Metsä

Viimein koittaa päivä, jonka kohdalle ei ole ilmestynyt kalenteripikakirjoitusta eikä sadetta. Heräämme verkkaisesti, koska vaalisunnuntaina ihmisiä kohtaa vain liikaa, katsoo liian moniin silmiin ja hymyilee. (Hymy on tarkoitettu rohkaisevaksi, vaikka oikeastaan kai nämä osaavat pitää puoliaan edes jossain mielessä, kun ovat kerran selvinneet äänestyspaikallekin.) Sellaisen ihmismäärän jälkeen on vaikeaa nukahtaa.

Pakkaamme reppua rauhassa. Sieniveitsi, eväät, bussikortti. Sitten ajamme ensin keskustaan metrolla ja siitä bussilla metsään.

Heti näkee, että on satanut rajusti. Entiset kuivat ojantapaiset ovat hyllyviä lampia, polunpohjat lammikonpohjia. Kahisemme goretexissa syvemmälle metsään. Täällä suuret tarhalasten vaatteet lakkaavat näyttämästä yhteensopimattomilta. Kenkään ei uju vettä, vaikka syksyä auttaisikin. Mutta kun löydän hurjan puron, tahdon kokeeksi rakentaa padon. "Jos joku ei virtaa, sinä haluat sen virtaavan, ja jos joku virtaa, sinä haluat pysäyttää sen", purnaa Vomps, joka tahtoisi kävellä lujemmin. "Keksin itselleni tekemistä", virnistän takaisin. Vomps purkaa padon, kun olemme hetken tarkkailleet virtausten muuttumista.

Sienet ovat piiloutuneet. Löydämme vain muutaman paikan rusko-orakkaita. Hämärtää. Tarvomme tienvarteen, bussi hurahtaa ohitse. Kävelemme vielä pari pysäkinväliä valtatien laitaa, huoltoasema nököttää ei-minkään keskellä. Ei-mikään tarkoittaa tässä värjöttelevän oloista istutuskoivikkoa. Bussissa nukahdan kai heti istahtaessani.

Unessa puut kolkuttavat ikkunaani.