaljaat, laukut kuin lenkkaritkin. Kenkien käyttöikä venyy helposti kymmeneenkin vuoteen ja ominaisuudet sen kuin paranevat korjausten myötä, jos käytössä on osaava suutari. Mutta heitä ei ole paljon. (Jos tiedät Hgin kantakaupungissa toimivan hyvän suutarinliikkeen, laita palautetta, pliis!)

Toinen shokeeraava uutinen: mies vei pyörän huoltoon takapyörän pinnan katkettua, ja pyöräkorjaaja antoi pyörälle teurastuomion. Kuulemme nykypyörät on tehty kestämään maksimissaan viisi vuotta. (Runkotakuu on ainakin suomalaisilla valmistajilla yli kaksikymmentä vuotta, eli kyse on keskiöiden, vanteiden ja pinnojen heikkouksista.) Miehen pyörä on nelivuotias. Joka tapauksessa, vaikka varaosien ostaminen kävisi yhtä kalliiksi kuin uuden pyörän ostaminen, on toki ekologisinta korjauttaa pyörä. Samalla tukee sitä ammattitaitoa, joka pyörien korjaamiseen liittyy. Pyöräkorjaaja ei oikein tainnut ymmärtää pointsia; mies ei ole käyttänyt pyöräänsä lääkärissä Ecobikessa, joka on mielestäni aivan ehdoton mesta pyörän korjauttamiseen. Kuten osaava suutari, Ecobiken äijäkin tekee pyörästä entistä ehomman, jos runko vain kestää.

Murheellista, miten kertakäyttöistä kamaa täynnä maailma on.

Pitäisi ehkä sittenkin valmistuttua opiskella suutariksi. Sehän olisi käytännöllinen ekoammatti. Toisaalta kirjan sitomisessa haisteltu liimakin saa jo sekopäisen olon aikaan. Entä kenkiin käytettävät liimat? Taitavat olla vielä tujumpaa tavaraa.

Ajatus laukkaa: entä kenkien suunnittelija? Miksi kukaan ei valmista kenkiä, jotka olisivat ei-nahkaiset, ilmatyynypohjin, ei-hikipaja, ja sitten vielä streetwise tyyli? Luulisi noiden myyvän. Karhu originals on vähän sinne päin, mutta niissäkin on nahkaa. Helppo korjattavuus kuuluu myös mielestäni hyvän kengän ominaisuuksiin; lenkkarit ovat tyypillisesti hankalat korjata, valisti luottosuutarimme lenkkareitani fiksatessaan.

No juu. Totuus on että olen täysi poropeukalo. Kaikki leikkaa-liimaa-askarra -tyypin tehtävät ovat minulle hiuksianostattavan vaikeita. Siitä huolimatta jatkan itsepäisesti niiden opettelua. Parsin sukkia, villapaitoja, uusin nappeja, paikkaan farkkujen pyöräilyssä olemattomiin hinkkautuneet haarat, sidon hajonneet kirjat, liimaan hajonneet keraamiset esineet. Siivoan, sekin vielä. Leivänmuruarmeija valloittaa keittiön pöydän. Sudin sen biojäteastiaan motkottaen itsekseni. Tänäänkään en ehdi viimeistellä graduani. Huomenna, huomenna.

Mutta sidottu kirja on hyvän näköinen. Hyvä diili, kaikille: sekä kirjastolle että meille, joilla on enemmän aikaa kuin rahaa.







Ei kommentteja: